lauantaina, maaliskuuta 31, 2007
lauantai ilta..
Siinä hetken odottelin maailman selkenevän ja lähdimme jatkamaan matkaa päässä epätodellinen tunne. Hetken kuluttua tuli pahoinvointi, en oksentanut kuitenkaan ja päälaki kipuili. Mietin jo lenkin keskeyttämistä, mutta jatkoin kuitenki matkaa.
Kotona söin ja kävin nukkumaan.. unta riitti 3h ja herätessä olin ihan pihalla, meni hetki ennenkuin tajusin mikä päivä, kellon aika ja missä olen.
Nyt on parempi olo ja vain poskiluu on kipeenä... ja mitenkä Lisalle kävi.. näyttäisi ettei mitenkään... sillä taitaa olla aika vahva otsaluu.
Olen raivannut paksumpia talvivaatteita pois nurkista, pessyt villatöppösiä ja pipoja. Eihän sitä tiedä vaikka niitä tarvis vielä, mutta ovatpahan pois hyllyiltä vähän aikaa.
Pekka tulee huomen illalla kotiin ja maanantaina alkaa lemmikkien jako sinne sun tänne. On vähän outo tunne, kun omia koiruuksia "joutuu" viemään ensimmäisen kerran jonneki koirahoitolaan mut se ei varmaan ole Wilmalle ja Ihkulle yhtään pahitteeksi.
Hitsi, joudun koko ajan korjaamaan kirjoitusvirheitä, joten on parempi lopettaa tän päiväinen löpinä.
perjantaina, maaliskuuta 30, 2007
perjantaiaamua..
Tomi suostui tänään paljastamaan reissusta vain sen, että lämmintä piisaa.
kolme ja puoli tuntia unta takana, ei silti pahemmin väsytä. Lähdin illalla kuskiksi Ouluun, sairas lapsi jäi hoitoon, mutta meneehän siinä oman aikansa kun otetaan kokeita ja odotetaan tuloksia. Ensin menimme yhteispäivystykseen ja sieltä lasten polille. Rauhallista näytti päivystyksissä olevan.
Eilen kävimme koiruuksien kanssa hangilla kävelemässä. Vaikka lunta ei ole paljon hanget ovat tosi kestävät, oli tosi aurinkoinen ilma - joskin hieman tuuleskeli.
Wilman ja Lisan hoito näyttäisi järjestyvän, jos yllärimatka toteutuu.. tänään pitäisi olla matkareitti selvä, mutta Tomin tuntien se ei välttämättä ole :). Ja luultavasti Tomi haki eilen mulle Lippupalvelusta Rolling Stones konserttilipun, I hope.
Idols kisassa jatkaa sit Ari ja Anna. Harmittaa vain vietävästi, kun kilpailija ovat jo aivan äänettömiä tässä vaiheessa.. olisivat hiljaa muutaman päivän ja parantelisivat äänensä kuntoon.
Heti aamusta sää pilvinen ja tuulee, päivän suunnitelmissa kaupassa käyntiä, kuntokävelyttämistä ja tulosjulkaisua. Koirat saavat olla häkissä päivän. Kuvasin eilen kameralla videon pätkiä kirmailevista koirista - Wilmasta, Feisystä ja Ihkusta -. Jos tänään iltapäivällä ennättää, yritän laittaa niitä tuohon ajankohtaista sivulle.
Oikein mukavaa viikonloppua ja odotellan kesää.
torstaina, maaliskuuta 29, 2007
kesäaika herättää...
Eilen sitten "trimmasin" Ihkun ja Wilman, Ihku on ihan ok mutta Wilmasta tuli minipossun näkönen. Huristelin koneella ja saksilla surutta, enkä nyppinyt ollenkaan... taiteilija työssään :). Tarkoitus on vähän myöhemmin hurauttaa Wilma koneella, pitää vaan ensin hankkia tarkoitukseen sopiva terä koneeseen. Lisa myös ajellaan myöhemmin, onhan noi jo sen ikäisiä että tuskin karva siitä mitenkään kärsii.
Pihan kattaa vielä jääkerros, huolimatta aurinkoisista ilmoista. Toi meri vieressä pitää huolen siitä ettei ihan lämpöhalvausta ole saanut, aurinkoisista päivistä huolimatta.
Nyt on ollut hyvät ilmat pestä ja kuivatella petivaatteita ja mattoja. Koiristakin pitäisi pestä pois talven pölyt, kun maa ei ole vielä paljaana eikä ole enään kovia pakkasia.
Koiruudet ovat ruokalevolla paitsi Ihku, sillä on yöunien jälkeen energiaa vaikka muille jakaa.
Olen netin kautta googlettanut ja etsinyt likoille hoitopaikkaa. Yllättävän paljon on sellaisia netistä löytyviä koirien hoitopaikkoja jossa ei vastata puhelimeen.. onkohan niin että toiminta on loppunut vai miksi?
Joten Wilman ja Ihkun hoitopaikkojen etsintä jatkuu...
Tänään on taas metsälenkkeilyn vuoro, hyvää päivän jatkoa!
keskiviikkona, maaliskuuta 28, 2007
nyt olis hyvät neuvot tarpeen...
Olen saanut järjestettyä hoitajan kissoille, konnille, kaloille sekä Lisalle, Feisylle sekä Indille... mutta mutta, vielä olisi pari snakua Wilma ja Ihku ilman hoitopaikkaa. Olen soitellut koirahoitoloihin, mutta paikat on täys Pääsiäisen johdosta.
Nyt otan vastaan hyviä ehdotuksia luotettavista hoitopaikoista vastaan *kiljuen*. Joudun muuten jäämään pois reissusta.
Olen kyllä asian suhteen aika pessimistinen, sattuuhan reissu Pääsiäisen seutuun :(.
Jäähyläiset ovat pistäneet tuulemaan ja uusi "riiseni" kanava on saatu avattua. Peukutusta.
Tänään hoitelin asioita kylällä ja kävin tekemässä Pääsiäis siivouksen sairaudesta toipuvalle ystävälle. Kävimme myös "kuntokävelyllä".
Koiruudet oli häkissä päivän ja illalla järjestin ylläritreenin juustopalojen ja noutokalikan kanssa... kaikki eteeni istumaan, pöydällä juustonpalasia ja tarjosin jokaiselle vuorotellen noutokapulan sanoen pidä.. ja palkaksi saivat heti juustoa. Ihku teki työtä käskettyä kuin vanhat tekijät, vaikka oli treeniringissä ekaa kertaa. Alussa kyllä yritti varastaa kapulan toisilta, mutta kun huomasi miten rinki toimii niin se oli siinä :).
Nyt ei auta kuin lähteä kerjäämään unta, vaikka ei nukuta kun mietityttää mistä huommena kyselis...
maanantaina, maaliskuuta 26, 2007
olen "vapaa"...
SSSK:n hallitus on päättänyt sulkea riisenifoorumin toistaiseksi.
Tämän vuoksi puran sieltä syntyneet jäähyt samantien. Voit siis kirjoittaa vapaasti portaalillamme jälleen.
Ystävällisin terveisinJorma Lankinenwww.lemmikkipalstat.net
Riiseni-foorumi suljettu toistaiseksi, koska sillä ei ole vakituista ylläpitäjää.
Toivottavasti uusi ylläpitäjä löytyy, ettei keskustelu täysin tyrehdy. ... niin mikä keskustelu.. siellä ei ollut montaa asiaa josta olisi voinut keskustella.
Mikään taho ei voi pakottaa painamaan villaisella ja hyväksymään esim. räikeitä eläinsuojelurikkomuksia. Lainsäädäntö on tehnyt niihin puuttumisen ajoittain tosi vaikeaksi, vaikka esim. Kennelliiton Sopimus Koiran kaupasta lukee seuraavaa;
KOIRANOMISTAJAN JA -HALTIJAN PERUSSÄÄNTÖ
Hyväksytty SKL-FKK:n valtuustossa 18.11.2000. Astuu voimaan 1.7.2001.
1. Hyväksyn liiton tarkoituksen, joka on seuraava: Suomen Kennelliiton tarkoituksena on edistää puhdasrotuisten koirien kasvattamista ja käyttöä sekä parantaa yleistä koiranpitoa Suomessa yhteistyössä yksittäisten koiranomistajien ja koiria harrastavien yhdistysten kanssa. Olen selvillä siitä, että Kennelliiton määräykset, ohjeet ja säännöt sitovat kaikkia jäseniä.
2. Huolehdin siitä, että koirani saavat ikään ja rotuun nähden riittävästi ravintoa ja huolenpitoa sekä liikuntaa ja että koiranpidosta ei ole kohtuutonta haittaa ympäristölle.
3. Sijoittaminen tarkoittaa koiran luovuttamista siten, että jalostusoikeus jää luovuttajalle erillisen sopimuksen mukaisesti. Jos otan koiran sijoitukseen, huolehdin sen kunnosta ja terveydestä ja ilmoitan sen terveydessä tapahtuvista muutoksista sekä kiimoista koiran luovuttajalle.
4. Suostun siihen, että Kennelliiton valtuuttamat henkilöt saavat neuvoa ja tarkastaa koirieni pitoa ja hoitoa.
5. Jos käytän koiriani siitokseen, kasvatan puhdasrotuisia koiria. Aloittaessani kasvatustoiminnan, perehdyn Kennelliiton kasvattajasitoumukseen. Tavoitteenani on kasvattaa terveitä ja hyväluonteisia koiria, jotka ovat käyttötarkoitukseensa soveltuvia jarotumääritelmän mukaisia.
6. Sitoudun antamaan koirieni lonkka-, silmä-, polvi- ym. tutkimustulokset julki, enkä muutenkaan salaa koirieni vikoja tai sairauksia.
7. Rekisteröin koirieni kaikki elossa olevat pennut SKL-FKK:n voimassaolevien rekisterimääräysten mukaisesti.
8. Luovutan pennut aikaisintaan seitsemän (7) viikon ikäisinä. Luovutan pennut vain koiranpitoon soveltuviin olosuhteisiin.
Näistä hienoista teksteistä huolimatta jotku kasvattajat saavat tehdä ihan mitä ja miten haluavat.. miettikääpä miksi se on mahdollista!
Kun itse olen tehnyt ilmoituksen eläinten epäinhimillisestä pidosta Eläinlääkärille ja Eläinsuojeluvaltuutetulle olen myös seurannut, että tarkastuskäynnit on tehty ja tarvittaviin toimenpiteisiin on ryhdytty. Eikä ole ollut mitään ongelmia sen suhteen. Yksikään ilmoitukseni ei ole ollut aiheeton ja ei ole montaa päivää tarvinnut odottaa, kun viranomaiset ovat puuttuneet asiaan.
Ei se ole kuin siitä kiinni, ettei sulje silmiään.
Päätin eilen, että joka kerta kun saan pienen päivärahani lahjoitan siitä pienen summan Eläinsuojeluyhdistykselle. Lemmikkien määrä kasvaa ja samalla myös eläinten epäinhimillinen pito tai heitteillejättö.
Sää on jälleen niin kaunis, että lähden koiruuksien kanssa lenkille... jospa pääsis vielä hangille kirmailemaan.
sunnuntaina, maaliskuuta 25, 2007
nyt on päästy piireihin..
25/03 00:31:19
Siis ihan oikeasti, sensuuri on nyt huipussaan ja pikkusen on liipasinherkkä sormi eräillä tahoilla. Omat ja muiden jäähyläisten kommentit oli ihan asiallisia, eivätkä täyttäneet takuulla niitä hyvän tavan vastaisia kriteerejä mitä jatkuvasti korostetaan.
Päivä oli muuten mitä mainioin. Käytiin yli kolme tuntia talsimassa kestohangella pitkin metsiä, peltoja ja mihin vaan päästiin... ja päästiinhän me. Välillä istuskelin kannon nokassa ja nautin auringosta... snakut nautti jäniksenpapanoista.
lauantaina, maaliskuuta 24, 2007
auringonpaisteista lauantai aamua..
Kasvisruokavalio jatkuu edelleen ja ei ole mitään mielihaluja liharuokiin ja mikä ihmeellisintä nälän tunnetta ei ole. Lisäksi veren sokeri on pysynyt huomattavasti tasaisempana, ei ole ollut heikkouksia sun muita inhottavia tunteita.
TV:stä alkoi just uusinta Kiehtova maailma: Vanha jokirotta - "Mississipin latvavesillä elää yhä kourallinen ihmisiä, jotka tuntevat joen ja ympäröivän luonnon kuin omat taskunsa..." tosi hieno dokumentti, jäi aiemmin vähän huonolle katselulle.
Toissailtan surffaillessani netissä, eksyin Riisenifoorumille ja olihan pikku järkytys havaita, että Vuoden 2006 kasvattajaksi on valittu kennel Pectus. Kuinka rotujärjestö voi olla niin helkkarin kankea, että ei voinut tässä tapauksessa jättää valintaa tekemättä. Koska kyseessä on kuitenki eläinsuojelurikosepäily - asian käsittelyä ei käsittääkseni ole vielä ollut.
Kyllä se näyttää olevan koirankasvatus- ja jalostusmaailmassa, että niillä ja eläinsuojelulla ei välttämättä tarvi olla mitään tekemistä toistensa kanssa ja esim. ...keleen Kennelliitto siunaa ja suojaa siipiensä suojaan. Oikeusjärjestelmä on niiiin helkkarin hidas ja kankea, että aikaa kuluu ja pentuja myydään vaikka prosessi on käynnissä... ja ihmiset ostaa pentuja paikasta kuin paikasta.
Sitten minusta on kyllä ollut järkyttävää, että epäinhimillistä koirankäsittelyä ja pitoa on voinut jatkua vuosikausia ja niistä on vain supatettu ja kuiskailtu, mutta asialle ei tosissan ole yritetty tehdä mitään.
Ja onhan voinut olla niinki, että asioista ilmoitetaan, mutta eläinsuojelun valvonnasta vastuussa olevat henkilöt ja virkamiehet eivät tee mitään.
Aina kun törmää esim. juttuun jossa käsitellään pentutehtailua tai koirien epäinhimillistä pitoa törmää siihen, että ihmiset säälistä ostaa pentuja niistä paikoista. Se ei ainakaan lopeta tehtailua. Minkä helkkarin takia lemmikki- ja tuotantoeläimillä ei ole kunnon eläinsuojelusuojaa. Saa tappaa navetallisen eläimiä nälkään ja paksaan ja hyvä jos muutaman satasen sakot saa.... olen aivan raivona..!!!
Ja sakemannipuolella kunnostautuu kasvattaja, joka myy parvoa sairastavia pentuja.. hyvin on kele koirankasvatus putkessa.
Ja eihän nämä tiedossa olevat tapaukset ole kuin jäävuoren huippu, onneksi niitä kaikkia ei edes tiedä sillä niistä sekoais varmaan polla.
Usko on joka tapauksessa mennyt kaikkiin rotujärjestöihin ja Kennelliittoon. Ne on täysin hampaattomia rahankerääjiä. Kennellitosta olen eronnut, jotain voi kuitenki pikku ihminen protestiksi tehdä.
Nyt kun on saanut veret kunnolla kiertoon miettiessä näitä elämän paskempia puolia, lähden pihalle juomaan toisen kupillisen kahvia, ulkomittarissa 0 ja aurinko paistaa... kaikesta huolimatta... toivottavasti myös kaikille niille eläinparoille, joita ihmiset kohtelee huonosti ja pitää epäinhimillisissä oloissa.
Have a nice day!
keskiviikkona, maaliskuuta 21, 2007
keskiviikkoa jäljellä vajaa tunti..
Tänään käytiin varmaanki viimeisen kerran lenkillä Saikanväylällä tälle keväälle. Keli on jalkaisin niin huono, että tänään tuli mitta täyteen. Yöpakkasesta huolimatta, ei kestohankea ja jää ei kestä. Kuljimme aivan rantaa ja siitä huolimatta joka toisella askkeleella upotti. No tuli lasuttua taas raskas lenkki, onneksi oli sauvat matkassa, pikkasen helpotti.
Harmittaa, koska yleensä (ei joka kevät) tähän aikaan on ollut parhaimmat jäällä kulkukelit.
Kamera jälleen mukana ja kun koirilla oli kunnon formula meneillään, pysähdyin ja aloitin kuvien oton.. siihen loppui koirien formulat ja kaikki pysähtyi kattomaan mitä teen. Aamulla siistin Wilmaa sen verran, että sain silmät näkymään.. eiköhän siistiminen edisty, kun joka päivä tekee sille edes vähän jotain.
En ole syönyt tällä viikolla ollenkaan liharuokia, ainostaan kasviksia, juureksia ja keitettyjä kananmunia, hyla piimää, porkkana-ananasmehua ja ruisleipää (luomu) sekä juustoa. On heti paljon pirteämpi ja kevyempi olo. Huommena on koirilla vapaa päivä lenkkeilystä joten ajattelin pyöräilla Haminalla mutkan ja hakea kaupasta jotain kasvispitoista raaka-ainetta ruuaksi. Ja ihmeellistä, että ei ole yhtään nälkä.
Olen ajatellut, että voin kerran viikossa syödä esim. pitsaa tai sipsejä :).. muuten pitäydyn kasvisruuassa... aikansa kutakin.
Koirat saa nyt nappularuuan lisänä mahalaukkua ja lemmikkien lihaseosta, joita Päivi toi viimmeksi käydessä. Koiruudet ovat saaneet sen verran haipakkaa, että lisäruoka ei ole yhtään pahitteeksi.
Jälleen sama tilanne, kuin eilenkin... koiruudet kuorsaa ja pian myös minä. Sleep well!
tiistaina, maaliskuuta 20, 2007
tiistain viimeinen tunti menossa...
Maanantaina meni aamu terkkarissa, sain kortisoonikuurin ja lekuri aikoi laittaa lähetteen Oys:siin keuhkopolille. Pitäs kuulemma kartottaa keuhkojeni tila pitkästä aikaa.
Tänään olen tehny tulosjulkaisua ja ulkoiltu koirien kanssa sitten ihan kunnolla 2.5h. Kamera oli tietty mukana ja sain Wilmasta jopa kuvan, kun seisoi kiven päällä. Eikös Wilma näytä ihan siltä, että karvan nyppiminen ja siistiminen alkaisi olla ajankohtaista...?
Kesää tässä kovasti odotellaan, mutta pikkuisen joka kevät lumien sulaessa harmittelee, kun kaikki moska kantautuu pihalta sisälle koirien mukana. Lumien sulamisesta keski kesään on vielä pitkä matka ja lunta ennättää olla ikävä monta kertaa.
Otin taas luonnosta muutaman kuvan ja ne on laitettu galleriaan. Sää oli pilvinen ja utuinen, vesiräntää on satanut ja auringosta ei ollut tietoakaan.
Ilta on mennyt galtsussa ja YouTubessa olen katsellut ja kuunnellut Fats Dominoa ja Ari Koivusta.
Olis äkkiä torstai, että sais jännittää mitä Ari esittää ja kuinka sille käy.
Huushollin lasiovet voivat olla vaarallisia.. meillä muutama vuos sitten Pekka liukastui ja pää osui tietenki saunan lasioveen... oli pikkasen hirvee herätys, kun tuli herättään minut pää veressä ja sairaala reissuhan siitä tuli.
Tänään kaveri soitti, että sen koira oli tullut vastaan kotiovella ja hypänny suoraan tassut läpi lasioven. Onneksi tässäkin tapauksessa tais olla tosi onni myötä. Koiruus oli pitänyt käyttää eläinlääkärillä tikattavana, mutta ilmeisesti vakavammilta seuraamuksilta vältyttiin.
Ihkudaa on päässyt toisten koirien kanssa ulkotarha oleskeluun, ilmojen lämmetessä. Ihku oli viimme viikolla tarhassa parina päivänä ja hyvin näyttää sopeutuvan, ei pidä ollenkaan ihmeenä tarhassa oloa. Hyvin näyttää kulkevan koirahuoneen luukusta sisään ja ulos... kuin vanha tekijä.
Koiruudet kuorsaa jo, ja pian minäkin. Sleep well!
lauantaina, maaliskuuta 17, 2007
lauantai-ilta ja..
Minulla oli mukana sauvat ja hartiat ovat nyt tosi mukavan tuntuiset. Kyllä sauvakävely on "poikaa".
Nautimme kauniista kevätilmasta melkein neljä tuntia ja kotiin päästyämme kaikki koirat otti torkut, kuin myös me kaksijalkaiset. Naamaa kuumottaa mukavasti, ei sentään palanut vielä iho. Pikkasen mietimme jo, että jos sää jatkuu näin lämpimänä ei jäälle ole enään juuri asiaa :(.
Minulla alkaa nyt 4 viikon vapaa ja työt jatkuu huhtikuun puolella. Maanantain pitää käydä lekurissa, jos vaikka sai noiden keuhkojen tilaa hieman petrattua.
Huommena olis sitten äänestyspäivä. Tunnustan, en aio äänestää, vaihdan kanavaa jos tv:ssä on vaaliohjelma tai politiikot puhuu paskaa.. inhoan sydänjuuria myöten politiikkaa, politiikkojen pärstiä, paskan jauhantaa, luvataan tuhat hyvää ja sata kaunista yök, yök. Ei vois vähempää kiinnostaa, sillä valittiin sinne kuka tahansa ei ne aja vähäosaisten, lasten tai vanhusten asioita.. mitä sitä paskaa - onhan se nähty.
Mut nyt nukkumaan.. ensin pitäisi saada koiruudet tolpilleen ja käymään iltapisulla.
Sleep well!
maanantaina, maaliskuuta 12, 2007
ei tartuntavaaraa netin kautta..
Nyt kun selkäsärky hieman tokenee, viimme yö meni vatsataudin kourissa ja nyt iltasella tuli kurkku kipeäksi ja luita särkee.. kevätlentsua..ko? Ei ole lentsua ollut kymmeneen vuoteen, joten johan se olis aikakin... yritellyt on mutta..
En pystynyt lähtemään aamulla töihin, mutta pakko huommena yrittää. Kevät tekee vahvasti tuloaan, vieressä kuva Hiastista, jään päälle noussut reilusti vettä ja kyllähän tuota kosteutta on riittänyt, on satanut vettä ja räntää vuorotellen. Uusi lumi vanhan surma.. niinhän ne sanoo.
Ei taida olla mitään asiaa jokisuulle Pääsiäisenä nuotioimaan, ellei tule kunnon pakkasia.
Viikonlopulla yleisvire oli hieman matala, joten pitkästä aikaa värkkäsin kameran kanssa. Harjoittelin Macrokuvien ottoa. Muutaman uuden kuvan laitoin akvaariot-, kissat ja luontoa-gallerioihin. Tursake jaksoi olla pari tuntia mallina nojatuolissa, kun tein kameraan virityksiä ja näpsin kuvia.
Ihkudaan toinen korva ei ole aina ihan napakassa asennossa ja niinpä teippailin niitäkin lauantaina.. useampaan kertaan. Teipit pysyi pisimmillään pari tuntia. Kokeilin eri teippilaatuja ja aina sama juttu. Ihku oli tosi kärsivällinen, aina välillä kipaistiin keittiöön makupalan hakuun. Onkohan teipeissä liimaa säästelty vai missä mättää..?
Koiruuksien kanssa on käyty lenkillä, sen minkä on pystynyt känkkäseen. Kyllä koirat vauhdista pitää huolen, ei haittaa vaikka pidänki perää. Feisy on ottanu tavaksi köpötellä minun vierellä.. mitäs me muorit.
Ihkudaa näyttää olevan teräväkorvainen, kun pidin muutamaa ruokanappulaa taskussa, kummasti on kuulo parantunut. Wilmalle ja Lisalle taitaa olla juoksut tulossa, kun niiden pitää pullistella ja pörhistellä toisilleen vähän joka asiasta.
Käväsin katsomassa eilen niitä m&h käppänän pentuja, joille olin kätilönä. Kovasti olivat kasvaneet ja hyvässä kunnossa olevia reippaita pentuja. Rosita-mamma oli kovasti ylpeä pennuistaan ja meistä on tullut Rositan kanssa hyvät kaverit. En tiedä, mutta Rosita muistuttaa jotenki Wilmaa.. älkää kysykö miksi :)).
Nyt kattelen Kylmä rinki Oz sarjaa ja sit Sleep Well!
torstaina, maaliskuuta 08, 2007
jospa se tästä...
Oulussa on taas ilmeisesti koiranpaskaan kyllästyneitä sairaita ihmisiä, koska koirille on levitelty myrkkysyöttejä maastoon. Koirathan tekee tarpeensa sinne mihin omistaja antaa sille mahdollisuuden, omistajan velvollisuus on kerätä kakat pois. Viattomat koirat kärsii tyhmistä omistajista. Roskiksia saisi olla myös huomattavasti enemmän, ettei tarvis kantaa kakkapussia mukana koko lenkin ajan ja kotiroskikseen.
Miksihän aina keväisin kiinnitetään huomiota ja vedetään pulttia koiranpaskoista? Ihmiset sotkee ja roskaa vielä pahemmin ympäristöä.
Ei sen puoleen..mulle oli kyllä pikkusen järkytys, kun toissa keväänä Hesassa käveli keskustan tuntumassa kapealla kadulla koirien kanssa koirapuistoon mennessä, koiranpaskaa oli paljon kaduilla. Sai katsoa tarkkaan mihin astuu ja mistä koiria kävellyttää.
Selkävaivaisena en ole voinut kuin ihastella ja ihmetellä Ihkudaan pentumaista positiivista elämänasennetta. Ulkona käydessämme se leikkii kaikella mitä huomaa, kävyt on best ja voi sitä riemua, hyppyjä ja pimpelipom mitä kaikkea kävyn kanssa saa aikaiseksi. Formulat on toinen riemu ja siihen ei tarvita välttämättä edes toista koirakaveria. Hyvä että purkaa energiaa, kun lenkkeily on jäänyt vähiin.
Ihkudaasta on tullut vähän paksukorvainen, toisin sanoen Ihkulla ei ole suurta motivaatiota aina kuunnella minua, jokin muu kiinnostaa enemmän. Ja sehän johtuu siitä ettei sen kanssa ole nyt voinut touhuta ja aktiviteettia pitäisi olla enemmän.
Makupalat (kuivat koiranruokanappulat) on otettu käyttöön ja niillä on tosi suuri vaikutus parempaan kuuloon. Ihmettelen vaan, että makupalaksi kelpaa ruokanappulat, vaikka se saa niitä muutenki :). Eiköhän tässä keväänkorvalla oteta käyttöön myös itsetehdyt lihapyörykät.. siitä varmasti ilo repeää.
Hyvää Naistenpäivää!