sunnuntai, lokakuuta 19, 2014

Sateinen sunnuntai










Montako kahvikupillista tarvitset aamulla ”lähteäksesi käyntiin”? Vaikka olen yleensä heti herättyäni ON -tilassa, juon vähintään kolme kupillista kahvia joka aamu. Parasta aikaa on kolmas kupillinen tietsikkapöydällä.
Unski ja Pekka vielä nukkuvat, ulkona sataa räntää – todellinen koiranilma. Joku kaveri oli ennustanut, että 19.10. sataa Iissä lunta. Tuskinpa sade muuttuu lumeksi, kun lämpötila on pari astetta plussalla. Kurjan märkä, syksyinen ja pimeä päivä tulossa ja jos hyvin käy niin pääsen tänään kuvaamaan Päivin luo Raaheen sakemannin pentuja. Pentujen luovutus lähestyy, täyttivät viime viikon torstaina viisi viikkoa.
Sain viikolla pihan valmisteltua talvea varten ja kävimme Unskin kanssa yhtenä kauniina aurinkoisena päivänä karpaloita poimimassa. Unski oli kyllä vain haittana, jos ei yrittänyt repiä juurakkoa kepiksi, oli ajan vailla ”heitä keppiä”. En aluksi välittänyt Unskin vaatimuksista, mutta kun toi kepin heitettäväksi ja minä otin sen heittääkseni, ”keppi” paljastui jäniksen takajalaksi. Survoin koiven mättään sisään ja jatkoin marjojen poimimista, ei mennyt kauaa kun Unski toi toisen koiven heitettäväksi. Oli pakko katkaista Unskille oikea keppi ja heitellä sitä, että unohtaisi jäniksen koivet.
Karpaloiden poimiminen on hidasta hommaa, jokainen marja pitää yksitellen poimia mättäiltä heinien ja kuuran alta. Ei siihen hommaan olisi tarvinnut vaativasti korvan juuressa haukkuvaa mustapartaa ja mättäälle pudotettua keppiä haitoksi.
Kotiin palasimme karpaloita ihan mukavasti ämpärissä ja Unski ylen tyytyväisenä, kun sai minut heittelemään keppiä… halavatun jäniksenkoivet.

Huusholli herännyt sunnuntaipäivään, Unski mutustelee aamusapuskaa ja Pekka lukee Kalevaa.
Pihalla kuuluu melkoinen sirkutus, Zooplussasta tilatut linnunruuat ja Happy Cat –sapuskat saapuivat alkuviikosta postin tuomana pihalle asti. Hyvin näyttää linnunruuat kelpaavan ulkolinnuille ja kissat syövät hyvällä ruokahalulla Happy Cattia.

Just tuli varmistus tekstari, että lähdemme Raaheen. Omassa autossa on vielä kesärenkaat, mutta onneksi pääsen reissuun auton kyydissä ja jossa on talvirenkaat… I hope.
Ehkä minun pitää ottaa huomenna rengasrauta huomenna kauniiseen käteen ja vaihtaa talvirenkaat alle, sen jälkeen kun olen ensin aamulla käyttänyt Pekan klipsien poistossa.

Nyt toivottelemme mukavaa sunnuntai päivää ja alan valmistautumaan Raahen reissuun pakkaamalla kaikki valokuvaus vermeet mukaan.

Ei kommentteja: