Kuva: Matkalla Kuivaniemestä Iihin... jossain Iinsuoralla.
Kuvat: Matkalla Iistä Ouluun ja takaisin... tää viimeinen tarkoituksella överiksi.Tämä on niitä iltoja, että ei olisi halunnut herätä iltapäivätirsoilta ollenkaan, aivan veto pois.
Hyvää tarkoittava reippailu kävellen töihin ja takaisin oli kyllä tarkoitettu puhdin ja energian takaisin saamiseksi... mitä vielä. Näin sieluni silmin vanhan muorin tallustavan tai paremminki raahautuvan ja huojuvan painavan repun painosta tienlaitaa. Reppu tosiaan painoi, siellä oli kannettava ja kamera ja sen vuoksi kävelyni oli hieman etupainoista. Onneksi löytyi niin iso reppu johon kaikki sopi. Paluumatkalla reppuun pääsi kokonaisia katkarapuja pussillinen - ne ostin konnien ruuaksi.
Kaupan kassat saavat aivan väärän kuvan mun ruokavaliosta kun ostoksiini kuuluu katkarapuja, broilerin fileitä ja sianlihasuikaleita... ei ei ne ole minulle tarkoitettu vaan noille passatuille ja krantuille läskeille kissoille ja konnille.
Toimituksessa oli helkkarin kylmä - vähä yli +10 astetta, kun sain sinne aamulla luuni raahattua. Yöllä oli sammunut sähköt ja lämmitys ei toiminut. Vaikka lämpö nousi päivän aikana normi lukemiin, en ole koskaan juonut työpäivän aikana niin paljon kuumaa kahvia, kuin tänään.
Raahauduin kotiin iltapäivällä, söin pari voileipää ja kellahdin sohvalle. Wilman räähkä ei antanu mun nukkua kunnolla, vaan kävi jatkuvasti korvaan supattamassa asioita ja viimein raahauduin pystyyn ja päästään koiruuksia häkistä.
Yhtä raahautumista koko päivä, miten ihminen voi olla näin veto pois... Tomi tänään lohdutteli, että kunhan kevät tulee ja pääsen kuvaamaan niin kyllä minä siitä piristyn. Mä vihaan, vihaan pimeitä päiviä *kuvittelen itseni Pikku Myyksi ja polen kiukkuisesti jalkaa*.
Mun vaatetilanne alkoi olla sillä tolalla, että oli pakko suunnistaa perjantaina töiden jälkeen suuresti vihaamalleni ostosmatkalle Ouluun, Pekka kuskina ja Anna muuten vaan seurana. Rintamäki on sellainen luottopulju, josta olen ostanut melkein kaikki ulkovaatteeni.... ehkä kaikki. Tuskanhikeä pukkas, kun ajattelinki vaatteiden sovitusta. Perjantaina lähti mukaan toppahousut ja takki. Onneksi pääsin vähällä, vain yhden toppapuvun turhaan sovitus. Vaatteiden koot on muuttunu ja jotku mallit on niin kapeita, että vaikka ei omistaisi kuin pienen rintavarustuksen tuntee olevansa silikoonipommi... vetoketju ei mene rinnan kohdalta kiinni, vaikka takin koko on 40.
No, sitten haaveilin, että jos ostais ns. "Hankiset" - nimitys on varmaan sata vuotta vanha ja tänä päivänä puhutaan Kuomista... Sovitin Kuomia ja en vaan tiedä missä mättää, kun koekävelin niillä... onhan ne ihanan lämpöiset jne... mutta jalan kantapää tekee ylösalasliikettä kävellessä, ihan kuin olisi läpyskät jalassa.
Ei sellaisia voinut ostaa, jalan kantapää olisi pitänyt liimata pohjaan kiinni. Sit yhdessä kaupassa oli Kuru-merkkisiä jalkineita. Niiden lestin mallina on varmasti ollut siron ja pieniluisen etelän immeisen jalka. Mun koko on 37 ja siitä kokoa en saanut jalkaani koska jalkapöydän yli meni sauma, joka oli tiukka. Seuraavaksi kokeilin kokoa 38, vähän eri mallista kenkää, hyvin meni jalkaan ja jäi vielä tilaakin varpaiden kärkeen... mutta mutta, pohja oli niin kapea kaukalo, että puristi molemmin puolin. Voi voi ja kengät olisivat olleet ihan tyylikkään näköiset ja turkisvuorella.
Kävimme siis Rintamäellä ja InterSportissa Torikadulla ja Raksilan marketeissa. Jossain välissä kävimme Gallerian alakerrassa salaattibaarissa - vai mikähän se lie - Street Cafe (kertoo Google) - tosi hyvät salaattiannokset ja anna söi kanapanniinin.
Raksilan Eka marketissa näin sellaisia vaatteita, että jäin kuolaamaan. Ei hätää, kuola ennättää kuivua ja ennätän kuolla kupsahtaa ennenkuin seuraava ostosreissu kymmenen vuoden kuluttua koittaa. Tai itseasiassa ne talvikengät pitäs saada hankittua ennen sitä, ne nyt on ensimmäisenä olemattomalla hankintalistalla.
Ostan tosi harvoin vaatteita ja kenkiä, kerran kymmenessä vuodessa ei ole pahasti pieleen arvioitu.
Syy voi olla siinä, että minulla on oma omalaatuinen tyylitaju, jos ei ole vara ostaa sellaisia kuin haluan, olen mieluimmin ilman. Köyhällä ei ole vara tehdä halpoja hankintoja.... vai miten se nyt meni.
Perjantai-ilta meni sitten sohvalla nukkuen, nukahdin jopa pari kertaa istualleni. Pekka kertoi, että kissat ja koirat oli käyny mua vuorotellen herättämässä ja minä en tiennyt mitään. Wilmalla on jälleen huono tapa - se toimii aamuisin kukkona eli herätyskellona vinkuen makkarin oven raosta. Ei siinä mitään, mutta herätys on aamuyöllä kello viiden aikaan jopa viikonloppuisin *tahtoo pyssyn*.
Wilmalla ja Ihkulla on tahtojen taistelu karhupedistä - siitä ei hevillä luovuta jos jompikumpi ennättää sen vallata itselleen. Yleensä Wilma valloitaa sen yöksi ja heti kun Wilma aloittaa kiekumisen aamuyöllä Ihku valtaa pedin, eikä suostu edes ulos lähtemään.
Noitanokinenä on normalisoitunut ja täysin Kikkaan tottunut. On mukava seurata, kun kissat ja koiruudet ovat sulassa sovussa.
Eilen kävi Anu ja Lissun poika-Noki. Noki kuoriutu turkistaan, tein kevyen nyppimisen ja koneajon. Anu voi huokaista helpotuksesta, Nokilla kilkuttimet ja pistooli edelleen tallessa... toivottavasti :). Reipas otus ja kosiskeli narttuja ja Kikka oli tietysti mieluisin, Ihku mukava jytyämiskaveri ja Wilma-muori antoi ärhäkkää palautetta - jätä minut rauhaan. Lisa ja Piksu käväs myös ja siinä pyöri Tursakkeen pää epäuskoisena kun mustia härveleitä pyörähti sinne tänne - mitä snakut on lisääntyny, onko tämä näköharhaa.
Wilman Milla-tytär kävi eilen Annikin kanssa pokkaamassa ekan sertin Juvan näyttelyssä. Lämpimät onnittelut!
Huommena jakopäivä ja listat tulostamatta, ei auta kuin terästäytyä. Radiosta kuuntelen Yle Areenan kautta Bluesministeriä ja Wilma käy vähä väliä tökkimässä mua - Ihku ennätti vallata karhupedin.
Toivon totisesti reippaampaa oloa kuin itsellä ja herätys helkkarin aurinko - sinua kaivantaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti