keskiviikkona, joulukuuta 13, 2006

Keskiviikkoa aamu

Noitanokinenä sylissä istun päätteellä ja ajattelin naputella muutaman sanan blogiin ennen lenkkeilyä Ihkudaan kanssa.
Aamuyöstä näin painajaisunta, että kaikki koirani katosivat jossain kaupungissa, joka oli täys jätöksiä, todella huonokuntoisia irtolemmikkejä, narkkareita ja humalaisia. Oli tosi mukava herätä, kun kaikki otukset odotti aamutoimia makkarin oven takana.
Ulkona on armoton tuuli ja saa nähdä pääseekö pyörällä metriäkään eteenpäin. Arvioin, että töihin mennessä on
koko matkan vastatuuli.

Eilen Troin (Lisan poika) omistaja ilmoitti, että silmät, lonkat ja kyynärpäät on ok. Samalla reissulla kuvattu kaverin sakemanni oli myös lonkiltaan A:t ja kyynärpäät 0:t, joten tutkimusreissu oli täydellinen.

Ihkudaa on ollut reippaasti
yksin päivät. Vielä ainakaan ei ole mitään tuhoja tehty. Herään aamulla aikaisin, että ennätän järjestää Ihkulle aktiviteettia, lisäksi jätän aina jotain purtavaa, naudan potkaluuta, korvia tai kuivattua ruisleipää.

Oletteko muuten tiedostaneet, että Jouluaatto on reilun viikon kuluttua? Minä en ole :).
Nyt lenkille Ihkun ja Feisyn kanssa. Mukavaa päivän jatkoa!

Ei kommentteja: