Kuvatonta tekstiä, kun en ole viitsinyt raahata pilvisinä, pimeinä ja harmaina päivinä kameraa mukana - olisi ollut vain lisäpainona ja mieliharmina.
Lunta on niukalti tullut lisää, olisikohan nyt jotain 5-6cm ja pakkasmittari näyttää muutamaa pakkasastetta.
Olemme partojen kanssa nauttineet lauhasta säästä tehden pitkiä lenkkejä niin metsäteillä kuin Saikanväylän jäällä. Olen suunnitellut lenkit niin, että partojen ei tarvitse olla kytkettynä hihnaan kuin korkeintaan muutaman sadan metrin verran, näin ihan Ihqun vuoksi. Ihqu himputtelee ja formuloi vaivattomasti pari tuntia saadessaan olla vapaana, hihnalenkit eivät Ihqun polvelle selvästikään sovi. Lenkillä Ihqu liikkuu vauhdikkaammin ja tehden laajempia kaaria kuin Unski, joka tyytyy enimmäkseen seurailemaan minkä reitin milloinkin valitsen. Ihqu painattelee uppoutuneena omiin maailmoihinsa (haju-), tiheästä merkkailusta päätellen seuraavaa juoksua valmistellaan. Unskin kanssa olemme käyneet muutaman kerran myös potkuroimassa ja voi sitä vauhdin hurmaa, josta Ihqu on joutunut jäämään osattomaksi.
Siistin parroilta tassukarvat ja Unskilta myös lipan. Unskin tassukarvat muistutti löysiä töppösiä – löppösiä – joihin nuoskainen lumi tarttuu tehden lumipalleroisia. Muutaman kerran olen rasvattua tassut vaseliinilla ja se on selvästi helpottanut niin, ettei lumipalloja muodostu tassukarvoihin.
Minä poden edelleen välilevyn pullistumaa ja siirtynyttä nikamaa. Minun lähete on varmaan kadonnut jonnekin bittiavaruuteen tai vain hukkaan. Odottelen siis edelleen kortisonipiikkejä puristuksessa olevaan hermoon. Lisäravinteina popsin B vitamiineja, magnesiumia ja D vitamiinia ja öisin uinahdan uneen hermosärkylääkkeen turvin – joka onkin aivan uskomattoman tehokas, vaikka parjattu ja heittohuimausta aiheuttava. Huimauksen pitäisi kuulemma loppua, kun elimistö tottuu lääkkeeseen – minulla se tottuminen näköjään kestää ja kestää kuukaudesta toiseen – päästä heittäminen minun kohdalla taitaa olla synnynnäistä.
Pitäisi varmaan ottaa yhteyttä hoitavaan lääkäriin, mutta sitten vasta kun en pääse liikkeelle.
Kävely sopii edelleen parhaiten selälle ja sitä on tullut harrastettua sen verran, että 20km sujuu jo suht vaivattomasti.
Toivon ettei lunta sataisi ihan älyttömästi, lumessa tarpojaksi minusta ei tällä hetkellä ole.
No, kaikki on suhteellista, Saimaan norpat tarvitsevat lunta pesien tekoon. Poikasille lumipesät ovat niin tärkeitä, että minä voin valita suosiolla vähälumisia polkuja ja olla valittamatta.
Parrat tepastelevat levottomina, odottelevat iltapäiväsapuskaa. Mukavaa viikon jatkoa ja toivotaan ainakin johonkin päin Suomea aurinkoisia ja leppoisia talvisäitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti