Taisin ensimmäisen kerran eilen illalla toivoa töistä kotiin tultuani, että ”olispa huomenna perjantai ja viikon viimeinen työpäivä”. Armoton väsymys painaa hartiat kasaan.
Olin lupautunut viime viikolla matkaseuraksi Kurikan erkkari reissulle. Lauantaina ennen lähtöä lähdin koiruuksien kanssa mustikoita katteleen, mukaan otin vain parin litran ämpärin. Mustikoita löytyi kera ympärillä pörräävien itikoiden, joten poimin ämpärin täyteen ja sitten kiireesti paluumatkalle. Metsätien levikkeellä autoa kääntäessäni olin jo kaupassa miettimässä mitä pitää ostaa ja käännös meni hieman pitkäksi. Tunsin, että takarenkaat painuivat pehmeään, salamana painoin jarrua ja vetäisin käsijarrun päälle. Yritin ottaa mäkilähdön, mutta en saanut autoa mihinkään. Piti nousta autosta katsomaan tilannetta, joka ei juuri naurattanut. Oikea takarengas oli painunut mättääseen... eihän siinä mitään... mutta kun takarenkaiden takana oli toista metriä syvä oja – auton perä oli ns. tyhjän päällä. Ei auttanut kuin soittaa apuja ja onnekseni pari riskiä kaveria lupasi tulla katsomaan tilannetta. Seuraavaksi piti saada koirat auton takaluukusta ulos, ojassa seisten aukasin takaluukun, Unski hyppäsi heti ulos Ihqua piti hieman houkutella... putous oli sen verran syvä. Takaluukkua en enää saanut kiinni, se oli jossain korkeudessa minusta nähden.
Kun kävelin isomman tien varteen odottamaan apujoukkoja koirien kanssa, soitin Pekalle joka oli töissä. Pekka sanoi, että jos auto putoaa ojaan älä soita.
Apujoukkojen saavuttua, otin mäkilähdön ja he saivat kuin saivatkin työnnettyä auton turvallisesti metsätielle – KIITOS! Joo, mutta sain jälleen kuulla, että sinulle sitä tapahtuu. Niin... tekevälle sattuu... eikä auttanut kertoa että olen kääntänyt auton kymmeniä kertoja kyseisellä levikkeellä.
Kun auto saatiin turvalliselle pohjalle, kurvasin ensimmäiseksi kauppaan ja sitten vauhdilla kotiin konnalandian pesuun ja veden vaihtoon. Aikataulu oli tiukka, mutta ajallaan selvisin kaikesta. Partojen kotihengetär oli palannut juuri Kreetalta melkosen tummapintaisena. Hänellä oli arkeen paluu karu, joutui heti miten partojen vahdiksi minun reissun ajaksi.
Kurikkaan meno sujui leppoisasti tummien pilvien saattelemana, vain Alahärmässä jumituimme liikenneruuhkaan. PowerPakrista purkautui samaan aikaan huvipuistokävijät ja hitaasti etenevää autoletkaa oli useampi paikallinen ihastelemassa ja ihmettelemässä pihoilla ja tien varsilla.
Majoitus oli Pitkä-Jussissa, viihtyisän oloinen paikka, huone oli vain kuin sauna ja pieni tuuletin ei juuri ilmaa vaihtanut. Huoneessa oli myös melkoinen tupakanhaju, vaikka peiliin oli kiinnitetty tarra ”savuton tila”... hajun perusteella huoneessa oli tupakoitu pitkään ja hartaasti.
Kävimme illan päätteeksi läheisellä grillillä ja sapuska-annokset oli niin suuret, että niillä olisi ruokkinut suuremmankin ihmisjoukon... minulla jäi makkaraperunoista suurin osa syömättä.
Majoitus oli Pitkä-Jussissa, viihtyisän oloinen paikka muuten, huone vain oli kuin sauna. Sää ei ollut edes lämmin ja täytyy ihmetellä miksi esim. käytävä jonka molemmin puolin oli huoneet, oli todella hapeton ja kuuma. Huoneesta sai pienen tuuletusikkunan auki, mutta sitä kautta ei ilma tuntunut vaihtuvan vaikka pidimme koko ajan pientä tuuletinta päällä. Huoneessa oli myös melkoinen tupakanhaju, vaikka peiliin oli kiinnitetty tarra ”savuton tila”... hajun perusteella huoneessa oli tupakoitu pitkään ja hartaasti.
Kävimme illan päätteeksi läheisellä grillillä ja sapuska-annokset oli niin suuret, että niillä olisi ruokkinut suuremmankin ihmisjoukon... minulla jäi makkaraperunoista suurin osa syömättä.
Yö meni pyöriskellessä, ainoa joka tuntui nukkuvan rauhallisesti ja sikeästi oli näyttelyyn seuraavana päivänä osallistuva nelijalkainen.
Näyttelypäivä sunnuntaina valkeni aurinkoisena ja vaikutti, että päivästä tulee lämmin. Ensimmäinen kehä pääsi vasta alkuun, kun tummat pilvet peitti taivaan ja vettä tuli muutama pisara. Onneksi tummimmat sadepilvet kiersi näyttelypaikan. Nartuissa 12-18kk oli useampi tuttu koira matkaseuran Kiran lisäksi luokkaan osallistui Ira ja Joli. Kaikki sai korkeimman arvosanan Sg eli erittäin hyvä, mutta ihan kärkeen niistä ei kukaan sijoittunut. Luokka oli erittäin korkealaatuinen ja kärkikoirat oli kaikin tavoin valmiita ja minusta osa jopa liian massava ja raskas. Kärkikoirien kehäesiintyminen oli myös hiottu viimeisen päälle näyttäväksi kehän kiertämiseksi. Ei koirien pitäisi vielä tässä iässä olla ns. valmiita. Nykyinen suuntaus näyttää olevan myös ylikorostuneet kulmaukset ja luuston pituus... mielestäni ei ihan terve suuntaus jos meinaa koirien kanssa harrastaa monipuolisesti. Minua miellytti edelleen enemmän nämä koirat jotka sijoittui luokassa keskivaiheille ja loppupäähän. Olen ihan selvästi jäämässä kelkasta nykysakemannien tyypistä... eikä yhtään haittaa... ei vaan miellytä silmää noi rakenteellisesti ylikorostuneet rakenteet.
Paluumatkalle päästiin puolen päivän jälkeen ja ensimmäinen pysähdys oli ruokatauko Seinäjoella. Paluumatka tehtiin jälleen pilvien saattelemana ja välillä myös satoi. Ylivieskassa pysähdyttiin ulkoiluttamaan koiria ja kahville, kotona oltiin vihdoin alkuillasta.
Pirautus kotihengettärelle, joka saapui partojen kanssa ja sain hänet innostumaan yhteisestä iltalenkistä altaalla. Sää oli todella lämmin ja kaunis, kävimme todella reippaan lenkin minun sauvakävellessä.
Kiitos jälleen matkanjohtajalle ja matkaseurueelle!
SPL erikoisnäyttely Kurikka kuvissa Ira ja Joli.
Paluumatka ajettiin Ylivieskan kautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti