sunnuntaina, joulukuuta 31, 2006
vuoden viimeisen päivän ilta..
Vesisade on pilannut täysin pihalla olon, piha on pelkkää luistelukenttää. Jos tästä selvitään ilman luunmurtumia niin hyvä.
Kävimme eilen lenkillä ja paistamassa makkaraa, nuotiolle ennätti myös Päivi ja Aleksi. Me ei ainakaan kuluteta energiaa yhtään lenkillä, kun päätteeksi paistetaan makkaraa. Minun nuotiomakkarana on ryynimakkara, muita makkaroita en juuri saata syödä.
Nyt on huusholli kameraton toistaiseksi. Annoin eilen hyvin palvelleen kamerani kiertoon ja toivottavasti palvelee yhtä hyvin uusia käyttäjiä, kuin palveli minua. Viimeisen tallessa olevan kuvan numero oli 4122. Ensi viikolla olisi toiveissa saada uusi kamera ja muuta en tiedä siitä, kuin että pikseleitä on moninkertaisesti entiseen.. odotan malttamattomana.
Toivottavasti ens viikolla on hyvät lenkkeilyilmat, voi hyödyntää vapaan täydellisesti. Sitten käännetään uusi lehti tulevaisuuden suhteen.
Wilman jalka on parantunut, samoin Jarnan silmä.
Tänään Ihkudaan sisäsiisteys on kärsinyt pahan takaiskun. Vaikka sitä on käytetty ulkona lukemattomia kertoja, se on tehnyt kaikki tarpeet sisälle. Pikkusen ottaa pattiin, vaikka ei sille voi mitään enkä ole torunut sitä... mitä nyt pikkasen mäkättänyt itsekseni :). Ihkudaalla on niin paljon tekemistä ulos päästessään, ettei varmaan edes muista että pitäisi tehdä tarpeet ulos.
Killi on pyydystänyt ja tuonut portaiden eteen lukemattoman määrän myyriä ja hiiriä. Muutaman kerran Ihkudaa on ulos mennessään päässyt nappaamaan suuhun raadon ja mäklyttänyt sitä, ennenkuin on päästy hätiin. Hyvä saalis on päätynyt likakaivoon tai Noitanokinenälle. Myyriä täytyy olla tosi paljon, koska Killi ei liiku suurella alueella.
Mutta, ei muuta kuin Oikein Hyvää ja Mukavaa Uutta Vuotta 2007! Uusi vuosi ja uudet kujeet.
toivoopi tl ja hela l a u m a
torstaina, joulukuuta 28, 2006
Joulu takana...
Joulu meni rauhallisesti, käytiin lenkillä ja paistettiin makkaraa, nukuttiin ja syötiin. Eikä vieläkään tarvinnut käydä kaupassa jouluhässäkkäostoksilla, Joulu tulee ilman lahjojakin. Tietsikka sai olla vapaalla useita päiviä, eikä ollut edes ongelma tehdä muutakin kuin tuijottaa päätettä.
Eilen pistäyty kylässä Reiman porukka, ensiesittelyssä Reiman "iso" pikkuveli Riiseni Mauri 9 kk ikäinen. Kovin oli vankka ja näyttävän näköinen nuorukainen.
Kävimme eilen porukalla katsomassa uusi James Bond elokuva Oulussa Finnkinossa. Oli paras Bond, mitä olen nähny, helkkarin hyvät penkit uudessa elokuvateatterissa, mutta en vieläkään tajua, miksi äänentoisto pitää olla niiiin suurella että korvat soi pitkän aikaa elokuvan loputtua. Oli myös pikkasen painajaismainen poistuminen, ties monennestako kerroksesta alas ja vain yksi ulko-ovi oli avoin.
Jarnan silmä osoittaa paranemisen merkkejä. Kun eilen valmistelin Jarnaa piikitykseen, se nappas minua kädestä kiinni ja piti leuoillaan pitkässä piinassa ja otteessa. Luulin jo välillä että pala lähtee ja kävi niin helkkarin kipeästi. Siinä ei voinut muuta, kuin yrittää olla liikkumatta. Pienikin liike sai Jarnan tiukentaan otettaan.
Wilma teloi jalan lenkillä perjantaina ja tassu on ollut paketissa nyt muutaman päivän. Ei ole ihan helppoa saada sellaista sidettä tassuun, joka suojaa, auttaa paranemiseen, pysyy ja jota koira ei revi pois. Pönttöä päähän olisi tarvittu asian helpottamiseksi.
Vielä pari herätystä ja muutaman päivän vapaat koittaa... ihan pikkasen odotan niitä. Harmi vaan, että Tomi lähtee Uuden Vuoden vastaanottajaisiin Hesaan, ei päästy soppaileen heti alkuvuodesta.
Mut jälleen sleep well, aamulla odottaa melkoinen sirkus ennen töihin lähtöä.
keskiviikkona, joulukuuta 20, 2006
melkein keskiyö... taas
Ihkudaa oli jälleen oppipoikana akvaariohommissa - hyvä renki, mutta huono isäntä :). Nyt ei päässyt vetämään kuin yhden kerran vesiletkun kädestä ja vesivahinko jäi vähäiseksi. Antaa oman jännityksen touhuun, kun perusutelias pentu häslää kaverina.
Niin ja heippa pakkaset, illalla satoi ensin vähän lunta joka nyt on muuttunut vesisateeksi.. mielenkiintoista.
Kuuntelin allashommissa TV:stä tulevaa Punainen lanka-ohjelmaa, jossa sosiaalityöntekijä kertoi mm. alkoholistilasten surkeasta tilanteesta. Lopussa hän kertoi tapauksesta, jossa poliisit ja sosiaalityöntekijät oli hälyytetty eräänä Jouluna kotikäynnille perheeseen. Ovikelloa soitettuaan olivat kuulleet lasten iloisen äänen, nyt se pukki tulee.... taisi jäädä pukki sinä Jouluna tulematta. Viina on viisasten juoma... Joulunaki. Sleep well!
tiistaina, joulukuuta 19, 2006
pullan tuoksussa....
Teeveestä tulee mullan alla, koirat ja kissat nukkuu ja on rauhallista :). Tuntuukohan suurilapsisen perheen äidistä tältä... on mukavaa kun huusholli on hiljainen ja saa hetken omaa aikaa * nyt naurattaa jo ihan sikana nämä ajatukseni*.
Aamut on hulinaa, sit pyöräilet säässä kuin säässä muutaman kilometrin, iltapäivällä takaisin.. kotiin tullessa sama hulina kuin aamulla ja tänään oli pakkasen vuoksi ohjelmassa voipullien leipominen. Aikuiset koiruudet seurasivat tapahtumat tarkasti, koska tietävät saavansa tuoretta pullaa. Ihku ei ihan ymmärtänyt mikä on homman nimi ja innostu välillä repimään mua puntista. Nakkasin sille tyhjän jauhopussin ja sain alustaa taikinan loppuun rauhassa. Ihku-leipurista laitoin pari kuvaa Ihku-galleriaan. Ja sit söimme kaikki tuoretta pullaa... minä eniten.
Jarnan piikitys onnistui hyvin, hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Tiesin, että pää pitää peittää jollakin ettei pääse puremaan ja sitten ei ollutkaan muuta kuin jalka saada pidettyä esillä piston ajan. Silmänympäryksen turvotus näyttäisi hieman laskeneen ja silmäkin näkyy jo hiukan.
Mutta, jos en nyt lähde nukkumaan silmäni ovat yhtä turvoksissa huommena kuin Jarnallakin... aamulla klo 6 soi herätys ja klo on nyt 23.56... joten sleep well
maanantaina, joulukuuta 18, 2006
maanantai ilta
Konnat on tapellu ja mun lemppari konna Jarna sai vaurioita oikean silmän ympärille. Jarna sai lääkistystä ensin paikalliselta el.lääkäriltä ja tänään sain Jarnan lähetettyä Ouluun Akuuttiin saatekirjeen kera. Antibiootit vaihdettiin ja nyt pitää piikittää lääke Jarnalle etujalkaan kerran päivässä.
Viikonloppua varjosti toi Jarnan loukkaantuminen ja olin niin raivona toiselle osapuolelle, että mielessä kävi jo kirves. No nyt konnat saavat elellä erillään, kunnes pääsevät ulkoaltaaseen.
Joulu tulla jollottaa ja mitään valmisteluja ei ole aloitettu. Meidän Joulu ei ole ihan niitä ns. normaaleja. Ei kuusta sisälle, ei vierailuja, Pekka ehkä koristelee vähän huushollia ja käy kaupassa. Minä voin leipasta jotain pientä ja tietenkin siivoan. Ruokaa laittaa enimmäkseen Pekka... sit Pekka on Joulupukkina aattona muutamassa paikassa, syödään, laiskotellaan, syödään ja laiskotellaan.
Nyt saatte vaikutelman, että minä en tee mitään... näinhän se menee eikä hävetä edes myöntää sitä todeksi. Pekka elää työnsä puolesta enimmäkseen kuorma-autossa ja minä taas olen kotona yksin ja pyöritän huushollia. Jos Pekka haluaa laittaa ruokaa ja ehdottomasti käydä kaupassa, niin mikä ettei siitä vaan. En kuulu niihin kodin hengettäriin, jotka haluaa pitää kaikki huushollin ohjakset käsissä, väsyttää itsensä passaamalla muita, ei minusta ei saa huushollimarttyyriä tekemälläkään.
Vaikka sanotaan, että sunnutai työllä ei ole siunausta en voinut eilen olla käyttämättä hyödyksi leivinuunin hyvää lämpöä ja tekaisin karjalanpiirakoita ja ihan syötäviä tuli.
Tomi varmisti tänään, että tulee Jouluksi kotiin ja sehän on aina mukavaa. Ei sitä tajua ennenkuin kokee, kuinka mukava on kun kakara ilmestyy sillointällöin näyttään naamaansa kotona. Aiko tuoda läppärin tullessaan ja eiköhän sitä pähkäillä mieltäni askarruttavia tietsikka juttuja... syömisen, herkuttelun ja juomisen välillä :).... odotan kovasti Joulua!
perjantaina, joulukuuta 15, 2006
väsyttää armottomasti...
Aamulla aikaisin ylös, koiruuksien kanssa tunnin lenkki, oli muuten mukavaa kun oli satanut räntää ja luonto oli valkoinen. Sit pyöräillen töihin ja iltasella takaisin kotiin. Koirien huoltoa ja sit lyhyt kyläilyreissu... hommia tietsikalla ja tilt.
Olen "opettanut" Ihkulle pikkuhiljaa, että toivotusta tekemisestä tulee palkinto; luoksetulosta, tavaroiden tuomisesta, odottamisesta, istumisesta jne. Makupaloina olen käyttänyt tylsästi kuivia koiran nappuloita.... Ajattelin aloittaa myös naksuttimen sisäänajon "kunnon" makupaloilla.
Vaikka Ihku on vilkas ja energinen, se osaa touhuta myös yksin.. parast aikaa seuraa kissanpentujen iltavilliä karhupediltä ja repii välillä tyhjää kirjekuorta.. kuoressa oli lasku.. pitäskö antaa tästä lähin kaikki laskut kuorineen päivineen revittäväksi..? :).
TV 1 alkoi kotimainen kauhuelokuva Kadunlakaisijat; Kyyrölän aikamiespojat ja koko perhe nousee haudasta ja lähtee valloittamaan Helsinkiä... vuodelta 91.. että silleen..
Yhdestä kissanpennusta tulee selvästi nörtti... näyttö ja näppäimet kiinnostaa. Tuli nytkin tutkaileen, että mitä naputtelen.. joten ennenkuin pentu saa kaikki nurin... sleep well
keskiviikkona, joulukuuta 13, 2006
Keskiviikkoa aamu
Aamuyöstä näin painajaisunta, että kaikki koirani katosivat jossain kaupungissa, joka oli täys jätöksiä, todella huonokuntoisia irtolemmikkejä, narkkareita ja humalaisia. Oli tosi mukava herätä, kun kaikki otukset odotti aamutoimia makkarin oven takana.
Ulkona on armoton tuuli ja saa nähdä pääseekö pyörällä metriäkään eteenpäin. Arvioin, että töihin mennessä on koko matkan vastatuuli.
Eilen Troin (Lisan poika) omistaja ilmoitti, että silmät, lonkat ja kyynärpäät on ok. Samalla reissulla kuvattu kaverin sakemanni oli myös lonkiltaan A:t ja kyynärpäät 0:t, joten tutkimusreissu oli täydellinen.
Ihkudaa on ollut reippaasti yksin päivät. Vielä ainakaan ei ole mitään tuhoja tehty. Herään aamulla aikaisin, että ennätän järjestää Ihkulle aktiviteettia, lisäksi jätän aina jotain purtavaa, naudan potkaluuta, korvia tai kuivattua ruisleipää.
Oletteko muuten tiedostaneet, että Jouluaatto on reilun viikon kuluttua? Minä en ole :).
Nyt lenkille Ihkun ja Feisyn kanssa. Mukavaa päivän jatkoa!
perjantaina, joulukuuta 08, 2006
perjantai aamu...
Olen ennättänyt tehdä jo vaikka ja mitä, meillä on nämä aamut aika vahdikkaat Koirat ruokittu, kissat ruokittu, Kille-konna on syömässä kalaa, soitin hammaslääkärille ajan jne..
Eilen oli akvaarioiden viikkosiivous, raivasin olohuoneen akvaariosta valtavan määrän kasveja, nyt se on vähän aikaa aika aution näköinen.
Tämän päivän ohjelma on vähä kiireinen, kurssille, hammaslääkäriin, Ouluun ja sitten illalla tehdä Feisyn synttärivalmisteluja. Kakunpohja on jo tehtynä.. en tehnyt itse :).
Itsenäisyyspäivänä satoi vähän "pölysokeri" lunta ja heti on hieman valoisampaa, kun ei ole musta maa.
Ihkudaalla oli pari rauhallisempaa päivää ja eilen kotiin tullessa näytti, että se on kasvanut... ihan selvästi venähtänyt.
Toivottavasti viikonlopusta tulee mukava... saa ainakin syödä herkkuja.. lauantaina pikkujoulu ja sunnuntaina sitten syödään Feisyn vanhenemisen kunniaksi kakkua.
Hyvää viikonloppua!
maanantaina, joulukuuta 04, 2006
mielenkiintoinen päivä...
ei sitä koskaan tiedä aamulla herätessään miten suunnitelmat muuttuu päivän aikana tai mitä uusia sunnitelmia ja mahdollisuuksia voi tulla eteen. Lupaan kertoa, jos tämän päivän puhelinkeskustelusta kehkeytyy jotain mielenkiintoista. Torkahdin illalla sohvalle ja heräsin 21.30 koirien haukkumiseen... mitä lie kuulivat, mutta minä sain sätkyn että olen myöhästynyt kurssilta... niin se päiväohjelma vie mukanaan. Laitoin etusivulle Feisyn kuvan tulevien synttäreiden kunniaksi, siihen on vielä muutama päivä ja pikku pelko persuksissa, ettei vaan mitään ikävää tapahdu ja synttärit jää pitämättä. On sitä pöljä. Feisy on joka tapauksessa hyvässä "koperassa" kunnossa.. pirteä muori. Huomen aamulla on aika varma, että kastuu pyöräilessä Haminalle. Koko illan on satanut vettä joka muuttui rännäksi loppuillasta. Laitoin kuvan lauantai-illan sillisalaatista. Montako kissaa ja koiraa erotatte kuvasta? Mutta, päivä kerrallaan ja nokka kohti tuulta. Sleep well.
perjantaina, joulukuuta 01, 2006
Blues...
Ajattelin että jos olis mahdollista syntyä uudelleen ja saisi toivoa miksi tulee sit isona, ehdottomasti toivoisin Blues muusikoksi tai laulajaksi. No joo, kuka hullu tähän maailmaan haluaa syntyä vielä uudelleen, kun täältä vihdoin pääsee pois :).
Mut toi Blues piikki on pistetty jossain vaiheessa mun selkäytimeen, ei voi mitään.
Ihku on nyt muutaman päivän viettänyt päivät yksin sisällä, muut koirat ovat häkissä ja kissat kamarissa. Hyvin on mennyt ja tänään käytiin Ihkudaan kanssa metsälenkillä. Kyllä metsä on pennulle ihmeellinen ja kiinnostava maailma. Puolukanvarpu suussa viipellystä, koloja, hajuja ja vaikka ja mitä... siitä se lähtee. Jos huommena ei sada, kuten nyt ja maa olisi vähän kuivempi, Ihku pääsee ekalle metsäjäljelle.
Ihkudaa on alkanut tosissaan kiusaamaan kissoja, tänään sain pari kertaa sen kunnolla kiinni itse teossa. Kunnon puristus turvasta ja kielto EI ja tietenki kehu kun irroitti otteen rauhoitti kummasti. Loppuillan kissat ovat saaneet tepastella rauhassa.
Lisa ja Wilma olivat myös "lapsenlikkana" ja peuhasivat oikein olan takaa Ihkun kanssa. Ihkulla on ollut pari viimeistä päivää virtapiikki, joten on aika aloittaa pikku lenkkeily ympäristössä.
Kävin myös muiden koirien kanssa metsässä ja ilta on ollut suht rauhallinen. Indi nukkuu muuten tosi raskaasti, kuorsaa ja ilmeisesti näkee unia koska välillä vinkuu ja jalat vispaa vimmatusti.
Minulla taitaa olla maanantaina hammaslääkäri reissu edessä. Paikka on irronnut ja hammas on kipeä. Pärjäis nyt viikonlopun siedettävästi.
Olen nukkunut tällä viikolla jostain syystä älyttömän lyhyitä yöunia. Onkohan joka aamuinen lähteminen piristänyt? No huommen aamulla koirille on varmaan mukava ylläri, kun pääsevät aamusta kunnon lenkille. Joutuvat kyllä päivällä häkkiin siksi aikaa kun siivoan... jos nyt saan jotain tehtyä.
Noitanokinenällä dietti jatkuu, vähä se on ihmeissään kun herkkuja ei olekkaan jatkuvasti tarjolla. Toivottavasti rasvarellukka sulaa joskus pois.
Eilen illalla tuli TV:stä muuten järkyttävä dokumentti ihmisten myrkyttämisestä varsinki itänaapurissamme. Myrkyttämistä on käytetty kautta ihmishistorian, mutta uutisista päätellen se on taas muodissa keinona päästä joillekkin ei toivotuista henkilöistä eroon. Olis kait niitä inhimillisimpiäkin keinoja.
Mut nyt Sleep well!
tiistaina, marraskuuta 28, 2006
aamulla...
Sunnuntaina myllersi myrsky ja vesisade.
Ihkudaa on saanut totutella yksinoloon, ajankuluksi olen jättänyt tuoreen naudan potkaluun tai palan kuivattua naudan mahaa. Kissat on jätetty eri huoneeseen oven taakse, että saavat olla turvassa naskalihampailta.
Mielenkiintoista nähdä tuleeko Ihkudaasta aikuisena vesilätäköitä kiertävä hienohelma. Nyt ainakin juoksee läpi vesilätäköiden, oli kaverina matonpesussa ja jahtas vesisuihkua. Muutenki Ihku on ollut kiitettävästi kaikessa mukana; imuroinnissa, luututessa lattiarätissä, sanomalehtien laitossa lattialle... ne kyllä viedään juoksujalkaa ympäri huushollia ja tehdään silppua... Aamu- ja iltaformulat ovat tosi vauhdikkaat ja kurvit näyttäviä... kyllä Ihkusta vielä kunnon snaku tulee.
Parhaillaan aamuTV:ssä Tiedekahvila osiossa Ihmisen kehityksen ihme kerrotaan että, kanalla on 80% samoja geenejä kuin ihmisellä.
Aamun sää on leppoisa, ei tuule ja lämmintä on pari astetta. Ihku pääsi aamusta Lisan ja Indin kanssa haistelemaan hajuja takapihalta sivutien varrelle.
perjantaina, marraskuuta 24, 2006
sitäsuntätä..
Ihku on perehtynyt vaihtokaupaan.. vaihdettavaksi on tuotu tyhjiä rasioita ja kissanpentu. Rasiat menettelee, mutta kiire tuli pelastaa kissanpentu vaikka ei sillä mitään hätää ollu. Ihku on siinä mielessä mukava otus, että jos se ei saa kaverikseen ketään koirista eikä minua, se touhuaa itsekseen milloin mitäkin. Lempparia on silputa pahvipakkauksia, kanamunakennoja ja rasioita. Kun karsin akvaarioista kasveja olen vienyt ne yhden pensaan alle ulos, nyt niitä jostain syystä löytyy sisältä. Ihku juoksee kuin naavaparta rehut suupielistä roikkuen ja tosi ylpeänä saaliista.
Toivottavasti löydän huommena jostain naudan potkaluita. Sateisina päiviä ne ovat hyvää ajankulua koirille.
Olen päättänyt pitää Feisylle kunnon 10 v synttärit 12.12! Kakkuhan on helppo tehdä... maksalaatikkoa ja nakkeja :).
Nyt sleep well!
keskiviikkona, marraskuuta 22, 2006
Sateen ja hämäryyden keskellä
Käytiin eilen Ihkudaan kanssa juustoruudussa, josta kuva. Metsään ei vielä kannata viedä Ihkua jälkireeniin, koska siellä on niin märkää. Meillä on oman porukan koulutuskenttä parin sadan metrin päässä. Mennessä Lisa oli kainalossa, mutta takaisin se himputteli ihan omin jaloin. Oli vähä hakala pitää pentua kainalossa ja tehdä ruutua, kuono oli koko ajan juustopalapussissa. Ihkulla ei vielä käytetä pantaa ja hihnaa. Ei ole mitään tarvetta, kun ollaan enimmäkseen omalla pihalla ja koulutuskenttäkin on hiljaisen sivutien varrella.
Hyvin juustonpalat löytyi ja uusi kokemus sekä nenänkäyttö rauhoittivat hyvin Ihkudaa, sai jäädä nukkumaan kun kävin toisten koirien kanssa lenkillä.
Kun Ihkudaan kanssa tulee aika lähteä metsään, se saa kaverikseen muorit jotka ei juuri hötkyile, eivätkä ainakaan juoksuta pentua henkihieveriin. Mutta alkuun Ihku saa tyytyä liikkumaan pelkästään minun kanssa.
Pitää muistaa, että pentua pitää kuljettaa myös yksin. Jos se leimautuu toisiin koiriin enemmän kuin omistajaan, tulee ongelmia jossain vaiheessa.
Noitanokinenä on toipunut ilmeisen hyvin. Koirien kanssa on tottunut, että annetaan herätyspiikki, kissoille ei sitä anneta ainakaan kastraation jälkeen joten uni on sikeää vielä kotiin tultaessa. Niin ja tehtyjä ihohaavoja ei ommella, vaan ne jätetään avoimiksi, jotta kertyvä neste pääsee valumaan pois. Lisäksi Noitanokinenä sai pitkävaikutteisen antibioottipiikin haavatulehduksen enneltaehkäisyksi.
Ei ku rohkeasti päivän touhuihin hämärästä ja kosteudesta huolimatta. Hyvää päivän jatkoa!
tiistaina, marraskuuta 21, 2006
aamun mietteitä...
Ei tarvi silti kuvitella, että meillä elämä pyörii pelkästään Ihkun "määräysten" ja halujen mukaan, siinä se saa pyöriä jaloissa ja normaalielämä jatkuu.
Vaikka Lisasta ja Wilmasta on paljon apuja pennun hoitajana ja leikittäjänä, annan myös omaa aikaa Ihkulle; leikitään silloin kun minulle sopii, harjoitellaan esineiden hakemista, luoksetuloa jne.. Ihku saa myös tottua siihen, etten reagoi sen jokaiseen huomionhakuyritykseen, sen on totuttava olemaan myös itsekseen. Tapanani on ollut välillä, että nakkelen Ihkulle ja tietenkin muidenkin koirien käyttöön kaikki tyhjät pahvipakkaukset, tyhjentyneet salaatti- ja liharasiat. Ihkulla kuluu aika hyvin kun puhdistaa ja pureskelee, kantaa rasioita. Pahvipakkaukset saadaan silpuksi kaikkien koirien yhteistyönä ja hauskaa on. Minulle jää vain siivous, joka nytkin on odottamassa.
Ihku on saanut myös kokea,ettei kaikki tekeminen ole sallittua. Välillä sanotaan tiukasti ei ja otetaan kunnon ote niskasta, ylähuulista tai poskista. Minun ote on myös takuulla sen verran tiukka, ettei tarvi jatkuvasti olla kieltämässä samasta asiasta. Tähän liittyy myös ehdottomasti kehu ja taputus kun eitoivottu tekeminen on loppunut.
Jos joka asiasta tekisi ohjelmanumeron Ihkun ja muidenki koirien kanssa, elämä olisi yhtä helvettiä. Pitää osata sulkea korvat ja silmät välillä, ei elämä voi pyöriä pelkästään koirien ehdoin. Kun lemmiekkien perustarpeet on hoidettu, niiden on tyydyttävä välillä olemaan myös itsekseen ja ilman huomiota.
Nyt näyttäisi siltä, että ennätämme vielä Ihkun kanssa makkarajäljelle kun lumi on melkein sulanut. Ulkona riittää nyt paljon mielenkiintoista tutkittavaa lumien hävittyä, saa kaivaa maata, repiä paljastuneita heinänkorsia, kantaa pudonneita lehtiä, kivet on mielenkiintoisia narskuteltavia, kepin palaset on tosi best, juostaan vesilätäköissä... ainoa mikä on ei toivottu on raatojen löytäminen ja mahdollinen syöminen... varsinki päästäisten.. eihän niitä syö edes kissat. Miten pentu voi saada erilaisia kokemuksia, jos sitä jatkuvasti kielletään? Pentu tunnustelee ja tutustuu eri mareriaaleihin ottamalla se suuhun. Ei ole järkevää kieltää ja vartioida sitä koko ajan. Riittää kun puolella silmällä seuraa ettei suuhun joudu mitään myrkyllistä.
Parafiiniöljy on hyvä apu, jos pentu ennättää nielaista jotain sulamatonta.
Ihku on nyt purkanut aamuvillinsä ulkoilemalla useasti ja leikkimällä Lisan kanssa ja kömpi nukkumaan karhupedilleen.
Käyn koiruuksien kanssa tänään lenkillä ja tutkailen vähän maastoa, löytyiskö hyvä makkarajälkipaikka Ihkulle. Jäljen voi tehdä myös omalle pihalle alueelle, joka on vähemmän käytössä.
Ja nyt siivoamaan..
maanantaina, marraskuuta 20, 2006
Ajojahti pimeydessä aamutossut jalassa...
Yhden iltaulkoilun aikana Ihkudaa bongas kuolleen päästäisen pihalaattojen välistä, raato suuhun ja välittömästi karkuun ettei kukaan muu koirista saa arvokasta saalista. Kutsuin muut koirat sisälle ja yritin kutsua Ikudaata jotta saisin saaliin pois. Mitä vielä, Ihku painatti korvat luimussa ja raato suusta roikkuen pitkin pimeää pihaa pakoon. Musta snautserin pentu ei muuten erotu pimeässä, sinkoilin sinne tänne aamutossut litisten pitkin pimeää ja märkää pihaa aina sinne päin missä luulin näkeväni Ihkun.
Vihdoin näin Ihkun istuvan talon nurkalla raato edelleen suussa ja ihmetteli varmaan mitä minä touhuan. Sain houkuteltua Ihkun sisälle ja takaa-ajoa jatkettiin sohvaa ympäri, kunnes onnistuin nappaamaan Ihkun kiinni ja saaliin pois.
Kyllä iletti, ällötti ja mielessä "kauhukuvat" mitä sitten tapahtuu jos Ihku ennättää nielaista raadon... ei muuten ollut aivan tuore tapaus.
Toivon, toivon ja toivon puoli metriä puhdasta valkoista lunta, joka peittäisi kaikki pikkuraadot pois koiruuksien ulottuvilta.
Tilanteeseen sopii kuin nyrkki silmään TV 4 Kylmä rinki, sen jälkeen sleep well ja aamutossut kuivumaan.
Nauru pidentää ikää... ja oppia ikä kaikki
Ensimmäiseksi käsittelyyn pääsi Troy, silmät peilattiin terveiksi, kyynärät lähti nollana, lonkat A/B-C. En ole muuten koskaan nähnyt snakua, jolla on niin mahtavat lihakset kuin Troilla... on poika saanut pikkusen liikuntaa :).
Ja sitten oli Noitanokinenän vuoro ja makeat naurut, pahana tyränä pitämäni mahanalus rellukka oli läskiä... aivan oikein... kissoille läski kerääntyy kuulemma mahanalle lähelle nivusia... varsinki vanhemmilla kissoilla.. Pallit olivat pienet, mutta sentään löytyivät, on niin läskinen ettei kivekset ole kuulemma voinut kasvaa suuremmiksi.
Sen siitä saa, kun Tursake ja Killi kantavat kaiken saaliin Noitanokinenälle ja lisäksi se on pitänyt hyvin puoliaan ruokakupilla ja paheisiin kuuluu myös ääretön laiskuus. Nyt on pakko tehdä muutos, ruokaa vain rajoitetusti esillä, ei sianlihasuikaleita, ei vispikermaa... Onneksi kissannappulat ovat olleet sentään vähärasvaisia.
Eläinrakkaus ja niistä huolehtiminen ei aina ole eläinten parhaaksi, joten otetaampa lusikka ja järki kauniiseen käteen.
Ja kaverin sakemannilla oli lonkat ja kyynärät ok, joten ei ollenkaan hassumpi reissu. Olimme onnekkaita, sitä ei kaikki asiakkaat / potilaat tänä aamuna olleet, esim. auton alle jäänyt kissa joka oli niin pahoin loukkaantunut että piti tehdä se viimeinen palvelus.
Osaammeko arvostaa terveyttä ja jokaista uutta aamua johon saamme herätä? Pidämme niitä useimmiten asiaan ja luontaisetuihin kuuluvana itsestäänselvyytenä.
"Emmentaali" loppui, ja koirat odottaa iltaruokaa.
Noitanokinenä muuten toipuu pesuhuoneen lämpölattialla ja tulee jo kehräämään ja kiehnäämään.. jospa se elämä siellä läskien alla ja pallittomana voittaisi ja tulevaisuudessa vähemmän pulleana.... I hope.
sunnuntaina, marraskuuta 19, 2006
Liisan liukkaat..
Ihkudaa pääsi eilen illalla kainaloon nukkumaan vähän vahingossa. Katseli TV:tä sängyssä, Ihku pyysi päästä sänkyyn jossa oli minun lisäksi jo Feisy, Wilma ja Lisa. Otin Ihkun kainaloon ja olipa se vähän leuhkaa koiraa, tajusi selvästi tilanteen tärkeyden.
En raskinut nostaa Ihkudaata lattialle, ennenkuin nukahdin ja niin sitä köllöteltiin aamu viiteen asti, kunnes Turo tuli herättään. Ulkoilutin koirat ja takaisin nukkumaan, Ihku sai jäädä omalle Karhupedille aamu-unille.
Ihkudaalla on ollut koko aamupäivän kova vauhti päällä. Kun vauhti ei osoittanut hyytymistä parin tunnin jälkeen, sulatin naudan potkaluun pakasteesta. Ihkudaa on purkanut luuhun enimmät energiat ja köllötteleen nyt karhupedillä.... rauhallista vähän aikaa.
Vaihdoin eilen talvisen värisävyn sivupohjaan, kevään ja auringon myötä väri vaihtuu jälleen.
TV 4 tulee just "Eläimet hurrikaanin kynsissä. Ohjelmassa seurataan urheita eläinsuojelujärjestöjen työntekijöitä ja vapaaehtoisia, jotka pelastavat hurrikaani Katrinan tuhojen eristämiä lemmikkejä New Orleansista. Dokumentti."
Lemmikit on joutuneet kärsimään, siinä kuin ihmisetkin hurrikaanin vuoksi. Minulla on harvoin posiitiviisia ajatuksia Ameriikasta, varsinkaan yhteiskuntajärjestelmästä ja en pidä maata edes sivistysvaltiona. Sieltä kuitenkin löytyy ihan tavallisia ja inhimillisiä ihmisiä kuin muualtakin.
Tiedotusvälineissä näytetään Usasta enimmäkseen vain kuuluisuuksien, rikkaiden, idiootti presidentin ja rahanvallan toilauksia ja kulutusjuhlaa. Onneksi saa myös nähdä tavallisten eläinrakkaiden ihmisten vapaaehtoista työtä vaikeissa olosuhteissa.
lauantaina, marraskuuta 11, 2006
Unikuvia...
Yläkuvassa Noitanokinenä rentoilee ja alakuvassa Tursake ja Ihkudaa untenmailla. Älkää vaan pääskö käsitykseen, että meillä on näin rauhallista... kaikki vaan nukkuu.
Sakemannimuorit on pesty ja varapatja raahattu vihdoinki pihalle. Ensimmäiset Ihkudaanpissamatot odottaa pesua, puhtaita en ole vielä laittanut tilalle. Nyt kun Wilma ei pääse oksentamaan pennulle ruokaa on Lisa aloittanut "ruokinnan". Ei voi hetkeksikkään herpaantua snakujen vahtimisessa ruokailun jälkeen ja Ihkudaa tietää käyttää tilaisuutta hyväkseen.
Torstaina kuulinmme sitten Ihkudaan Pihtiputaalla olevan siskon kuulumisia! Terveisiä kaikille Ihkudaan sisaruksille ja veljille.. täällä roikutaan välillä lahkeessa tai sukassa, etsitään lammikoita ja riehutaan. Kainaloon kyllä nukahdetaan nätisti. Ja tyytyväisyys on huipussaan, kun ruoka-annos on tarpeeksi suuri :).
Viikonloppu on mennyt tähän asti rauhallisissa merkeissä, jos lukuun ei oteta viittä koiraa, jotka "pyörii jaloissa". Pakkanen kiristy vaan harmittavasti ja tuuleskelee sen verran, ettei snakujen kanssa ole päässyt lenkille.
Hyvää viikonlopun jatkoa!
keskiviikkona, marraskuuta 08, 2006
Ähky...
Käytiin tänään Pekan kanssa Oulussa, Hammarin Sähköstä lamppuja, tutustumassa avattuun lemmikkieläinkauppaan Haukun Paikka:an josta lähti mukaan pari Tiikeribarbia ja kolme Intiaaninsulkaa, jotka tulivat täydentämään jo olemassaolevaa parvea. Lisäksi haettiin yksityiseltä Keltarihmakala.
Päivä oli jo niin pitkällä, että armoton nälkä riivas, ja missä muualla parhaiten pääsee nälästä kuin RAX-Pitzzabuffetissa... ei ku syömään.
Tuli sen verran paljon ahmittua, että suunniteltu ruokakaupassa käynti päätettiin jättää väliin. Täydellä vatsalla ei kertakaikkiaan voi ostaa ruokaa :), vieläkin on ähky olo vaikka on myöhäinen ilta.
Sää on lauhtunut ja olen käynyt koiruuksien kanssa metsälenkillä, hitsi että luonto on taas kaunis, lunta puissa, sopivasti maassa että pääsee hyvin liikkumaan. Kunhan aurinko pikkusen pilkistää, pitää käydä valokuvaamassa luontoa...
Ihkudaa on ponteva tyllerö, se on ilmeisesti kasvanut sen verran, että ruoka-annoksen kokoa on joutunut tarkistamaan ylöspäin reippaasti. Pihalla vedetään jo formuloita ja sisällä pissatkin tulee useimmin paperille, kun sanomalehtiä on laitettu vähän laajemmalle alueelle :).
Wilma on eristettävä vielä ruokailun jälkeen, ettei se pääse oksentamaan ruokaa Ihkudaalle.
Ihkudaan siskon Zaran (valkoinen nauha), kuulumisia olemme saneet lukea mailitse. Oli mukava ylläri, kun Zaran omistaja laittoi mailia. Lisan urokset ovat päässeet omiin koteihin ja tytärestä "Kertusta" näyttäisi tulevan luonteeltaan Lisaan... häntä heiluu ja positiivinen elämänasenne. Laura on kovasti tykästynyt Kerttuun.
Nyt sleep well ja vatsan viereen köllähdän.
perjantaina, marraskuuta 03, 2006
Ihan pikkasen kylmää...
Ulkomittarissa komeilee -20 ja suuri täysikuu mollottaa kirkkaasti taivaalta.
Nyt se on sitten nähty ihan livenä... Noitanokinenä ja Ihkudaa makasi vierekkäin ja Noitanokinenä laittoi tassun Ihkudaan kaulalle :).. ja kamera kaukana.
Kun olen yksin kotona eläinlaumani kanssa, vietämme melko boheemia elämää.. nyt on varapatja ollut jo viikon olohuoneen lattialla päällystettynä koiruuksien lakanoilla ja peitteillä. Tarkoitus oli pestä sakemanni muorit ja ajattelin että niillä on siinä hyvä ja lämmin köllötellä kostealla turkilla. Muorit on edelleen pesemättä pakkasen vuoksi, mutta ompa mukava kölliä ja leikkiä patjalla koiralauman kanssa.
Patjasta on tullut kaikkien koirien lemppari paikka... miten sen raskii viedä pois :).
Kun käymme illalla nukkumaan ja valot sammutetaan Ihkudaa vinkuu hetken sängyn vieressä, mutta lähtee sitten etsimään itselleen unipaikkaa. Aamulla löydän sen yleensä Feisyn tai Indin vierestä. Risuparrat nukkuu tietenki mun vieressä, hetken aikaa voi myös Feisy nukkua sängyssä, Indi ei tule koskaan sänkyyn.
Kävin aamulla Tiinan ja Martan kanssa kaupassa, samalla kävimme kirpparilla josta ostin punaisen nallen ja sakemannin näköisen pehmolelun koirille. Noista pehmoleluista pitää vaan muistaa irroittaa silmät ym. helposti irtoavat osat pois, ettei koirat popsi niitä napoihinsa.
Ihkudaa on oppinut tunnistamaan oman nimensä ja on hyvin leimautunut minuun koirakavereista huolimatta. Toivotaan että sää lauhtuisi, pääsisi partanaamat kunnon lenkille. En ole hankkinut niille "takkeja" koska pärjäävät ilman niitäkin. Odottelemme lauhempaa ja karvankasvua :).
Tämä päivä meni vähän laiskotellessa ja koiruuksien kanssa telmiessä.. jospa huomenna saisi jotain aikaiseksi.
Sleep well!
keskiviikkona, marraskuuta 01, 2006
Pakkasia pitelee...
Klo 22.35, ulkona pakkasta -17!
Kuvassa Ihkudaa nukkuu turvallisesti karhupedillä suuren tassun suojelemana :)!
Ihkudaa huomas eilen illalla, että kun olen koneella, sen pitää päästä syliin nukkumaan. Eihän siinä sitten voinut tehdä mitään, joten tänään raahasin karhupedin tietsikkapöydän viereen ja kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä järjestelyyn.
Noitanokinenä on ihastunut kakaraan, se houkuttelee Ihkudaa leikkimään kissanputkeen ja painimaan, hakeutuu pennun viereen ja olen yllättänyt ne nukkumasta Feisyn vieressä sulassa sovussa päät yhdessä.
Olin suunnitellut peseväni muorit, mutta en raski koska ulkona on tuota pakkasta. Pitää odotella hieman lauhempaa säätä, että muorit ei vilustu käydessään pesun jälkeen tarpeillaan ulkona.
maanantaina, lokakuuta 30, 2006
Aurinkoinen pakkaspäivä
Ensimmäisen yön Ihkudaa nukkui toisten koirien kanssa ja aamulla odotti sanomalehden kanssa parit kakat.
Merja kävi illalla kattomassa Ihkudaa ja toi tuliaiseksi vinkulelun, kiitos :)!
Ihkudaa on erittäin reipas otus, huushollista on löydetty uusia mielenkiintoisia asioita. Hurisevaa imuria pötkittiin alussa sataa pakoon, mutta jo hetken kuluttua tuli katsomaan oma-aloitteisesti, että mikäs vekotin tuo on.
Pakkasta ollut sen verran, että en ole käyttänyt Ihkudaa montaa kertaa ulkona, mutta kun ulos pääsee tekee pissan ja kakan heti. Muuten sisälle tulee pissa välillä minne sattuu, joskus paperille, joskus paperin viereen.
Ihkudaalla on paljon kavereita, kissoista Tursake ja Noita nokinenä ovat siitä erittäin kiinnostuneita, Feisy on turvallinen unikaveri, Lisa leikkii ja haluais välillä omia itselleen, Wilma on imettänyt välillä ja välillä leikkii railakkaasti, Indi sietää.. välillä jopa heiluttaa häntäänsä pennulle, mutta myös murisee jos Ihkudaa lähestyy makaavaa Indiä. On vain hyvä että pentu oppii ettei kaikki aina siedä niitä.
Tänään kaikki koirat saivat lihaisat luut ja Ihkudaakin pääsi jyrsimään tuoretta luuta.Lisa haluaa leikkiä ja köllötellä kainalossa, Wilma on mieluimmin omalla tuolillaan. Ulkona ei juuri viihdytä, kun on kylmää ja mahan alus paljaana.
Lisa ja Wilma syö vielä Happy Dog:in penturuokaa johon lisään piimää ja ruokaöljyä sekä Biorion tabl. jotta mahanaluskarva kasvaisi nopeammin suojaksi.
Ulkolintujen ruokintapaikalla ruokaili 5 Fasaania koko päivän. Eivät välittäneet vaikka koiruuksien kanssa käppäilin usein pihalla.
Sivuihin tulossa Ihkudaa muutoksia... pitäähän tulokkaan saada oma sivu ja galleria.
sunnuntaina, lokakuuta 29, 2006
Jettyspoof's IhQ Daa
Wilma, Lisa ja IhQ Daa kotona.
Kaikenkaikkiaan reissu meni hyvin. Ennätimme perjantaina lumimyrskyn alta Kellokoskelle, ja lauantaina ajelimme leppoisasti kotiin hyvässä kelissä... ei tietoakaan lumimyrskystä koko reissulla.... paitsi että kotona odotti lumikinokset ja talvinen maisema. Olihan se yhtä hulinaa Nean luona perjantaina. Laura oli saapunut Sulon, Lisan ja pentujen kanssa, Wilma pullisteli omista pennuista ja muutenkin yritti pyöriä pomona.
Minun jälleennäkeminen ei niitä juuri hetkauttanut, kun oli paljon muuta säpinää. Ei muuta, kuin pyöritteleen Wilman narttupentuja ja päädyimme Nean kanssa "punaiseen narttuun". Sitten tutkailtiin Lisan pontevat pennut ja otimme valokuvia kaikista pennuista.
Lauantaina lähdimme paluumatkalle, Wilma ja Ihkudaa saivat oman boxin ja Lisa oman. Ostin Nealta karhupedin, koska Wilma oli valloittanut Yazzin karhun. Aleksi sai istua karhun turvallisessa sylissä koko matkan. Pysähdyimme usein ja Ihkudaa oli tosi reipas, ei kiljunut, viipelsi ensilumessa, pissas ja kakkas ja sai sapuskaa kerran matkan aikana. Kotiin saavuttuamme lauantai iltana Feisy oli selvästi tyytyväinen kun partanaamat kotiutu ja oli tosi kiinnostunut pennusta. Indi ei ollut kiinnostunut pennusta. Ihkudaa tutki paikkoja, tutustui kissoihin, roikkui Feisyn hännässä ja vauhti ei millään meinannut hyytyä vielä puolen yön jälkeenkään. Puoli kuuden aikaan sunnuntai aamuna Ihkudaa meinas, että nyt riittää unet. Aluksi pissat ja kakka osui hyvin paperille. Kun aamulla oli -12 pakkasta en vienyt sitä ulos nyt pissa ja kakka ei aina osunutkaan paperille. Koirien vesikupilla vieraillaan turhan usein, mutta en meinaa ottaa vesikuppia pois, kyllä se vielä menettää ylimääräisen mielenkiinnon. Ihkudaa on reipas ja utelias pentu ja kuvia tulossa, kunhan saan siitä onnistuneita kuvia... on sen verran vauhtia ettei pysy kameralla perässä. Niin ja siinä karhupedissä ei sitten nukkunut kukaan koirista, Wilma nukkui omalla tuolilla ja Lisa Indin kanssa sohvalla, Feisy kamarissa Päivin kanssa... Aleksin pitää kirjoittaa Joulupukille ja toivoa karhupetiä :).
torstaina, lokakuuta 26, 2006
Olo kuin jouluaattona
Pientä jännitystä ja vapinaa ollut ilmassa koko päivän ja olen "kiusannut" Neaa toistuvilla puheluilla.
Vielä konnalandian puhdistus ja sitten voi valmistautua huomiseen... aikainen herätys ja matka suomineidon helmaa kohti.
tiistaina, lokakuuta 24, 2006
Harakiripäivä
Maa on edelleen paljas, ei lunta ei sohjoa.
Olen varmaanki aloittanut valmentautumisen Wilman ja Lisan kotiin tuloon. Joka päivä on tullut pyöräiltyä ja käveltyä.
Tänään oli sitten oikea harakiri päivä huolimatta aamun liukkaudesta. Lenkkeilin kaverin koiruuksien kanssa ainakin 16 km (kävellen) metsäteitä. Lisäksi päivän aikana olen pyöräillyt 8 km. Päivällä tuntui, että taju lähtee ja jalat ei tuntunu ollenkaan omilta. Suihkun, ruokailun, venyttelyn, tirsojen ja vielä venyttelyn jälkeen olo oli tosi mahtava. Palautuminen on ollut kohtuu hyvää, lukuunottamatta penikkatautia kintuissa... maastokengät jalassa, kun olisi pitänyt olla ne hyvät lenkkarit.
Olen aiemminkin huomannut, että kun vetää itsensä kunnolla ns."piippuun" olo on tosi hyvä raskaan lenkin jälkeen.
Kauppareissulle en enään pyörällä lähtenyt vaan turvauduin Tiinan kyytiin... ja ostin suklaata :)!
Kissojen madotus voi olla myös tosi helppo; murskasin puolikkaan Axilur tab. tilkkaan hyla vispikermaa per kissa ja annoin kullekkin kissalle vuorotellen. Jokainen kissa latki lautasen tyhjäksi, ja se siitä. Ei tappelua, taistelua, sylkemistä, sotkemista... on se helppoa kun sen oikein oivaltaa. Edellinen toistetaan vielä parina päivänä.
Lisan pentujen nimet löytyy täältä http://www.elisanet.fi/magicmaker/uutiset.htm
Wilman pentujen nimiä vielä panttaan :). Kerron torstaina mikä minulle tulevan pennun nimi tulee olemaan.
Enään 3 yötä kun näen R I S U P A R R A T.. ihkuu!
maanantaina, lokakuuta 23, 2006
Viikonloppu takana
Sunnuntaina pyöräilimme muorien kanssa Haminalla kaupassa ja iltapäivällä oli koulutuskentällä kakkukahvi tarjoilu. Tuli hytistyä pari tuntia kentällä katsomassa, kun toiset kouluttaa koiruuksia.
Viikonlopulla värkkäilin taas akvaarioiden kanssa, kasvit kasvaa niin hyvin että niitä saa raivata pari kertaa viikossa. Plätyt lisääntyy kiitettävästi. Siirsin isompia poikasia poikasaltaasta isoon altaaseen ja haavin uudet pienet poikaset poikasaltaaseen. Paletinpoikasista on edelleen hengissä 8 poikasta.
Nyt on enään muutama päivä kun näen Wilman ja Lisan ja niiden pennut. Onneksi päivät menee nopeasti... vaikka odottavan aika on piiiitkääää...
perjantaina, lokakuuta 20, 2006
Pakkaspäivän ilta
Kotiuduttuani, pyöräilin Muorien kanssa Merjan luo visiitille. Menomatkalla kiersimme "viljelystien" kautta, muorit sai jolkutella sen irti. Auringonpaisteinen luonto oli tosi nätti, kun maa ja kasvit oli kuurassa. Harmitti, kun jätin kameran kotiin.
Nea soitti ja kertoi Wimpulan tempauksista, mulla on niiiin ikävä sitä otusta että pahaa tekee. Rutistan varmaan partanaamat pyörryksiin, sitten kun näen ne. Mielenkiintoista nähdä miten snakut suhtautuu jälleennäkemiseen, voivat haistattaa mulle pitkät :)!
Pitää odotella uusia kuvia Wimpulan pennuista, sillä viikolla otetut otokset olivat epätarkkoja... tarkennus epäonnistunut. Lisan ja Wilman pennuille nimet valittu, mutta pidän vielä ne "salaisuutena" :).
Jos hyvin käy, huommena tulee pari mustaa riiseniä vierailulle..
keskiviikkona, lokakuuta 18, 2006
Yllätys"vieraita"
Innostuin ottamaan aamupäivällä pitkästää aikaa akvaarioista kuvia. Otin ainakin 150 kuvaa, joista "onnistuneita" rimaa hipoen vajaa kymmenen kuvaa. Lisäsin akvaariokuvia galleriaan.
Joka ikinen päivä toivon salaa uutta Cannon merkkistä kameraa, vaikka tärkeämpiäkin toiveita olisi.
Lauran kanssa oli vähän puhetta jos Laura tois Lisan Nean luo, silloin kun menemme hakemaan Wimpulaa ja pentua.
Saas nähdä miten suunnitelmat loppujen lopuksi menee.
maanantaina, lokakuuta 16, 2006
Lämmin syysää jatkuu
Viimeinen snakuton viikko alkoi, joten pahin taitaa olla takanapäin. Laura laittoi kuvan Lisan ärripennuista ruokalevolla. Myös Nea aikoi laittaa yhdestä Wilman narttupennusta kuvia tänään, jos ennättää.
Eilen vaihdoin vettä toiseen kala-akvaarioon ja konna-altaaseen, kävin ottaan muutaman kuvan kaverin koirasta, tein kotisivupäivityksiä ja töllöttelin vakio tv-ohjelmat iltapäivä unia unohtamatta.
Pekka käytti tänä aamuna kaupassa ennenkuin lähti töihin ja tunnustan, että en ostanut itselleni muuta kuin kotimaista hunajaa ja ruisleipää. Rahoistani menee suurin osa eläinten ruokiin; koirille naudan potkaluita, kissoille porsaan suikalelihaa muutama rasia, ulkolinnuille auringonkukan siemeniä ja pähkinöitä.
Suorastaan kihisen, kun lintujen siemenien ja pähkinöiden hinnat ovat nousseet sietämättömän korkealle. Olen metsästänyt isoa säkkiä auringonkukan siemeniä (tai olen laittanut autollisen metsästämään), mutta jostain syystä sellaista ei tänä syksynä ole löytynyt.
Kissat ovat ihastuneet possun suikalelihaan, mutta syövät myös hyvällä ruokahalulla Happy Cat:in nappuloita.
Nyt päivän erikoisterkut, jotka lähtee Pirjolle Haapajärvelle - lukemisiin :) ja Marjalle - oli mukava kuulla myös sinun äänesi tänään ja toivottavasti tapaamme tällä viikolla.
Ei edes alkava lentsu lannista ihan täysin snakujen kotiin odottelua ja uuden partanaaman odottelua. Kummasti veri virtaa paljon vilkkaammin vanhoissa verisuonissa. Tuntuu, kuin olisi taas kevät. Varmasti jokainen, joka on ollut samassa tilanteessa muistaa tän tunteen. Nyt kattoon Täydellisiä naisia... harvoja Amerikkalaisia tv sarjoja joita siedän katsoa :).. Frasier:n lisäksi!
lauantaina, lokakuuta 14, 2006
Aurinkoinen lämmin syyspäivä
Päivittelin Nealta saamiani pentujen kuvia sivuille. Pennut olivat päässeet ensimmäistä kertaa pöydälle ja pikkuisen olivat juntturoineet, mutta eiköhän se siitä kun harjoituksia jatketaan.
Wimpula pitää Nean virkeänä omatoimisella ruuan hankinnalla... ei riitä, että pennuilla alkaa aktiivielämä lisääntyyn.. persoonallinen emä kruunaa kaiken.
Illalla vaihtui sää sateiseksi ja nyt on hyvä keikauttaa pää tyynyyn ennen kuin vuorokausi vaihtuu. Sleep well!
torstaina, lokakuuta 12, 2006
Aikaisin aamulla klo 5.44
Tein eilen viikkosiivouksen isompaan akvaarioon ja tarkistin samalla ulkosuodattimet. Niistä löytyi 6 kpl Paletinpoikasta, jotka pääsivät Pläypoikasten kanssa samaan poikasakvaarioon.
Toissapäivänä käytiin muorien kanssa Haminalla kaupassa. Minä joka en ruokaa juuri laita, ostin kaalilaatikko ainekset. Eilen sitten herkuttelin leivinuunissa kypsytettyä kaalilaatikkoa ja olipa pikkasen hyvää.
Laura soitteli eilen ja kertoi, että Lisan pennut ovat tosi tomeria, saalisviettisiä ja kantelevat jo esineitä. Sovimme, että kun Laura tuo Lisan parin viikon kuluttua, tulee pennut myös samalla näytille... tuskin maltan odottaa.
Mökissä on parin snautserin ammottava aukko.
Kävin eilen illalla jo yhdeksän aikaan nukkumaan ja aamuyöstä neljän aikaan loppui uni.
maanantaina, lokakuuta 09, 2006
Uusi viikko....
Kissan madotus voi olla hankalaa. Edellisen kerran madotin kissat Axilur matolääkkeellä ja se onnistui hienosti. Tabletti vaan jauhelihan sisään ja täydestä meni kaikkina kolmena päivänä. Nyt ostin Drontal kuurin, annetaan vain kerran, siinäkin oli kerta liikaa. Kun tabletinpuolikas ei kelvannut minkään herkun sisälle liotin tabletin vesitippaan. Tursake uhriksi, toisella kädellä tiukka ote niskanahkaan ja ruutalla lääke suuhun. Loppujenlopuksi en tiedä minkä verran lääkettä meni Tursakkeen suuhun, osa valui suupielistä kaulalle, pyyhkeeseen ja minun päälle. Toimenpide sai Tursakkeen raivoihinsa, päästyään irti pomppi pitkin kämppää ja sylki suunsa tyhjäksi pomppiessaan. Siis Axiluria seuraavalla kerralla.
Muorit ovat syöneet muutaman viikon Happy Dogin Senior ruokaa ja se näyttää sopivan tosi hyvin kohtuleikatuille "vanhuksille". Virtaa on sen verran, että huommena me muorit kävellään "Haminalle" asioille. Kun Iissä lähtee kylälle asioille, sanotaan Haminalle, Iin Hamina oli varhaiskeskiajalla Pohjois-Suomen keskeinen kauppa-paikka. Tänä päivänä vanha Iin Hamina on tutustumisen arvoinen alue, vanhoine kapeine kuijineen jossa talot on vierivieressä.
Wimpulan kakarat mätsää ja yrittää ottaa toisistaan mittaa, pikkuhiljaa kuhinat lisääntyy niin Wilman kuin Lisankin pentulaatikoissa... paljon jää tälläkertaa näkemättä.
lauantaina, lokakuuta 07, 2006
Aurinko näyttäytyi pitkästä aikaa..
Myös metsässä lenkkeillessä löytää nuotiopaikoilta ja teidenvarsilta tyhjiä kaljapulloja. Täysinäiset jaksetaan roudata metsään, mutta ei tyhjiä pois. Kello on 21.29, laitoin just kinkkukiusauksen uuniin ja pelkään pahoin että syön itteni ähkyyn.. mikäs on kellahtaa nukkumaan täyden vatsan kanssa.
Näyttelyrintamalla meni Jettyspoof's koirilla hienosti syyserkkarissa ja naapurin Jatta kisas hienosti Yennalla sutsutuloksen. On se hienoa, että jotku jaksaa ahertaa koiraharrastuksen parissa! *Kumarrus*