maanantaina, lokakuuta 30, 2006

Aurinkoinen pakkaspäivä


Ensimmäisen yön Ihkudaa nukkui toisten koirien kanssa ja aamulla odotti sanomalehden kanssa parit kakat.
Merja kävi illalla kattomassa Ihkudaa ja toi tuliaiseksi vinkulelun, kiitos :)!
Ihkudaa on erittäin reipas otus, huushollista on löydetty uusia mielenkiintoisia asioita. Hurisevaa imuria pötkittiin alussa sataa pakoon, mutta jo hetken kuluttua tuli katsomaan oma-aloitteisesti, että mikäs vekotin tuo on.
Pakkasta ollut sen verran, että en ole käyttänyt Ihkudaa montaa kertaa ulkona, mutta kun ulos pääsee tekee pissan ja kakan heti. Muuten sisälle tulee pissa välillä minne sattuu, joskus paperille, joskus paperin viereen.
Ihkudaalla on paljon kavereita, kissoista Tursake ja Noita nokinenä ovat siitä erittäin kiinnostuneita, Feisy on turvallinen unikaveri, Lisa leikkii ja haluais välillä omia itselleen, Wilma on imettänyt välillä ja välillä leikkii railakkaasti, Indi sietää.. välillä jopa heiluttaa häntäänsä pennulle, mutta myös murisee jos Ihkudaa lähestyy makaavaa Indiä. On vain hyvä että pentu oppii ettei kaikki aina siedä niitä.
Tänään kaikki koirat saivat lihaisat luut ja Ihkudaakin pääsi jyrsimään tuoretta luuta.Lisa haluaa leikkiä ja köllötellä kainalossa, Wilma on mieluimmin omalla tuolillaan. Ulkona ei juuri viihdytä, kun on kylmää ja mahan alus paljaana.
Lisa ja Wilma syö vielä Happy Dog:in penturuokaa johon lisään piimää ja ruokaöljyä sekä Biorion tabl. jotta mahanaluskarva kasvaisi nopeammin suojaksi.
Ulkolintujen ruokintapaikalla ruokaili 5 Fasaania koko päivän. Eivät välittäneet vaikka koiruuksien kanssa käppäilin usein pihalla.
Sivuihin tulossa Ihkudaa muutoksia... pitäähän tulokkaan saada oma sivu ja galleria.

Ei kommentteja: