tiistaina, joulukuuta 20, 2011

Jouluaatto 2007 ja kesälomapäivä

Viedään nyt teema joulu 2007 loppuun asti. Kuva joulupukin vierailusta 24.12.2007. Tarkoitus on päivittää tuoreita jouluaattokuvia joulun vietosta, Pirjon luona Konalassa.
Niin, vietän kesälomapäivää, eilen oli viimeinen virallinen työpäivä.
Kesälomapäivän aamu alkoi tokkurassa, heräsin vasta klo 8.30. Nukahdin eilen illalla sohvalle josta heräsin kahden aikaan yöllä. Olin ilmeisesti nukkunut telkkarin kaukosäätimen päällä ja musiikkikanavalla esiintyi äänekkäästi just suomalainen, mitä ilmeisemmin tanssiyhtye - nimestä ei mitään tietoa. Koirien ulkoilutuksen jälkeen kömmin makkariin nukkumaan. Aamulla heräsin vasta, kun Unski vinkui ovenraossa herätyksen.
Sunnuntaina kävästiin pikaisesti Raahessa Päivin ja Markun luona. Käytiin hakemassa suksiboxi lainaa. Saadaan sinne tavarat joulureissun ajaksi. Suurkiitos!!!!
Eilen illalla piti käydä juhlistamassa loman alkua Reetun luona jäätelön kera. Samalla reissulla kävin koirien kanssa viemässä kynttilän Turbon haudalle, toivoen samalla että Turbo, Kikka ja Wilma vietää iloisia formulahetkiä yhdessä "siellä jossain".
Nyt täytyy tehdä joulutunnustus. Olen ostanut kolme lahjaa, yksi niistä on kirja, muita en voi vielä paljastaa... otan niistä kuvan ja päivitän sen myöhemmin. Olen aivan sikatyytyväinen niihin kahteen tavaraan... ne saa yks ja sama henkilö... haluaisin olla kärpäsenä katossa, kun hän aukaisee lahjapaketin :).
Vaikka lämpötila on pysytellyt plussan puolella, lisää räntää, vettä ja lunta on satanut ja maa on pysynyt valkoisena. Kurakeleihin etelässä olen valmistautunut kynimällä Unskin ja Ihqun jalkakarvat lyhyeksi. Ne on niin kynityn näköiset, että taidan ottaa vain sellaisia kuvia, joissa näkyy koirista vain pää. No, ajoin koneella myös Unskin kaulan ja pään ja nyt se on todella epäsuhtaisen näköinen, kun rungossa on pidempi karva... ihan nolottaa katsoa Unskia. Onneksi koirat ei tajua olevansa kynittyjä ja vähemmän edustavan näköisiä. Niin, voishan ne olla myös ylipitkässä karvassa ja tursakkeen näköisiä... yhtäkaikki epäedustavan snautserin näköisiä.
Ei auta, kuin alkaa jotain touhuamaan pikkuhiljaa ja kesälomapäivästä nauttien. Käydään koirien kanssa rämpimässä takametsässä ja sen jälkeen pesen ne. Sitten jatkan - toivottavasti  huushollihommia - pikkuhiljaa ja hartaasti.
Fanitan; kuvataiteilija Ville Ranta. Tässä hänen eräs joulutervehdys.

Ei kommentteja: