sunnuntai, helmikuuta 22, 2009
Aurinko paistaa risukasaan...
Kuvat: 21.2.2009 Kansalliset Iin hiihdot, Illinsaari.
Selvishän se syy mun tajuttomaan väsymykseen, keuhkoputkentulehdus. Kuumeen noustessa ja keuhkojen pihistessä, peilistä katsoi harmaan valkoinen naama ja olo oli ettei uskonut seuraavaa päivää näkevän. Ihminen voi olla todella väsynyt. Pahinta oli, ettei voinut heittäytyä sängyn pohjalle vaan töissä piti olla. Onneksi on keksitty kortisooni ja pillereitä napsiessa olo koheni alussa ajoittain jopa normaaliksi. Muutaman päivän kuluttua tuli esille kortisoonin haittavaikutukset ja makasin työpäivän jälkeen illalla kotona melkein tajuttomuuden tilassa sydän rytmihäiriöistä muljahdellen. Tuntui, että aivan sama heräänkö tästä koskaan enään. Ihmeesti aamu valkeni ja päivästä toiseen raahauduin turpoavin olemuksin. ... kiitos kortisonin.
Nyt olen omatoimisesti pienentänyt kortisoniannosta - vain neljännes pilleri. Keuhkot pelittää jo melko mukavasti, olen käynyt pikku lenkillä koirien kanssa ja paluu normaaliarkeen on pikkuhiljaa palaamassa.
Viimme tiistaina oli kova pakkaspäivä, maanantaina pyysin Sussulta sopisko, että teen vain pienen keskustaan kohdistuvan jaon ja laitan suurimman osan lehdistä postin jakoon, koska mun olo oli vielä hutera ja pelkäsin että keuhkot ei selviä pakkasesta ja painomusteen ärsytyksestä. Onneksi se sopi Sussulle ja olin tosi tosi onnellinen, kun sain helpotusta työpäivään.
Kovia pakkasia oli monta päivää ja Ihkun sietokyky ylittyi. Yllättävän hyvin me niistä päivistä selvittiin, kyllä koiruudet vaistos että mulla ei ole kaikki ok ja yrittivät kovasti huolehtia minusta ja maata mun jalkamutkassa lämmittämässä.
Mä nuorenen jälleen kuun lopussa ja lähden käymään Tomin luona Hesassa. Otan vain kameran mukaan ja laiskottelen. Pekka tulee kotimieheksi, Anna ja Johanna ovat aikoneet huolehtia myös koiruuksista ja kaloista.
Maanantaina ja tiistaina on työpäivät - tiistaina isojako. Ens keskiviikkona hyppään yöjunaan ja palaan sit joskus seuraavan viikon alussa. Aion todella vain olla, olla olla ja kuvata.
Tänään pitäisi käydä koirien kanssa lenkillä, kunhan viemme ensin Pekan Ouluun. Päivä valkeni aika aurinkoisena ja n. -10 astetta pakkasta.
Kaunista sunnuntaita!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti