Pimatsu

Meitä on viime viikot ihastuttanut ja pistänyt päiväjärjestyksen täysin uusiksi musta terhakka saksanpaimenkoiran narttu pentu, jota kutsun Pimatsuksi (pitää siitä itse eniten), pippuriksi ja sussuksi.
Pimatsu on Marsan pentu ja on meillä vain hoidossa, sille etsitään aktiivista ja harrastavaa kotia.

On jälleen ollut suuri onni ja etuoikeus kun olen saanut seurata pienen pennun kasvua ja kehitystä ja olla mukana siinä, enkä lakkaa ihmettelemästä niiden suurta viisautta ja ennakkoluulotonta maailmankatsomusta.
Pimatsu on erittäin viisas, älykäs, sopeutuvainen, periksi antamaton, rohkea, utelias, NOPEA ja se pitää huushollin jatkuvassa epäjärjestyksessä – ihan luvan kanssa. Se on perinyt emältään vauhtia ja tekemisen riemua. Hetkittäin tuntuu, että sillä on turbomoottori, sillä eteneminen tapahtuu lentämällä.

Tuleva omistaja ei ehkä taputa kaikista meillä opitusta käsiään. Pimatsu on saanut esimerkiksi olla sohvalla, koska Unskikin saa, se saa kuljettaa tuoreita potkaluita ympäri huushollia, lattiaharja on sen lemppari ja sen kolinaan herää sikeäunisemmatkin aamuisin, sisälle on saanut kantaa Marsan pihalle jättämiä keppejä ja järsiä niitä, se saa nukkua minun lenkkivaatteitten päällä (jos olen unohtanut ne hampaiden ulottuville) ja kaikkea saa kantaa. Vain mielikuvitus on ollut rajana pennun kanssa touhutessa. Se myös tietää mitä tarkoittaa ei ja mitä hyvä.

Jossain menee raja, se saa käydä makkarissa vain meidän seurassa mutta ei nuku siellä, kissoja ja Unskia ei kiusata, tassuja ei pöydän reunalle, kissan ruokia ei syödä ja ihmisten ruokailua ei noolata.
Muutamana aamuna Pimatsu on päässyt Unskin seuraksi metsälenkille ja se on päässyt tutustumaan pihalla naapurin venäjänajokoiraan. Kaikki pienetkin uudet asiat ovat suuria pienelle pennulle.
Kunpa koiranpennun ottavat älyäisivät todella käyttää hyödyksi varhaisen pentuajan ja olisivat mahdollisimman hyvänä esimerkkinä, antaisivat sen olla pentu, touhuta ja kokeilla yhdessä. Pennun on hyvä oppia myös ns. kantapään kautta ja yli hysteerinen suojeleminen sitä asioilta on turhaa. Ja jos pentu ei saa ihmisestä lauman johtajaa, se kyllä ottaa johtajuuden omiin pikku tassuihinsa epäröimättä, hitaasti mutta varmasti.
Unski on sietänyt pennun välillä pitkin hampain. Sisällä sitä ihan selvästi raivostuttaa, kun pentu saattaa hypätä viereen köllöttelemään, omii Unskin ”oman” nojatuolin, pomppii päällä ja yrittää varastaa luun tai syöksyy tilaisuuden saatuaan Unskin ruokakupille (harvoin päässyt tapahtumaan). Lenkillä ja mökillä Unski kelpuuttaa Pimatsun hetkellisesti formulakaveriksi, mutta tutkimusreissuilla pennun seura on täysin suotavaa, ihan kuin Unski haluaisi opettaa pennulle mikä on se ihan oikea juttu maastossa ja olla ”se isoveli”.

Tursake on todella kiinnostunut pennusta ja hakeutuu pennun seuraan ja viereen nukkumaan. Noitanokinenä pitää hajurakoa, eikä aio luoda minkäänlaista kaverisuhdetta pentuun.

Toivon tietysti, että pennulle löytyy aktiivinen harrastava koti, vaikka sitä tulee ikävä. Eikä sitä unohda koskaan, on se sen verran mainio ja äärettömän älykäs PERSOONA.

Unski on edelleen trimmaamatta, no jospa alkaneella viikolla saisi sen tehtyä. Päivissä ei tahdo tunnit riittää, siitä osaltaan pitää huolen noi nelijalkaiset.
Mukavaa alkanutta viikkoa!