maanantaina, lokakuuta 27, 2008

Aaltoja...




Kuvat: Sunnuntaina Praavannokalla pientä aallokkoa.
Hyvää vaalipäivän jälkeistä elämää. Sen verran tutkaillut Iissä läpimenneitä ehdokkaita, että uusia naamoja pääsi läpi ihan mukavasti. Oma ehdokkaani tuli myös valituksi. Nyt sitten odotellaan muuttuuko mikään ja mihin suuntaan. En kyllä hirveästi usko muutoksiin, mutta toivossa on hyvä elää.
Äänestyksen lisäksi käytiin Pekan ja koiruuksien kanssa kattomassa Praavannokalla aaltoja. Iltasella keilattiin Annan kanssa ja ei meikäläinen oikein pärjää noille nuoremmille. Anna ylitti komeasti minun aiemman ennätyksen.

Unohdin eilen kertoa, että Suvi ja Mysti kävi keskiviikkona ohikulkumatkalla. Mysti muistuttaa kovasti Wilmaa, on sellainen vahva typykkä. Suvi on ilmoittanut Mystin pentunäyttelyyn Kajaaniin. Mysti oli loukannut aiemmin tassun, yhdestä anturasta oli pala pois. Onneksi tassu on jo paranemaan päin, mutta eipä Mystiä hidastanut tai haitannut yhtään kauluri päässä jota sillä vielä pidetään mm. automatkan aikana.
Mukavaa alkavaa viikkoa.

Ei kommentteja: