maanantaina, lokakuuta 22, 2012

Kyllä se tästä taas lähtee...

 Nyt jo sulanut ensilumi satoi Iihin 16.10.2012.



 Tuli kuvattua vain muutama hassu kuva reissussa. Kuvat Hankasalmelta 06.10.2012.



 Suppilovahveroita.

 Komea tuulimylly.
Päivät on mennyt todella hissukseen. Jotain pientä olen jo värkkäillyt... Todella pientä ja lähellä sohvaa, että on päässyt heti vaaka-asentoon kun on alkanut heikottaan. Sisäinen tärinä palaa aika ajoin, mutta eiköhän se siitä. Nämä syksyt näyttäisi minulla menevän aina saman kaavan mukaan... kipeänä. Jospa tähän joskus tottuu.
Lyyti, Unskin siskolikka tuli eilen pariksi päiväksi hoitoon. Saatiin vähän lisä säpinää partalaumaan. Olen käynyt pari kertaa Ihqun kanssa pienellä iltalenkillä. Muuten partojen lenkkeilyn on hoitanut Pekka. Lauantaina oli komea aurinkoinen sää ja kun Pekka ennätti lähteä partojen kanssa lenkille, kävin yksin pienen pyörälenkin.
Kiireisen kesän ja alkusyksyn jälkeen on nyt pakko ollut ottaa rauhallisesti, kunnon sairastelu saa sen aikaiseksi... jos ei muuten malttais. Vielä olisi tarkoitus varata muutama käyntiaika suolahuoneelta, siellä käynnit ei ainakaan pahenna nykyistä tilannetta.
Oikein mukavaa alkanutta viikkoa!

maanantaina, lokakuuta 15, 2012

Pitkä toipuminen alussa

Kuumeilu jatkui ja paheni reissussa lauantai-iltana. Lähdimme reissusta kotiinpäin sunnuntaina, koska olin huonossa hapessa. Kotona sinnittelin keskiviikkoon ennen kuin menin lääkäriin, vaikka kuumemittari näytti iltaisin yli 39 asteen kuumetta. Burana-Capsilla taitoin kuumeen niskoja, mutta eihän siitä ollut kuin hetken helpotus ja raju hikoilu seurauksena. Olin ollut lauantaista asti hiljasta tyttöä, happea sain sen verran niukasti, että sitä ei riittänyt puhumiseen. Jos jouduin puhumaan muutaman sanan, kiukustuin.
Pääsin terveysasemalla heti tutkimuksiin ja hengittämään avaavaa lääkettä... josta ei ollut mitään apua. PEF-puhallus oli ennen ja jälkeen lääkettä 150, tulehdusarvo 51, happisaturaatio 92. Lääkäri epäili keuhkokuumetta ja ehdotti hoitajan kanssa sairaalaan menoa. En suostunut lähtemään, lupasin hoitaa itseni kotona ohjeiden mukaan. Röntgeniin menoa ehdotettiin myös, mutta sanoin etten jaksa samana päivänä enää lähteä mihinkään. Sovimme että käyn seuraavana päivänä kuvissa Oulussa Terveystalossa ja sitä seuraavana päivänä kontrollikäynnillä lääkärissä ja terveydenhoitajalla, kun kuvien lausunto on tiedossa. Sain kortisoni- ja antibioottireseptit ja kotiin palasin apteekin kautta.
Pekka oli kuskina seuraavana päivänä Oulun reissulla. Terveystalossa kuvaus tapahtui muutamassa minuutissa, palvelu oli nopeaa ja ystävällistä. Kuvien lausunto lähetetään kuulemma sähköisesti, mutta pyynnöstä minulle poltettiin kuvat CD:lle, jonka toimitin heti Iin terveysasemalle.
Perjantai aamusta terkkariin, ensin hoitajan tutkimuksiin. Nyt PEF oli 230, tulehdusarvo 15 ja happisaturaatio 94, kuumettahan minulla ei ollut enää aloitettuani lääkityksen. Lääkäri vahvisti sitten diagnoosin, joka oli  kuin olikin keuhkokuume. Lääkityksiä jatkettiin ja lääkärin mukaan minulla oli sen verran kuumeen koristelemat keuhkot, että keuhkojen kontrollikuvaus on vasta 8 viikon kuluttua... ainakin niin kauan kuulemma menee, ennen kuin kuumeen jäljet puhdistuu keuhkoista.
Onnekseni Pekka on ollut kotona, hoitanut huushollin ja koirat, terveysasemalla sanottiin etten saa olla yksin kotona. Minun vointi on ollut niin heikko, että päivät on menny makoillessa istuvassa asennossa ja torkkuessa, ei ole jaksanut kerta kaikkiaan mitään tehdä.
Ruokahalu on pikku hiljaa palannut, monta päivää meni soijajogurtin voimalla. Naaman on saanut jo väriä ja toivottavasti muistutan nyt vähemmän kalmankuokkaa. Keuhkot on vielä helkkarin kipeät ja ei ole pelkoakaan, että riehaantuisin jotakin touhuamaan. Sohvalla on ollut päivisin ahdasta, kun Ihqun ja Tursakeen pitää myös sopia minun viereen. Ihqu kärvistelee valeraskaana jo toista viikkoa. Unskista on tullut Pekan paras kaveri, joka käyttää lenkillä, antaa ruuan ja jolta saa paljon enemmän ylimääräisiä herkkupaloja kuin minulta.
Kyläilyreissu keskeiseen suomeen meni kohtuu hyvin, vaikka en ollut kunnossa. Käväsimme sienessä ja tuliaisena meillä kotiin tullessa oli kanttarellia ja suppilovahveroja. Eiköhän sitä vielä päästä uusimaan vierailu ja toivottavasti silloin hyvissä sielun ja ruumiin voinnissa.
Nyt poistun koneelta, joka ollut pimeänä melkein kaksi viikkoa. Olen selvästi paranemaan päin, kun olen jaksanut naputella koneella :).

torstaina, lokakuuta 04, 2012

Konnaton mökki ja reissu edessä



 IhQudaa

 Unski

 Tämä viikko on mennyt sanan varsinaisessa merkityksessä, koko rahan edestä lentsussa. Lentsu alkoi kurkkukivulla, jonka sain pois päiviltä kurlaamalla kurkun voimakkaalla suolavedellä. Seuraavaksi tulikin sitten nuha, joka sitkeästi pitää pintansa edelleen. Tähän lentsuun liittyy myös luusärky ja tietysti tosi nattelo olo.

Sain vasta eilen pestyä koirat ja kävin tekemässä niille kone trimmin, heti niiden kuivuttua. Edellisenä iltana olin siistinyt niiltä jalkakarvat, ihan sohvalla istuen. Itse trimmaus sujuikin sitten tosi näppärästi.

Lentsu ei ole estänyt koirien kanssa lenkillä käyntiä. Joinakin päivinä aurinko on paistanut niin komeasti, että on ollut pakko lähteä lenkille.

Tiistaina sain konnille lopetusajan. Ennen eläinlääkärille menoa pidin konnia lämpölattialla ja lämpimässä vedessä, jotta niiden aineenvaihdunta olisi vireässä tilassa. Eläinlääkärin laitettua nukutusaineen konniin, ne nukahti todella nopeasti. Viimeinen piikki laitettiin vatsaonteloon kilven alle, jonka jälkeen ne varmuuden vuoksi vietiin el.lääkärin vastaanotolla olevaan pakastimeen... josta haen ne tänä aamuna ja Pekka hautaa ne tontin reuna-alueelle. Nyt konnilla on varmasti parempi olla, kun elämä täällä niille ei niin luontaisella leveysasteella. Trooppisten lemmikkien tuonti ja pitäminen pitäisi lailla kieltää. Vaikka niitä kuinka hoitaisi mahdollisimman hyvin, ei se kuitenkaan vastaa niiden oikeaa elinympäristöä.

Olen herännyt tänä aamuna jo viiden aikaan ja sain viimein rajattua ja pienennettyä partojen uintikuvat ja tehtyä niistä galleriat.


Ennätin nimetä vain muutaman kuvan, sillä nyt pitää valmistautua lähtemään muutaman päivän syyslomalle. Laittelen kuvia ja juttua reissusta... jos vesisateelta saa mitään kuvattua.