Kuva: Naapurin kaunis ulkokuusi valaisee pimeyttä.
Kuva: Sama joulukuusi valoineen - pientä pyöritystä kuvatessa. Kuvat on naapurin luvalla kuvattuja.
Tämä aamu valkeni pakkasessa ja pikku viimassa. Nyt pari tuntia myöhemmin ulkomittari näyttää -7, jospa pääsisimme aamulenkille hyvässä säässä - ensin pitää saada nämä tiesikkahommat alta pois.
Aloitin heti aamukahvin jälkeen tietsikan ääressä. Löysin vihdoin vieraskirjan tunnukset ja pääsin vastaileen viesteihin. Vierailin myös kavereiden kotisivuilla jättämässä vieraskirjatervehdyksiä.
Eilinen päivä kului aivan sisähommissa, ulkona paukkui -17 asteen pakkanen koko päivän, joka vielä illalla kiristyi entisestään. Jäälyhtyjen jäädyttämiselle on ollut tosi hyvät olosuhteet.
Tämän päivän ohjelmaan kuuluu minulle vastenmielinen liikkeelle lähtö. Auto on jo roikan nokassa. Tarkoitus olisi käydä Haukiputaan Mustissa&Mirrissä ostoksilla. Kissoille nappuloita ja koirille kuivattua mahalaukkua joulupakettiin. Pekka saapuu ilmeiseti tänä iltana, joten ei auta kuin käydä itse ruokaostoksilla. Tänä jouluna en ainakaan minä kanna kotiin kinkkua - ajattelin ostaa kalkkunarullan - eiköhän se lohduta kinkutta paitsi jäävää Pekkaa. Minä en aio syödä edes kalkkunaa, mulle riittää leivinuunissa kypsytetty hirvenliha.
Voisin syödä kinkkua, jos tietäisin että se on saanut elää elämänsä hyvissä olosuhteissa. Minua raivostuttaa suunnattomasti jälleen kerran ilmi tulleet sikaloiden hoidon laiminlyönnit. Ihminen voi olla tosi raaka. Rakas Joulupukki, vie Maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttilalle säkillinen ohdakkeisia ja piikkisiä risuja - voisit samalla vedellä sitä niillä päin näköä ja pukata paskaseen karsinaan muutamaksi viikoksi.
Tiedän toki, ettei kaikki sikalat ole laiminlyötyjä, mutta ei sitä tiedä kun kattelee kinkkuja kaupan pakasteessa mikä kinkku on kasvatettu inhimillisissä olosuhteissa ja mikä ei. Joten jääkööt mun puolesta kauppaan.
No niin, nyt sai verenpaineen tasattua ja patit laskeutuu otsalta pikkuhiljaa.
Tämän aamun musiikin kuuntelu alkoi seuraavassa järjestyksessä;
Greengrass Bill Maynard - Hey Liley, Liley, Lo
- http://www.youtube.com/watch?v=ppt0EFI529w
Christmas Song- Happy Xmas (War is Over)- John Lennon & Yoko Ono
- http://www.youtube.com/watch?v=Etbucgvjhwo
Elvis Presley - Blue Christmas
http://www.youtube.com/watch?v=a745wcUku0U&feature=related
Mud - Lonely this Christmas
http://www.youtube.com/watch?v=4BjFMIByROU
Kaunis kiitos saamistani joulukorteista, itse on postittanut ainuttakaan tänäkään jouluna.
Jos lähdette liikenteeseen, malttia ja hyvää mieltä mukaan!
Nyt päätän tältä erää ja katon mitä päivä tuo tullessaan.
Oiken mukavia joulunajan päiviä kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti