tiistaina, helmikuuta 10, 2015

Rilla tammikuun lomavieras










Keittiöremppa saatiin ihan kunnialla tehtyä ja keittiö pesi kasvonsa täysin. Onhan se selvää, että kun vaihtaa tummat kalusteet vaaleisiin, niin silmiä häikäisee ja keittiö näyttää aiempaa suuremmalta. Minä hoidin maalaushommat ja yläkaappeja olin Pekan kaverina asentamassa. Alakaappien asennuksessa Pekalla oli kaverina velipoika Joksa. Pekka teki kaakeloinnit ja minun tehtäväksi jäi kaappien ja laatikostojen puhdistus ja niihin tavaroiden järjesteleminen. Säilytystila tupaantui ja tavarat löysi paikkansa pienen suunnittelun jälkeen. Kun kaapit oli saatu järjestykseen, saapui sopivasti tilattu uusi jääkaappipakastin. Kun vielä saatiin sähkömies asentamaan työtasovalaisimet ja uuden kattovalaisimen, niin kyllä sitä nyt on kelvannut touhuta keittiössä.
Kaikki muut kaapistot otettiin käyttöön, mutta ylä- ja alakulmakaapeille ei ollut tilaa eikä käyttöä.
Keittiö on ollutkin kovassa käytössä, kun olen innostunut leipomaan pullaa ja leipää.

Toi keittiöremppa pisti koko huushollin sekaisin ja niinhän siinä kävi, että koko huusholli piti käydä myös läpi kun järjestelin tavaroita omille paikoilleen. Sen verran raskasta oli elää arkea sekaisin olevan huushollin ja huoneet tavaraa täys, että en ottanut yhtään ainutta valokuvaa koko aikana projektista.

Sakemanni Rilla 7kk, tuli viikon vierailulle tammikuun puolenvälin jälkeen.
Olimme saaneet sopivasti keittiörempan valmiiksi ja ennätimme hieman vetää henkeä, ennen Rillan tuloa.
Vauhdikas ja energinen Rilla sai Unskilta tylyn, mutta sietävän vastaanoton. Kissa majoittuivat koko Rillan vierailun ajaksi entiseen sisäsaunaan. Uskaltautuivat kuitenkin yöllä tepastelemaan huushollissa, kun Rilla oli yöt Tomin huoneessa esteen takana.
Rillan ensimmäisenä päivänä Tursake pakeni vauhdilla ulos ja kiipesi katolle piipun juureen maukumaan. Houkutteluista huolimatta en saanut Tursaketta vapaaehtoisesti laskeutumaan, vaan jouduin hakemaan sen katolta – oli siinä ohikulkijoilla kattelemista.
Lisää kuulumisia ja kuvia myöhemmin.
Nyt lähden lenkille mustien sakemannien kanssa. Pekka ja Unski ennättivät jo lähteä pyörätielenkille. Toivottavasti minä pääsen mustien kanssa Hiastin jäälle, tuulee sen verran kovaa, että merivesi on tainnut nousta jäälle.

Ei kommentteja: