Wilma "kuuntelee" pupunpapanoita.
Wilma ja keppi.
Ihkudaa tutkii.
Ihkudaa.
Kikka.
Unski, Ihkudaa etualalla.
Unski ja alahampaat.
Unski lentää.
Unski tarkkana.
Unski ja Ihku.
Pimeys yllätti Unskin, Kikan ja Ihkun (jälleen etualalla)
Kaunis koivu on saanut lumihiutalekuun latvustoon.
Kuuraisia oksia.
Kuvat kuvattu 15.12 iltapäivällä.
Huokaus... on hyvä syy notkua tietokoneella, sillä siivous odottaa. Aina on tärkeämpää tekemistä kuin siivous... onhan? Luotan siihen, että kun aloitan niin iltaan mennessä olen saanut jotain näkyvää aikaiseksi.
Parina viimeisenä päivänä sää lauhtui -10 asteen lähelle ja olemme vihdoin päässeet koirien kanssa kunnon lenkeille. Tänään pakkanen on jälleen kiristymässä ja tuulee kylmästi.
Pakkasesta on ainakin se hyöty, että voi mattoja ja petivaatteita tuulettaa kunnolla.
Toissapäivänä käytiin Pitkässäkarissa mökillä. Vietiin Turbon haudalle kynttiä ja käytiin jäällä kiertelemässä lähisaaren ympäri. Wilma nautti selvästi lenkkeilystä, ennätti juosta saaren ja mantereen välin useampaan kertaan, kunIhku ja Unski keskittyi keskenään formulointiin, Kikan vartioidessa minua. Samoin eilen Wilma viipelsi kuin viimeistä päivää, kun käytiin takametsässä metsälenkillä. Unski ja Ihku nauttivat yhteisestä nahistelusta, olivat pari viikkoa eristettyinä toisistaan koska Ihkudaalla oli juoksu. Ihkun juoksuaika meni jo aika kivuttomasti kaikille osapuolille, voi sanoa että melkein rutiinilla.
Nyt vanhukset Kikka ja Wilma valmistautuva seuraavaan juoksuun, ovat ihan pikkasen ärhäköitä ja niillä on lyhyt pinna. Kikka aloitti myös rajun karvanlähdön. Se on pakko kammata ja pestä useampaan kertaan, että saisi irtoavan karvan mahdollisimman nopeasti pois. Miksi noiden narttujen pitää tiputtaa karvaa myös aina ennen juoksua, sakemanneilla sen näkee/kokee "pahimmillaan".
Tomi kävi muutaman päivän olelemassa kotosalla, hassua sitä edelleen ajattelee että täällä on Tomin koti ja Helsingissä kämppä. Joulu vietetään Pekan ja lauman kanssa keskenämme, mitä ilmeisemmin syöden ja ulkoillen (toivottavasti sää sallii kunnon lenkit) ja laiskotellen.
Minulla on haave valvoa joku yö ennen joulun h-hetkä. Radiosta tulee hyvää musiikkia, yllättävän paljon joulumusiikkia, yö kuluu aivan älyttömän nopeasti - olen testaillut jo muutamana yönä muutaman öisen tunnin verran.
Milla, Annikki ja Tommi pyörähti pihalla Itsenäisyyspäivänä. Visiitti oli niin nopea, että jälkeenpäin piti miettiä kävivätkö he todella :). Kyllä kävivät, Milla ennätti formuloida Unskin kanssa pari kierrosta - Unski oli aivan ihastuksissaan ja Wilma ennätti hermostua Millan jälleenäkemisen höyleilyyn niin että pölläytti Millaa. Milla on melko tarkka kopio Wilmasta, piti katsoa kaksi kertaa kumpi on kyseessä.
Nyt katteleen tätä huushollia ja toivottavasti jotain tekemään. Olkaa huoleti, en hössötä joulua en peruustellisella joulusiivouksella saatika leipomalla. Kunhan saisi siivottua perus viikkosiivouksen - Kikan villakoirat pois nurkista. Joulu tulee ja menee hössöttämättäkin hitaasti mutta varmasti - turha repiä ressiä.
Wilmakin käy kertomassa jotain asiaa mulle ja pyörähtelee markkoja... en valitettavasti vain ymmärrä mitä asia tälläkertaa koskee... taitaa tietää että Pekka tulee tänään kotiin.
Rauhallista joulun tai vapaapäivien odottelua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti