perjantaina, elokuuta 31, 2012

Yllätyksiä, työtä ja marjastusta

 12.8. ryteikkö rytisi marjamaita etsiessä. Piksun kännykkäkameralla kuvattu.
17.8. Piksu tarjos hyvät eväät marjastusreissulla, koiria unohtamatta. Piksun kännykkäkameralla kuvattu.
 28.8. odotti kuin viimeisen työpäivän kunniaksi todellinen yllätys postilaatikossa. Kuten paketista näkee, se on jo avattu ja syöty 30.8 illalla jälkiruuaksi :)! Kiitos Tarja!

 Saloisten kirkko.
 Konfirmaatio Saloisten kirkossa.
Haudoilta "poimittua"






 Puolukoita.
 Ihqudaa.


 Unski.

 Unski ja Ihqu.
 Halavatun Marjukka!
Viikko 20.8.-26.8. on mennyt tajunnan rajamailla, varsinkin loppuviikkoa kohden mentäessä. Töitä on tullut tehtyä useana päivinä kellon ympäri, kun tehtiin perjantain työpäivää sisään yötä myöten.
Tiistai aamuna lähdimme Piksun, Unskin ja Lisan kanssa puolukkaan. Ennätimme poimia muutaman ämpärillisen, ennen kuin minulla oli töihin lähtö edessä.
Seuraavat päivät töissä pitkää päivää/yötä. Torstaina sain tietää, että minulla jatkuu työt vielä ensi viikon maanantai ja tiistai... minullahan on kaksi työpäivää tehtynä sisään joustoina, joten jos jaksaisin tehdä vielä yhden päivän sisään saisin myös ens viikon perjantailta palkan. Olisin kaksi päivää töissä ja saisin koko viikolta palkan... houkutteleva ajatus. Yritin ajatella positiivisesti, vaikka olin tosi väsynyt ja sain kuin sainkin itseni jäämään torstaina tekemään lisää joustotunteja – vaikka se olisi pitänyt olla vihdoin se normaali työpäivä.
Perjantaina heräilin hieman tokkuraisena, Piksulta oli tullu viesti – lähdetäänkö puolukkaan... jotain sinne päin. Soitin Piksulle, kun hörpin aamukahvia ja hänen pirteä ääni sai myös minuun eloa ja marjametsään suunnistettiin jo tunnin kuluttua, minulla omat parrat mukana, Lisan jäädessä tärppipäivien vuoksi kotiin.
Marjastusreissu oli kaikin puolin yllätyksellinen. Puolukoita oli runsaasti ja saimme poimittua monta ämpärillistä kummatkin. Piksu kattoi meille lupaamansa piknikherkut liinan päälle, aurinko paistoi ja päivä kului rattoisasti. Valitettavasti en saa kuvia kamerasta yllätyksestä jonka löysin metsän keskeltä. Lupaan päivittää kuvan myöhemmin... kaikkeen sitä metsässä törmääkin.
Illalla kävimme Sarin kanssa Oulussa Verkkokaupassa, mukaan lähti nopeat muistikortit ja Sari löysi lisäksi edullisen kameralaukun ja vara-akun kameraan. Samalla reissulla hain Pekan, joka tuli kotiin viikonlopuksi.
Vaikka lauantai aamuna olin edelleen väsynyt, Pekka kyyditsi meidät partojen, eväiden ja ämpäreiden kanssa metsään. Tällä kertaa myös Pekalla oli tuuria, se löysi useamman herkkutatin ennen kuin lähti metsästä asioille. Meillä oli Piksun kanssa todellinen tuuri marjastuksen suhteen. Jouduimme jättämään täysinäisiä ämpäreitä pitkin mettää. Sää oli aurinkoinen ja melkein helteinen. Pahuksen polttiaiset kiusas isoina pilvinä, koirat sai helpotukseksi maha alle ja sisäreisiin sekä korviin ruokaöljyä. Öljysin myös oma naaman, kädet ja kaulan... helle ja öljy ei ainakaan naamalla ollut paras yhdistelmä, öljyn valuessa silmiin. Kun Pekka kävi hakemassa jossain vaiheessa koirat, löysin kauppakassista siideri- ja lonkerotölkin ja nappasin mukaani. Meillä oli evästä ja juomaa mukana, mutta lämmin sää ja reipas poimiminen kulutti nestevarantoja ja tölkit tyhjeni nopeasti. Jatkoimme marjan poimintaa iltaan ja marjaämpäreitä ja pussukoita jouduimme jättämään neljään eri paikkaan, joista noukimme ne mukaamme Pekan tullessa hakemaan meitä.

Lauantaina ei lähdetty metsään, vaan Raaheen Aleksin rippijuhliin, Sari lähti myös mukaan. Pekka ja Sari ei lähteny Saloisten pieneen kirkkoon istumaan, minun piti ”uhrautua” koska olin luvannut ottaa kuvia tapahtumasta. Kirkossa istuminen oli yhtä tuskaa, jota lisäsi se ettei ollut yhtään kolikkoa tullut varattua kolehtiin – mikä häpeän tunne. Rippisaarna oli yhtä sekavaa toistoa ”kuolema on synnin palkka” aiheesta. Tuskallisena kuuntelin tajuttoman pitkää saarnaa ja kirosin, kun saarnastuolin reunassa oleva tiimalasi ei näyttänyt toimivan, saarna vain jatkui ja jatkui. Kyllä kirkon pitäisi hieman päivittää saarnoja ja Jumalan sanaa tähän päivään – olisi pikkuisen aihetta. Saisivat ehkä varmimmin nuoria ja uusia kirkossa kävijöitä. Kun annettiin myös muille kirkossa olijoille mahdollisuus käydä ehtoollisella, sain tilaisuuden paeta kirkosta. Minua ei kirkossa olisi muu kiinnostanut, kuin valokuvaaminen... onhan ne tosi kauniita sisältä.
Pekka ja Sari odottelivat ulkona, mutta olivat kävässeet kahvilla huoltoasemalla odotellessaan. Ennätin kierrellä hetken hautuumaalla ennen kuin väki alkoi purkautumaan kirkosta.
Kävimme juomassa Päivin ja Markun luona Aleksin rippijuhla kahveet... olipas pikkasen herkulliset tarjottavat kahvin kera. Otin Aleksista muutaman kuvan ennen kuin lähdimme paluumatkalle.
Olimme kotona hyvissä ajoin ja pyysin Pekkaa että se veis minut metsään. Minulla oli vain pari ämpäriä mukana, mutta niiden täyttäminen oli yhtä tuskaa... reissusta tuli suora pudotus helvettiin. Sää oli lämmin ja sadetta ilmassa ja täysin tyyntä. Itikat ja polttiaiset meinasivat tehdä minusta lopun. Olin varustautunut ohuella vaatetuksella ja hyönteiset pääsivät kuppaamaan minua joka helkkarin paikasta. Onneksi kylän pinnassa oli alkanut satamaan reippaan puoleisesti ja Pekalle oli tullut kiire lähteä hakemaan minut ja parrat metsästä. Marjastuspaikalla ei satanut, mutta olin just saanu ämpärit täyteen ja ilosta kiljuen lähdin kotia kohti.
27.8.-31.8. Maanantaina jatkoin töissä joustojen tekemistä ja sen jälkeen lähdimme Piksun ja partojen kanssa katsastamaan uusia marjamaita. Kiertelimme useamman tunnin, emmekä löytäneet kummosia marja-apajia. Olimme jo hieman vaisuja, että tähänkö tämä nyt loppuu. Piksu pirautti kaverille, joka harrastaa koiran kanssa metsästystä, olisiko hän koiran kanssa metsässä kulkiessa nähnyt hyviä puolukkapaikkoja ja tärppi onnistui. Saimme vinkin hyvästä marjapaikasta, jota lähdimme välittömästi tutkailemaa, vaikka ilta alkoi jo hämärtämän. Yes, paikka oli tulvillaan puolukkaa. Tiistaina töiden jälkeen ei ollut epäselvää missä vietämme aikaamme.
Marjastamme edelleen samassa paikassa ja ainakaan vielä ei ole loppua häämöttämässä. Marjapaikasta vinkin antanut saa pari konjakkipulloa, kunhan marjastusaika päättyy... hän on ne ansainnut!
En ole kotona paljoa oleskellut, vaikka työt loppui. Marjoja pitää saada kerättyä sillä... on se vaan kumma että aina tulee ”uutta” menoa kun luulee saavansa marjan poimimisella lisää tuloja, vaikka se on melkoista raatamista. Minulle tuli tie vastaan auton alla oleville kesärenkaille ja piti tilata uudet. Saan ne tänään auton alle ja sitten on turvallisempaa huristella. Pikkusen oli eilen pelko persuksissa, kun piti lähteä Haukiputaalta etsimään uutta isoa poimuria – muovista sellaista, edellinen rikkoutui toissa iltana. Poimurinhaku reissusta tuli tuskainen, kun näki kauppojen valikoiman. Puisia erikokoisia, ruosteisia piikkejä... sanoin myyjälle muutamassa kaupassa että miten te olette kehanneet ottaa näitä valikoimaan. Sitten vaihtoehtona oli myös pieniä kokonaan muovisia, joissa roikkui muutaman desin vetoinen kangaspussukka... järkyttäviä! Ja muovisia, joissa osa oli metallia... johon minun oli tyydyttävä. Hitto ja nyt yhden illan sillä poimittuani, olen kironnu sen alimpaan... se repii herkästi puolukat varsineen ja juurineen – sitä minä en taas halua. Ainoa mistä sillä on hyvä poimia on tasamaa ja varsista joissa on lehtiä harvassa. Tuskaa, tuskaa, tuskaa. Tahtoo ison Plastex Marjuri marjanpoimurin!
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita sisältynyt marjastusreissuihin, kaikkea ei voi edes kertoa... hiuskarvanvarassa oltu - ilmeisesti luoja varjellut, kun selvisin pahimmalta.
Maaampiaiset (?) ovat antaneet minulle ja Piksulle kyytiä. Minä sain vain yhden kipeän piston - tietenkin oikeaan käteen peukalon ja etusormen väliin, ampiaiselta jäi piikki kiinni ihoon. Hitto, että yksi pisto voi olla tuskallinen. Käsi turpos isolta alueelta ja koko kämmentä särki. Sain Piksulta kaksi Ampikyy tablettia ja ne helpotti heti. Vieläkin käsi on kuitenkin kipeä. Ei mennyt kauaa, kun Piksu huusi ja juoksi. Piksulla oli huonompi tuuri, sai neljä pistoa. Onneksi Piksulla oli jäljellä vielä pari tablettia, lohdutin että kipu tuntuu vielä pitkään. Hirvitti pelkkä ajatus useasta kipeästä pistosta, voi Piksu raukka... otan osaa. Jospa tuo runsas puolukkasato on noiden maaampiaisten ansiota. Onneksi koirat eivät saanet yhtään pistoa.

http://www.hyonteismaailma.fi/hyonteiset/makarat_ja_polttiaiset/ sivulta kopioitu tietoa polttiaisista.

"Polttiainen

Polttiainen (Ceratopogonidae) on mäkärääkin pienempi (1-2 mm) ja hennompi hyönteinen, jolla on usein kirjavat siivet. Se on yleinen Keski- ja Pohjois-Suomessa syyskesällä ja alkusyksystä. Polttiaisia on kymmeniä eri lajeja, joista vain osa imee verta ihmisistä ja eläimistä. Toukat elävät lammikoiden, ojien ja järvien pohjaliejussa sekä kaikenlaisessa mätänevässä aineksessa kuten karjan lannassa, lahoavassa puuaineksessa ja mätänevissä sienissä. Se häiritsee ihmistä vain ulkona.
Polttiaisen puremajälki saattaa olla suora rivi kirveleviä ja punottavia näppyjä. Pienestä koostaan johtuen polttiainen pystyy tunkeutumaan hyttysverkkojen läpi asuntoihin, ja se pääsee ketterästi vaatetuksen alle. Voit lievittää polttiaisen puremia hoitogeelillä. OFF!:illa ja Autanilla on tuotteita jälkihoitoon. Vaikeammissa tapauksissa suositellaan käytettäväksi kortisoni- tai antihistamiinipitoisia voiteita."

maanantaina, elokuuta 20, 2012

Lenkkeilyä lämmössä ja rämpimistä ryteikköissä

 Puolukat odottaa poimijaa.

 Vadelmia.
Ruskan värejä.
 Unski ja silmälappu.
 Tässä mennään helpointa reittiä - ojanpohjaa.
 Ihqu "minä en jaksa enään". EVVK!
Viikonloppu on mennyt sanan varsinaisessa merkityksessä ulkoilun merkeissä.
Lauantaina käytiin Sarin ja Iran kanssa kiertämässä allasta ympäri, matkaa tuli reilu 8km. Alkumatkasta sää oli pilvinen ja kuulimme ukkosen jyrähtelevän useamman kerran... onneksi tarpeeksi kaukana meistä. Lenkille lähtiessä sää oli pilvinen ja meillä vaatetta sen verran, että varmasti tarkenisimme. Lenkin puolessa välissä, kun aurinko porotti kuumasti, jouduimme käärimään verkkareiden lahkeet ja autolle päästyämme olimme todella kuumissamme. Ihqu ilmeisesti valmistautuu valeraskauteen, sillä sen taivallus oli tasaisen tappavaa ja tasaista vauhtia... innostui välillä myös uimaan kun heittelin keppiä.
Sorsanmetsästys alkaa tänään. Huomasimme suruksemme Sarin kanssa, että jotku kusipäät oli ampuneet hengiltä lukemattomia lintuja altaalla. Havainto sai verenpaineen nousemaan ja otsasuonet pullistumaan, kyllä ihminen voi olla todellinen paskiainen ja aseita on ihan selvästi liikaa vastuuttomissa käsissä.
Kotiin päästyämme laiton sapuskaa... uusia perunoita omasta ”kaukalosta” voisoossin ja salaatin kera. Kun alkukesästä istutin viisi perunaa muovikaukaloon, en edes haaveillut näin runsaasta perunasadosta. Kaiken lisäksi perunat ovat todella hyviä. Olemme ”oman maan” perunoista keittäneet jo useamman satsin ja osa perunoista on vielä ”nostamatta”.
Ruokailun jälkeen kiehautin kahvit, mutta emme ennättäneet juoda siitä kupillistakaan, kun uni voitti meidät kaikki. Otimme varmaan tunnin tirsat, ennen kuin Ira alko tökkimään kuonolla, että nouskaahan ylös.
Loppuillasta alkoi vesisade ja sää viileni huomattavasti.

Sunnuntaipäivä valkeni aurinkoisena ja tuulisena – hyvä sää lähteä katsastamaan puolukkamaita. Lähdin partojen kanssa klo 13 aikaan ja Piksun hain tuntia myöhemmin mukaan. Reissusta tuli jälleen ikimuistoinen ja tosi raskas. Jos meillä ei Piksun kanssa olisi ”toisiamme”, olisimme jääneet paljosta vaille... meitä yhdistää mitä ilmeisemmin haasteet ja oman kunnon ylittävät extreme reissut ja kokemukset. Lähdimme nimittäin etsimään viime syksynä sattumalta löydettyä hyvää marikkopaikkaa. Suunnitelmat tehtiin hyvin, ihan tiehen piirrettyä karttaa myöten ja ei ku nokka kohti pöpelikköä. Maasto oli pahinta mahdollista lajia, entistä hakkuuta, johon oli istutettu puita, maasto oli välillä läpipääsemätöntä risuista ryteikköä... josta me mentiin läpi. Voimien hiipuessa minä rysähdin jossain vaiheessa ryteikköön nurin ja Piksu sai tilanteen ikuistettua kännykän kameralla. Kun rysähdin risukkoon, sain onneksi puun taimesta tukevan otteen ja jäin roikkumaan otteen varaan, parrat hyökkäs nuolemaan naamaani ja olivat kovasti huolissaan olenko kunnossa. Sinnikkäästi rymistelimme ryteikössä, kunnes sattumalta tupashdimme sen tien varteen, johon olin auton jättänyt. Se tosi hyvä marikkopaikka jäi löytymättä, kun voipuneina ja naureskellen lähdimme autoa kohti.
Me ei kuitenkaan annettu periksi ja päätimme suunnistaa toista kautta kadoksissa olevalle alueelle. Ajoin auton myöhäisen nuoruus-iän vallassa toiseen paikkaan ja jalat polvista alaspäin hyytelönä uusi yritys, joka ei tälläkään kerralla tuottanut tulosta... hyvä marikko on edelleen hukassa. Vaikka Ihqu ilmoitti eleillään selvästi, että ei vois enää vähempää kiinnostaa ryteiköissä rämpiminen, jatkoimme sitkeästi marikoiden etsimistä useasta eri paikasta. Kävimme välillä Nelos-Grillillä syömässä herkulliset annokset ja ei ku autolla siirtyen eri maastoihin, joissa kävimme pienet kierrokset.
Vaikka voimat oli loppu ja jalat hyytelönä jossain vaiheessa rämpimistä, grilliateria palautti voimat ja olis taas jaksanut vaikka kuinka pitkään maastoilua.
Ilta oli jo pitkällä, kun palautin Piksun ja suuntasin auton keulan kotia kohti. Meidän reissu kesti reilut 7h ja Piksu ehdotti jo välillä että jatketaan maastoissa rämpimistä koko työpäivän mittainen aika... aika lähelle päästiin.
Kotiin päästyämme olimme kaikki todella väsyneitä. Onneksi kello oli jo niin paljon että Koston viimein jakso alkoi ja pysyin juuri ja juuri hereillä sen aikaa, että katsoin jakson loppuun. Jakso päättyi niin, että tiesi jatkoa olevan tulossa. WikipediA tietää kertoa, että ” 10. toukokuuta 2012 ABC kertoi sarjan jatkavan toista tuotantokauttaan syyskuussa 2012.”
Päätimme Piksun kanssa aloittaa puolukoiden poimisen tällä viikolla, hyytelöpuolukoita löytyy jo sen verran.
Puolukoiden kypsymisasteessa oli huomattavia eroja, vähänkin varjoisessa paikassa puolukat oli vaalean vihreitä raakileita ja hakkuiden reunamilla aurinkoisissa paikoissa oli jo kypsiä – söimme niitä – ja hyviä hyytelöpuolukoita.

Eilinen ulkoilupäivä oli hyvä testi, missä kunnossa marjastuskausi tänä vuonna aloitetaan... emmeköhän läpäisseet testin. Odotan kovasti – jos nyt saa toivoa – aurinkoisia marjastusreissuja ja Piksun lupaamaa gourmet ateriaa ruutuliinan päällä. Se on pakko kokea, kun ajattelee millaisissa ryteiköissä marjastamme... lupaan ikuistaa tapahtuman valokuvalla... vaikka kamera on vain lisäpainona marjastusreissulla.
Pohdimme muistorikkaan reissun aikana muun muassa, miksei puolukat voi kasvaa siistissä metsämaastossa kuten lapsena ollessamme, olemmeko humalassa vai väsyneitä, miten me aina joudumme hankaliin paikkoihin ja ”eksyksiin”, autolla pääsee kunhan vain uskaltaa ajaa, kompassi on kiva kaveri mukana... ei kotiin jätettynä, tarkista auringosta suunta... jne... siinä pikku pämmyille pohdittavaa.

Maanantaiaamu valkeni aurinkoisena ja kuulakkaana, yöllä lämpötila oli käynyt pakkasen puolella. Hyvin nukuttu yö pyyhkäisi viikonlopun lenkkeilyt ja rämpimiset jäsenistä. Parrat ovat edelleen rauhallisia, vaikka Unski jaksoi formuloida ja raahata keppejä eilen illalla ihan loppuun asti. Unskilla ei näköjään virta lopu ihan heti ja se oli loppuun asti mukana messissä, Ihqun jäädessä jo loppuillasta auton lähelle – ei enää metsään ilme naamalla. Ihqu saa hoidella valeraskauttaan puolukkametsissä, vaikka kuinka olisi halukas nukkumaan kotosalla.
Aamun koleus sai laittamaan heti herättyä tulet leivinuuniin ja sauna nyt myös lämpiämässä. Kunnon löylyt ja sitten reippaana töihin.
Ajatuksissa myös onko Sari ennättänyt tutustua kameran saloihin ja valokuvaamiseen?!
Mukavaa alkavaa viikkoa!
 P.S
Koska pidän todella paljon kimalaisista ja kaikenlaisista pörriäisistä tässä linkki Radio Suomessa esitettyyn Minna Pyykön maailma Kimalaisten elämää –radio-ohjelmaan. "Jos kimalaiset häviäisivät, olisi turha lähteä mustikkametsään, kiteyttää dos. Ilkka Teräs kimalaisten merkityksen..."
sama

perjantaina, elokuuta 17, 2012

Lenkkeilyä, uintia ja aurinkoa

Maanantain källäilin kotosalla ennen töihin lähtöä, sain onneksi tehtyä sisällä vähän huushollihommia. Tiistain käytiin mökillä paistamassa makkaraa ja uittamassa koiria, myös Piksu ja Lisa pääsi mukaan. Keskiviikkona käytiin lenkillä altaalla, tällä kertaa mukana oli koirille tuttu kaveri, (oli mukava yhteislenkkeillä pitkästä aikaa poismenneitä partoja muistellen) jolla oli mukana parroille uusi koiratuttavuus... ihana musta spanieli neitonen. Parrat käyttäytyi todella mallikkaasti ja koirat rillutteli sulassa sovussa ja hyvässä hengessä.
Torstaina kävimme Piksun kanssa uittamassa koiria Pitkässäkarissa. Merivesi oli laskenut entisestään ja nyt näkyvissä oli useampi santapankki. Lisa-vanhus nautti uimisesta ja formuloinnista nuorempien kanssa täysin rinnoin. Sain paljon hyviä kuvia ja lisään niitä galleriaan kunhan ennätän. Minulla olisi paljon kuvia, jotka pitäisi päivittää nettiin erkkarista ja meidän uintireissuista, mutta se odottaa vesisateita, jotta malttaisi istuskella sisällä koneen ääressä.
Aivan ihana ”melkein” hellesää on hellinyt koko viikon ja se on saanut askeleeni hitaiksi töihin mennessä. Jotenkin näitä kesäisiä lämpimiä säitä arvostaa nyt todella paljon, kun kesä on ollut ns. normi säiden puolesta.
Kiitoksia lopuksi yhdelle sun toiselle;
Kreetan ihanista tuliaisista, kotihengettärenä olosta minun reissun aikana, lenkkeily ja uintiseurasta niin altaalla kuin rantsulla. Kiitokset vielä matkaseuralle ja pienenä muistutuksena... mikä saa blondit kirkumaan? – korppi - joka nokkii jotain keskellä ajokaistaa ja lehahtaa lentoon auton edestä viime tipassa ennen törmäystä.
Joo ja tänään on sitten se odotettu perjantai.
 Hassu Unski salaman valossa.
 Tilttityyntä.

 Suloinen neitokainen.



 Unski snorklaa.
 Ihqu.
 Kurjet odotti meitä santapankilla eilen aamulla.

Kuinkas sitten kävikään...



keskiviikkona, elokuuta 15, 2012

Matkalla ja matkalla

 Nämä kuvat Kreetalta, eräät onnelliset ovat olleet lomalla.

 Tässä matkan alussa kohti Kurikkaa. Ajettiin Kokkolan kautta.
 Pyhäjoki.


 Kalajoen liikenneympyröistä se toinen.
Alahärmä PowerParkin jälkeen jämähdimme liikenne ruuhkaan.
 


 Kurikan Pitkä-Jussi.
Puskajussista haettiin pientä iltapalaa.

 Kira.


Taisin ensimmäisen kerran eilen illalla toivoa töistä kotiin tultuani, että ”olispa huomenna perjantai ja viikon viimeinen työpäivä”. Armoton väsymys painaa hartiat kasaan.
Olin lupautunut viime viikolla matkaseuraksi Kurikan erkkari reissulle. Lauantaina ennen lähtöä lähdin koiruuksien kanssa mustikoita katteleen, mukaan otin vain parin litran ämpärin. Mustikoita löytyi kera ympärillä pörräävien itikoiden, joten poimin ämpärin täyteen ja sitten kiireesti paluumatkalle. Metsätien levikkeellä autoa kääntäessäni olin jo kaupassa miettimässä mitä pitää ostaa ja käännös meni hieman pitkäksi. Tunsin, että takarenkaat painuivat pehmeään, salamana painoin jarrua ja vetäisin käsijarrun päälle. Yritin ottaa mäkilähdön, mutta en saanut autoa mihinkään. Piti nousta autosta katsomaan tilannetta, joka ei juuri naurattanut. Oikea takarengas oli painunut mättääseen... eihän siinä mitään... mutta kun takarenkaiden takana oli toista metriä syvä oja – auton perä oli ns. tyhjän päällä. Ei auttanut kuin soittaa apuja ja onnekseni pari riskiä kaveria lupasi tulla katsomaan tilannetta. Seuraavaksi piti saada koirat auton takaluukusta ulos, ojassa seisten aukasin takaluukun, Unski hyppäsi heti ulos Ihqua piti hieman houkutella... putous oli sen verran syvä. Takaluukkua en enää saanut kiinni, se oli jossain korkeudessa minusta nähden.
Kun kävelin isomman tien varteen odottamaan apujoukkoja koirien kanssa, soitin Pekalle joka oli töissä. Pekka sanoi, että jos auto putoaa ojaan älä soita.
Apujoukkojen saavuttua, otin mäkilähdön ja he saivat kuin saivatkin työnnettyä auton turvallisesti metsätielle – KIITOS! Joo, mutta sain jälleen kuulla, että sinulle sitä tapahtuu. Niin... tekevälle sattuu... eikä auttanut kertoa että olen kääntänyt auton kymmeniä kertoja kyseisellä levikkeellä.
Kun auto saatiin turvalliselle pohjalle, kurvasin ensimmäiseksi kauppaan ja sitten vauhdilla kotiin konnalandian pesuun ja veden vaihtoon. Aikataulu oli tiukka, mutta ajallaan selvisin kaikesta. Partojen kotihengetär oli palannut juuri Kreetalta melkosen tummapintaisena. Hänellä oli arkeen paluu karu, joutui heti miten partojen vahdiksi minun reissun ajaksi.

Kurikkaan meno sujui leppoisasti tummien pilvien saattelemana, vain Alahärmässä jumituimme liikenneruuhkaan. PowerPakrista purkautui samaan aikaan huvipuistokävijät ja hitaasti etenevää autoletkaa oli useampi paikallinen ihastelemassa ja ihmettelemässä pihoilla ja tien varsilla.
Majoitus oli Pitkä-Jussissa, viihtyisän oloinen paikka, huone oli vain kuin sauna ja pieni tuuletin ei juuri ilmaa vaihtanut. Huoneessa oli myös melkoinen tupakanhaju, vaikka peiliin oli kiinnitetty tarra ”savuton tila”... hajun perusteella huoneessa oli tupakoitu pitkään ja hartaasti.
Kävimme illan päätteeksi läheisellä grillillä ja sapuska-annokset oli niin suuret, että niillä olisi ruokkinut suuremmankin ihmisjoukon... minulla jäi makkaraperunoista suurin osa syömättä.
Majoitus oli Pitkä-Jussissa, viihtyisän oloinen paikka muuten, huone vain oli kuin sauna. Sää ei ollut edes lämmin ja täytyy ihmetellä miksi esim. käytävä jonka molemmin puolin oli huoneet, oli todella hapeton ja kuuma. Huoneesta sai pienen tuuletusikkunan auki, mutta sitä kautta ei ilma tuntunut vaihtuvan vaikka pidimme koko ajan pientä tuuletinta päällä. Huoneessa oli myös melkoinen tupakanhaju, vaikka peiliin oli kiinnitetty tarra ”savuton tila”... hajun perusteella huoneessa oli tupakoitu pitkään ja hartaasti.
Kävimme illan päätteeksi läheisellä grillillä ja sapuska-annokset oli niin suuret, että niillä olisi ruokkinut suuremmankin ihmisjoukon... minulla jäi makkaraperunoista suurin osa syömättä.
Yö meni pyöriskellessä, ainoa joka tuntui nukkuvan rauhallisesti ja sikeästi oli näyttelyyn seuraavana päivänä osallistuva nelijalkainen.
Näyttelypäivä sunnuntaina valkeni aurinkoisena ja vaikutti, että päivästä tulee lämmin. Ensimmäinen kehä pääsi vasta alkuun, kun tummat pilvet peitti taivaan ja vettä tuli muutama pisara. Onneksi tummimmat sadepilvet kiersi näyttelypaikan. Nartuissa 12-18kk oli useampi tuttu koira matkaseuran Kiran lisäksi luokkaan osallistui Ira ja Joli. Kaikki sai korkeimman arvosanan Sg eli erittäin hyvä, mutta ihan kärkeen niistä ei kukaan sijoittunut. Luokka oli erittäin korkealaatuinen ja kärkikoirat oli kaikin tavoin valmiita ja minusta osa jopa liian massava ja raskas. Kärkikoirien kehäesiintyminen oli myös hiottu viimeisen päälle näyttäväksi kehän kiertämiseksi. Ei koirien pitäisi vielä tässä iässä olla ns. valmiita. Nykyinen suuntaus näyttää olevan myös ylikorostuneet kulmaukset ja luuston pituus... mielestäni ei ihan terve suuntaus jos meinaa koirien kanssa harrastaa monipuolisesti. Minua miellytti edelleen enemmän nämä koirat jotka sijoittui luokassa keskivaiheille ja loppupäähän. Olen ihan selvästi jäämässä kelkasta nykysakemannien tyypistä... eikä yhtään haittaa... ei vaan miellytä silmää noi rakenteellisesti ylikorostuneet rakenteet.
Paluumatkalle päästiin puolen päivän jälkeen ja ensimmäinen pysähdys oli ruokatauko Seinäjoella. Paluumatka tehtiin jälleen pilvien saattelemana ja välillä myös satoi. Ylivieskassa pysähdyttiin ulkoiluttamaan koiria ja kahville, kotona oltiin vihdoin alkuillasta.
Pirautus kotihengettärelle, joka saapui partojen kanssa ja sain hänet innostumaan yhteisestä iltalenkistä altaalla. Sää oli todella lämmin ja kaunis, kävimme todella reippaan lenkin minun sauvakävellessä.
Kiitos jälleen matkanjohtajalle ja matkaseurueelle!

SPL erikoisnäyttely Kurikka kuvissa Ira ja Joli.
 Tuomari Uwe Sprenger, Saksa tulkin ja kehäsihteerin kera.








Paluumatka ajettiin Ylivieskan kautta.



 Vielä näkee vanhoja kilometripylväitä.






 Jälleen kotona.