Kuva: Tässä purkissa on Saaran ja minun ensimmäiset mustavalkofilmit loppuhuuhtelussa.
Kuva: Minun filmi kuivauskaapissa vasemmalla, keskellä Saaran ja oikealla Jaakon leveä filmi.
Kuva: Joulu lähestyy.
No niin. Eilen päästiin koulussa tosi toimiin filmin kehityksessä. Jaakko, Saara ja minä olimme ensimmäiset filmin kehittäjät. Pimiötyöskentely hieman tökki minulla. Filmin kierto kelalle epäonnistui kaksi kertaa, piti vaihtaa toiseen kelaan ja lopulta filmi kelautui kelalle. Täysin umpipimeässä tuhertaminen näköjään onnistuu, kun varaa kaikki tarvittavat välineet käsien ulottuville ja on näppärä kaveri vieressä.
Kun filmit oli saatu purkkiin turvallisesti jatkettiin kehityshommia eri litkujen vaihtamisella purkkiin, purkkia käänneltiin aika-ajoin ja kaikki tehtiin kellon tarkasti ja minuutilleen. Kehitykseen tarvittavat litkut oli laimennettu omiin pulloihin jo aiemmin.
Juhlan tuntua oli ihan selvästi ilmassa, kun filmit saatiin ripustettua kaappiin. Siinä vaiheessa oli iltapäivä jo pitkällä - virallinen koulupäivä oli jo loppunut, mutta se ei meitä haitannut ja opettaja oli myös meidän tukena ja ihan selvästi iloitsi meidän kanssa projektin valmistumisesta.
Odotan mielenkiinnolla tätä päivää, kun filmiä aletaan jatkojalostamaan valokuviksi.... Pientä jännitystä ilmassa, olen tosi tyytyväinen jos edes yksi kuva on onnistunut kolmestakymmenestä kuudesta.
Kun on digiajan kuvaajaharrastelija, on pieni shokki kun filmikameralla kuvatessa ei heti näe miten kuva on onnistunut. Nostan hattua valokuvauksen pioneereille!!!
Lauantai-iltana iltapäiväunilta herättyäni huomasin, että ei ole enään kurkku eikä pää kipeä. sunnuntaina kävin ensimmäisellä lenkillä ja olo oli todella "valaistunut". Nautin täysin siemauksin olotilastani ja toivon totisesti että nyt ei enään tarvi sairastaa lentsua.
Meidän luokassa on käynyt kato, melkein puolet porukasta on sairaslomalla.
Joulun lähestymisestä ei ole mitään merkkejä. Luonto on täysin lumeton, sää tosi harmaa ja tihkuinen.
Nyt alan valmistelemaan kouluun lähtöä.... mielenkiintoinen koulupäivä edessä.
Mukavaa torstaipäivää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti