Viime päivät on vietetty metsässä, kypsyviä puolukoita poimien. Ainakin Iin seudulla marjahulluus runsaiden satojen myötä jatkuu edelleen syksyn lähestyessä, vain marja lajikkeet vaihtuvat kypsymisien edetessä.
Olemme Piksun kanssa rikkoneet aiemmat puolukanpoimimisen päivän keräilymäärät, vaikka olemme kustakin paikasta keränneet vain kypsyneet marjat ja jättäneet raa’at poimimatta, toivoen että ne olisi meidän poimittavissa kypsyttyään.
Pekka on ollut myös marjastamassa, vaikka ei tulekaan pahimpiin ryteikköihin meidän kanssa. Pekka on hakenut helpompia maastoja ja roudannut kerätyt marjat myyntiin.
Iissä on kaksi puolukanostajaa ja heidän myyntipisteissä on ollut oikea kansainvaellus ja ruuhkaa, kun poimijat tuovat Kemistä asti marjoja myyntiin. Ostajille tuodaan tuhansia kiloja marjaa päivässä ja metsässä ei ole ahkeroineet ainoastaan paikalliset, sillä marjastajissa on ollut useita eri kansallisuuksia. Eilen sain omin silmin todeta, että ei kaikki Suomeen tulleet romanialaiset tule kerjäämään, osa heistä myös ahertaa puolukoita poimien.
Vanhuus ei tule yksin ja olemme joutuneet pitämään myös lepopäiviä silloin tällöin, vaikka tuntuu että roppa ei päivässä tai kahdessa ennätä palautua. Vaikka aloitimme puolukoiden myynnin vasta viikon kuluttua siitä kun sitä alettiin ostaa, olemme Pekan kanssa myyneet 1200kg puolukkaa. Nyt rääpimme vielä sieltä täältä puolukkaa ja pikkuhiljaa lopetamme tältä syksyltä. Enimmäkseen meidän marjapaikat ovat auton jättöpaikalta niin kaukana, että kantomatkat ovat kaikista raskaimmat. Kyllähän sitä kerää, mutta vaatii sisua kantaa kerätty marjasato vaikeiden olemattomien kulkureittien kautta autolle. Toisaalta tekee hyvää pistää roppa ja luonto koetukselle, mitä kestää tai on pakko kestää – ei aina pidä mennä siitä mistä aita on matalin.
Viimeisin hyvä marjasaalis saatiin poimia syrjäisen mökkitien laidalla olleelta hakkuulta, jossa oli puolukkaa hurjat määrät. Ei haitannut vaikka samalla hakkuulla oli samaan aikaan useita poimijoita, marjoja riitti kaikille kerättäväksi ja sopu marjastajien välillä säilyi.
Yhtenä päivänä saatiin marjojen kantamiseen reipasta apua, kun Tomi tuli testaamaan ”nörtin” kuntoaan ja kantamaan kerätyt marjat autolle – hyvin kesti ja ennätti jopa kerätä kantoreissujen välissä ison ämpärillisen puolukoita.
Säät ovat suosineet ja olemme Piksun kanssa marjastaneet hellevaatteissa. Itikoita ja polttiaisia on ollut aiempia vuosia vähemmän. Rusketusraidat ovat vahvistuneet, hiki virrannut, vuoden edestä huokailtu, herkullisia eväitä syöty, naurettu ja välillä vähän itkeä tirautettu Lissua muistellessa. Erilaisia kohtaamisia olemme myös päässeet kokemaan. Unskia ja minua onnisti nähdä pari salamannopeasti pakenevaa nuorta kyykäärmettä. Käärmeet ei minua haittaa, mutta maamehiläisiä tai –ampiaisia kammoan. Tähän mennessä olen saanut yhden piston ja kun huitasin pörriäisen kädestäni irti jäi sen myrkkypiikki vielä vääntelehtimään ihoon. Piikki tosiaan vääntelehti kuin elävä olio ja hetken tuijotin sitä lumoutuneena, ennen kuin nyppäsin irti.
Parrat ovat välillä päässeet mukaan marjametsään, riippuen ihan siitä olemmeko suht’ helpossa maastossa ja kauempana autolta. Ihqun oikean jalan ristisiteet on kestänyt hyvin marjastusreissut ja lenkkeilyt. Tulehduskipulääkettä se sai vain sienestysreissun ajan, viime viikot on pärjännyt ilman lääkitystä.
Unskin turkki olisi jo siistimistä vaille, mutta se saa odottaa marjastuksen loppumista.
Pekka on tehnyt jo tämän päivän marjastuseväät ja kahvi on termarissa, joten minun pikavisiitti koneella pitää päättää tältä aamulta. Iltapäiväksi on luvattu sadekuuroja ja pitää ennen sitä käydä poimimassa vielä muutama ämpärillinen puolukoita.
Piksulle kiitokset ”parhaasta ikinä” marjastus seurasta! Toivottavasti sinulla on vielä voimia jäljellä palata virkistyneenä lomalta töihin *hymynaama*. Jos merkit pitävät paikkansa, ajokoirakokeessa nähdään tänä syksynä uusi tomera tuomari… haluaisin olla kärpäsenä mukana seuraamassa.
Nyt kilisee jo auton avaimet, joten toivottelen vielä aurinkoisia loppukesän päiviä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti