vieläki on hankala istua tietsikan ääressä, ton kipeän selän vuoksi.
Oulussa on taas ilmeisesti koiranpaskaan kyllästyneitä sairaita ihmisiä, koska koirille on levitelty myrkkysyöttejä maastoon. Koirathan tekee tarpeensa sinne mihin omistaja antaa sille mahdollisuuden, omistajan velvollisuus on kerätä kakat pois. Viattomat koirat kärsii tyhmistä omistajista. Roskiksia saisi olla myös huomattavasti enemmän, ettei tarvis kantaa kakkapussia mukana koko lenkin ajan ja kotiroskikseen.
Miksihän aina keväisin kiinnitetään huomiota ja vedetään pulttia koiranpaskoista? Ihmiset sotkee ja roskaa vielä pahemmin ympäristöä.
Ei sen puoleen..mulle oli kyllä pikkusen järkytys, kun toissa keväänä Hesassa käveli keskustan tuntumassa kapealla kadulla koirien kanssa koirapuistoon mennessä, koiranpaskaa oli paljon kaduilla. Sai katsoa tarkkaan mihin astuu ja mistä koiria kävellyttää.
Selkävaivaisena en ole voinut kuin ihastella ja ihmetellä Ihkudaan pentumaista positiivista elämänasennetta. Ulkona käydessämme se leikkii kaikella mitä huomaa, kävyt on best ja voi sitä riemua, hyppyjä ja pimpelipom mitä kaikkea kävyn kanssa saa aikaiseksi. Formulat on toinen riemu ja siihen ei tarvita välttämättä edes toista koirakaveria. Hyvä että purkaa energiaa, kun lenkkeily on jäänyt vähiin.
Ihkudaasta on tullut vähän paksukorvainen, toisin sanoen Ihkulla ei ole suurta motivaatiota aina kuunnella minua, jokin muu kiinnostaa enemmän. Ja sehän johtuu siitä ettei sen kanssa ole nyt voinut touhuta ja aktiviteettia pitäisi olla enemmän.
Makupalat (kuivat koiranruokanappulat) on otettu käyttöön ja niillä on tosi suuri vaikutus parempaan kuuloon. Ihmettelen vaan, että makupalaksi kelpaa ruokanappulat, vaikka se saa niitä muutenki :). Eiköhän tässä keväänkorvalla oteta käyttöön myös itsetehdyt lihapyörykät.. siitä varmasti ilo repeää.
Hyvää Naistenpäivää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti