Aavaa ja aurinkoa
Laitakarin ainoa tuulivoimala, vanha purettu pois
Tähystäjät, näkyykö kelkkaa missään
Kelkka!
Wilma pääsi takaa-ajoon ensimmäisenä, Ihqu ja Unski juuttuivat lumeen
Kelkka edellä, snakut perässä mutta eivät mahtuneet kuvaan
Paluumatkalla Ihqulla vaikeuksia
Ihqu ja Unski palaavat takaa-ajosta - Unski edellä Ihqu perässä
Ihqu ja Unski vähän isompina pisteinä
Unskin paluu
Tästä on mennyt jotain raskasta, vesi noussut urille
Wilma tähystää penkalla
Ihqu ja Unski toivovat penkalla tähystäen kelkan jälleen ilmestyvän
Unski penkalla
Kävimme keskiviikkona tuulettamassa korvienväliä Laitakarissa meren jäällä. Sinne oli aurattu jäätie, joka valitettavasti oli tosi huonossa kunnossa. Jäätietä oli paikoin mahdotonta kävellä sille sataneen ja tuiskunneen lumen vuoksi. Jäätielle oli noussut myös merivettä. Lenkille lähtiessä tuuli ei tuntunut ollenkaan navakalta kotipihalla. Laitakarissa tilanne oli toinen, kova tuuli pöllyytti koirien karvat jakaukselle, lennätti lunta ja pureutu päänuppiin piposta huolimatta.Snakut pääsivät kelkkajahtiin, kelkka ohitti meidät kohtuu läheltä. Snakut juuttuivat aika-ajoin umpihankeen, joka hidasti niiden vauhtia. Wilma luovutti takaa-ajon jonkin matkan päässä, Ihqu ja Unski sinnittelivät kelkan perässä miltei horisonttiin... no ei nyt ihan :) - kauas kuitenkin. Niiden paluumatka oli aika ohdakkeinen, koska ne humpsahtivat välillä umpisukelluksiin lumeen.
Koska etelätuuli oli nostanut vettä jään pinnalle, lähdimme suosiolla paluumatkalle.
Torstaina harakirilenkkeilyt jatkuivat, tällä kertaa suunnistimme autolla Praavannokalle. Ajattelin että siellä olisi hyviä kelkanjälkiä mitä lenkkeillä. Mitä vielä, ilmeisesti kelkkailijat olivat kiertäneen Praavan tai tuuli oli juoksuttanut jäljet umpeen. Tuuli tuntui rannalla taas ihan eriltä kuin omalla pihalla. Koska järki ei paljo meikäläisen päätä pakota niin ei ku nokat kohti läheistä Selkäleton saarta, haamuna lumen alta näkyvää kelkan jälkeä pitkin. Alkumatka meni kohtuu hyvin sivumyötäisessä tuulessa, eikä tarvinnu kovin syvällä lumessa kahlata. Jossain vaiheessa vanha kelkanjälki otti suunnan merelle ja meiltä meni puolitukeva pohja pois jalkojen alta.
Ei auttanut kuin pientä epätoivoa tuntien lähteä kiertämään saarta upottavassa lumessa ja vastatuulessa - paluu samoja jälkiä ei käynyt mielessäkään. Jonkin matkaa rämmittyämme erotin just ja just lumen alla haamuna erottuvan vanhan kelkan jäljen. Testaamalla sen kestävyyttä, upottaa syvälle-ei upota niin syvälle, löysin haamujäljen keskeltä kapean painoani kestävän kohdan. Jos arvioin keskikohtaa pikkaisenkaan väärin jalka uppos polvea myöten lumeen ja kellahdin nokalleni lumeen.
Koirat eivät erottaneet kelkanjälkeä ja yrittivät aluksi tuurilla kulkea mun edellä huonolla menestyksellä syvään upoten. Vaikka ympärillämme huristeli liitolautailija mennentullen koirat eivät lähteneet jahtaamaan sitä, aluksi yritystä oli kyllä, mutta tuuli oli juoksuttanut lumen sen verran kovaksi - ei kantavaksi, että koirat ei kyenneet etenemään siinä. Lautailija seurasi ihmeissään meidän epätoivoista etenemistä, käyden välillä tosi lähellä ihmettelemässä. Minä kahlasin edellä, välillä tuiskahtaen nokalleni lumeen, parinkymmenen metrin välein pysähtyen läähättämään ja levähtämään ja koirat köyhäntalon porsaina jonossa seuraten.
Ikuisuudelta tuntuvan rämpimisen jälkeen pääsimme Praavannokalle tukevalle pohjalle. Että sellainen lenkki, autolle päästyä unohtu lenkin raskaus ja piti nauttia hetki tuulen suojassa auringon lämmöstä, ennenkuin suunnistimme kotia kohti.
Olen huomannut, että joskus tosi raskaan lenkin jälkeen tulee pirteä ja kevyt olo... niin nytkin.
Lauantain jatkoin kunnon lenkkeilyä, tällä kertaa kävelytiellä Ihqun ja Unskin kanssa. Menimme Pekan kyydillä Reetun luo ja lähdin koirien kanssa paluumatkalle kävellen. Arvioin että matkaa tulee noin 8km. Kävelimme kävelyteitä pitkin ja koirat saivat olla useamman kerran vapaina, koska muita kulkijoita ei näkynyt. Kävelimme läpi Iin keskustan, koiruudet pääsi pikaisesti sivistyksen pariin ja jatkoimme kävelytietä kotia kohti. Aikaa meni pikkasen vajaa kaksi tuntia, myötäisessä tuulessa ja lumisateessa.
Lenkin jälkeen tuntui kintussa että kovalla pohjalla on tullut taivallettua. Illalla piti useamman kerran venytellä ja hautoa kivistäviä kinttuja saunan lämmössä. Minun kintuille ei kertakaikkiaan sovi kova kävely pohja. Koirat sai kuitenki vaihtelua ja kun me elvyttiin lenkin jälkeen torkuilla, Pekka kävi Kikan ja Wilman kanssa Saikanväylällä lenkillä. Illalla kaikki koirat oli rauhallisia ja tyytyväisiä. Vielä tänä aamuna rauha on vallinnut koirien lepäillessä.
Kivistävät kinttuni vaatii lenkkeilyä myös tänään, kipu lähtee sillä millä se on tullutkin.
Viikko oli muuten tosi raskas, koska en malttanut käydä ajoissa nukkumaan. Illat ovat valoisempia ja ei kerta kaikkiaan malttanut kömpiä nukkumaan kuin vasta yhdeksän aikaan. Se on tietysti aivan liian myöhään kun pitää herätä aikaisin ja useana päivänä piti tehdä joustoja työkiireiden vuoksi. Useamman kerran tällä viikolla nykyinen työssäkäynnin mielekkyys on käynyt mielessä. Ja peikkona kummittelee viikon kuluttua kesäaikaan siirtyminen, jaksaako pikku ihminen vai pitääkö siirtää töihinmeno aikaa.
Piksu ja kevät trimmattu Lisa pyörähti keskiviikko iltana tuomassa Nutrolin Senioriöljyä. Kannattaa ostaa litran puteli ja jakaa se - tulee halvemmaksi.
Tomista ei ole kuulunut tiistain jälkeen mitään. Taitaa olla raskasta painaa töitä ja sopeutua uuteen ympäristöön lämpöineen ja kulttureineen malaria tabuja napsien. Tomi joutuu tekemään töitä myös paikallisen työajan mukaan 12h päivässä 6 päivänä viikossa.
Ei voi kuin toivoa että ens viikko olisi vähemmän raskas ja näkisi valoa tunnelin päässä ja jaksais.
Oikein mukavaa alkavaa työviikkoa ja nauttikaa talviajasta vielä kun voi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti