Lauantaina käytiin Sarin ja Iran kanssa kiertämässä allasta ympäri, matkaa tuli reilu 8km. Alkumatkasta sää oli pilvinen ja kuulimme ukkosen jyrähtelevän useamman kerran... onneksi tarpeeksi kaukana meistä. Lenkille lähtiessä sää oli pilvinen ja meillä vaatetta sen verran, että varmasti tarkenisimme. Lenkin puolessa välissä, kun aurinko porotti kuumasti, jouduimme käärimään verkkareiden lahkeet ja autolle päästyämme olimme todella kuumissamme. Ihqu ilmeisesti valmistautuu valeraskauteen, sillä sen taivallus oli tasaisen tappavaa ja tasaista vauhtia... innostui välillä myös uimaan kun heittelin keppiä.
Sorsanmetsästys alkaa tänään. Huomasimme suruksemme Sarin kanssa, että jotku kusipäät oli ampuneet hengiltä lukemattomia lintuja altaalla. Havainto sai verenpaineen nousemaan ja otsasuonet pullistumaan, kyllä ihminen voi olla todellinen paskiainen ja aseita on ihan selvästi liikaa vastuuttomissa käsissä.
Kotiin päästyämme laiton sapuskaa... uusia perunoita omasta ”kaukalosta” voisoossin ja salaatin kera. Kun alkukesästä istutin viisi perunaa muovikaukaloon, en edes haaveillut näin runsaasta perunasadosta. Kaiken lisäksi perunat ovat todella hyviä. Olemme ”oman maan” perunoista keittäneet jo useamman satsin ja osa perunoista on vielä ”nostamatta”.
Ruokailun jälkeen kiehautin kahvit, mutta emme ennättäneet juoda siitä kupillistakaan, kun uni voitti meidät kaikki. Otimme varmaan tunnin tirsat, ennen kuin Ira alko tökkimään kuonolla, että nouskaahan ylös.
Loppuillasta alkoi vesisade ja sää viileni huomattavasti.
Sunnuntaipäivä valkeni aurinkoisena ja tuulisena – hyvä sää lähteä katsastamaan puolukkamaita. Lähdin partojen kanssa klo 13 aikaan ja Piksun hain tuntia myöhemmin mukaan. Reissusta tuli jälleen ikimuistoinen ja tosi raskas. Jos meillä ei Piksun kanssa olisi ”toisiamme”, olisimme jääneet paljosta vaille... meitä yhdistää mitä ilmeisemmin haasteet ja oman kunnon ylittävät extreme reissut ja kokemukset. Lähdimme nimittäin etsimään viime syksynä sattumalta löydettyä hyvää marikkopaikkaa. Suunnitelmat tehtiin hyvin, ihan tiehen piirrettyä karttaa myöten ja ei ku nokka kohti pöpelikköä. Maasto oli pahinta mahdollista lajia, entistä hakkuuta, johon oli istutettu puita, maasto oli välillä läpipääsemätöntä risuista ryteikköä... josta me mentiin läpi. Voimien hiipuessa minä rysähdin jossain vaiheessa ryteikköön nurin ja Piksu sai tilanteen ikuistettua kännykän kameralla. Kun rysähdin risukkoon, sain onneksi puun taimesta tukevan otteen ja jäin roikkumaan otteen varaan, parrat hyökkäs nuolemaan naamaani ja olivat kovasti huolissaan olenko kunnossa. Sinnikkäästi rymistelimme ryteikössä, kunnes sattumalta tupashdimme sen tien varteen, johon olin auton jättänyt. Se tosi hyvä marikkopaikka jäi löytymättä, kun voipuneina ja naureskellen lähdimme autoa kohti.
Me ei kuitenkaan annettu periksi ja päätimme suunnistaa toista kautta kadoksissa olevalle alueelle. Ajoin auton myöhäisen nuoruus-iän vallassa toiseen paikkaan ja jalat polvista alaspäin hyytelönä uusi yritys, joka ei tälläkään kerralla tuottanut tulosta... hyvä marikko on edelleen hukassa. Vaikka Ihqu ilmoitti eleillään selvästi, että ei vois enää vähempää kiinnostaa ryteiköissä rämpiminen, jatkoimme sitkeästi marikoiden etsimistä useasta eri paikasta. Kävimme välillä Nelos-Grillillä syömässä herkulliset annokset ja ei ku autolla siirtyen eri maastoihin, joissa kävimme pienet kierrokset.
Vaikka voimat oli loppu ja jalat hyytelönä jossain vaiheessa rämpimistä, grilliateria palautti voimat ja olis taas jaksanut vaikka kuinka pitkään maastoilua.
Ilta oli jo pitkällä, kun palautin Piksun ja suuntasin auton keulan kotia kohti. Meidän reissu kesti reilut 7h ja Piksu ehdotti jo välillä että jatketaan maastoissa rämpimistä koko työpäivän mittainen aika... aika lähelle päästiin.
Kotiin päästyämme olimme kaikki todella väsyneitä. Onneksi kello oli jo niin paljon että Koston viimein jakso alkoi ja pysyin juuri ja juuri hereillä sen aikaa, että katsoin jakson loppuun. Jakso päättyi niin, että tiesi jatkoa olevan tulossa. WikipediA tietää kertoa, että ” 10. toukokuuta 2012 ABC kertoi sarjan jatkavan toista tuotantokauttaan syyskuussa 2012.”
Päätimme Piksun kanssa aloittaa puolukoiden poimisen tällä viikolla, hyytelöpuolukoita löytyy jo sen verran.
Puolukoiden kypsymisasteessa oli huomattavia eroja, vähänkin varjoisessa paikassa puolukat oli vaalean vihreitä raakileita ja hakkuiden reunamilla aurinkoisissa paikoissa oli jo kypsiä – söimme niitä – ja hyviä hyytelöpuolukoita.
Eilinen ulkoilupäivä oli hyvä testi, missä kunnossa marjastuskausi tänä vuonna aloitetaan... emmeköhän läpäisseet testin. Odotan kovasti – jos nyt saa toivoa – aurinkoisia marjastusreissuja ja Piksun lupaamaa gourmet ateriaa ruutuliinan päällä. Se on pakko kokea, kun ajattelee millaisissa ryteiköissä marjastamme... lupaan ikuistaa tapahtuman valokuvalla... vaikka kamera on vain lisäpainona marjastusreissulla.
Pohdimme muistorikkaan reissun aikana muun muassa, miksei puolukat voi kasvaa siistissä metsämaastossa kuten lapsena ollessamme, olemmeko humalassa vai väsyneitä, miten me aina joudumme hankaliin paikkoihin ja ”eksyksiin”, autolla pääsee kunhan vain uskaltaa ajaa, kompassi on kiva kaveri mukana... ei kotiin jätettynä, tarkista auringosta suunta... jne... siinä pikku pämmyille pohdittavaa.
Maanantaiaamu valkeni aurinkoisena ja kuulakkaana, yöllä lämpötila oli käynyt pakkasen puolella. Hyvin nukuttu yö pyyhkäisi viikonlopun lenkkeilyt ja rämpimiset jäsenistä. Parrat ovat edelleen rauhallisia, vaikka Unski jaksoi formuloida ja raahata keppejä eilen illalla ihan loppuun asti. Unskilla ei näköjään virta lopu ihan heti ja se oli loppuun asti mukana messissä, Ihqun jäädessä jo loppuillasta auton lähelle – ei enää metsään ilme naamalla. Ihqu saa hoidella valeraskauttaan puolukkametsissä, vaikka kuinka olisi halukas nukkumaan kotosalla.
Aamun koleus sai laittamaan heti herättyä tulet leivinuuniin ja sauna nyt myös lämpiämässä. Kunnon löylyt ja sitten reippaana töihin.
Ajatuksissa myös onko Sari ennättänyt tutustua kameran saloihin ja valokuvaamiseen?!
Mukavaa alkavaa viikkoa!
P.S
Koska pidän todella paljon kimalaisista ja kaikenlaisista pörriäisistä tässä linkki Radio Suomessa esitettyyn Minna Pyykön maailma Kimalaisten elämää –radio-ohjelmaan. "Jos kimalaiset häviäisivät, olisi turha lähteä mustikkametsään, kiteyttää dos. Ilkka Teräs kimalaisten merkityksen..."
sama
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti