Tomin ensimmäinen päivä Intiassa

Day One

Delhi.

Näkyvyys 3.5 kilometria. Nousevan auringon hehku oli mykistyttävä. En malttanu olla katsomatta, edes vähäsen. Lentokentän uusi Terminaali 3 oli suhteellisen nykyaikainen. Jokaisessa vessassa hääri alituiseen vähintään yksi siivooja pitämässä paikkoja puhtaana.

Ahmedabad.

Kalpesh ja Mahendra haki kentältä. Mentiin Kalpeshin, Mahendran sekä hänen vaimonsa luokse. 4 huonetta, keittiö, posliinivessa ja televisio. Kävin suihkussa. Syötiin lounas, vihreistä chileistä tehtyä soossia, Daal-keittoa, chapati-leipää, riisiä ja mango-mehua.
Lounaan jälkeen lepäilin noin vartin verran, jonka jälkeen lähdettiin käymään Virtueinfon toimistolla. Toimisto sijaitsi vilkkaasti liikennöidyn tien varrella, kolmannessa kerroksessa. Itse toimisto oli jaettu kahteen vierekkäiseen toimitilaan. Ensimmäisessä toimitilassa on paikat n. 15-20 työpisteelle, sekä Kalpeshin toimisto. Toinen toimitila oli hieman suurempi, mutta vähemmän kalustettu. Koneita sieltä löytyi vierivierestä, lähemmäs 40 kpl. Mua oltiin varotettu siitä, miltä toimistolla käyminen tuntuu. Kun astuin sisään, pienemmän toimitilan 15-20 tyyppiä säpsähtää, naulaa silmäparinsa minuun, ja yksi nopea on jo ehtinyt ottaa kameran ja räpsii samalla kuvia kun nolona etsin tietä Kalpeshin perässä hänen toimistoon turvaan. Tähti on saapunut :<
Pieni hengähdystauko, ehkä 2-3 minuuttia. Tämän jälkeen ulos Kalpeshin toimistosta, ja ensimmäinen toimitila on sillä välin maagisesti tyhjentänyt itsensä. Sit mut ohjataan isompaan toimitilaan (jossa siis en aiemmin ollut käynyt) jossa istuu reilusti yli 50 henkilöä ahtaasti pakkautuneena. Esittelin 10 minsaa vaivautuneena itseäni (yleisöstä varmaan puolet ei tajunnut hölkäsen pöläystä, onneksi) ja sitten Reena pistetään tuomaan mulle kukkakori ja taas otetaan valokuvia. Tämän jälkeen pikainen vetäytyminen Kalpeshin toimistoon, ja hetken päästä saan nolona todeta jättäneeni juuri annetun kukkakorin jälkeeni. :D
Tässä vaiheessa toinen aivopuolisko päätti olla enää nolostumatta mistään, koska eihän tästä touhusta muuten tule yhtään mitään.

Tapasin Virtueinfolla ainakin Atulin, Reenan, Jaldipin, Amitin ja varmasti monia muitakin joiden nimeä en taas muista. Tein Ajayn koneella töitä, kunnes Kalpesh ilmoitti että lähdetäänkö shoppaileen. Oli ollut puhetta että pitäisi saada ainakin aurinkolasit ja hattu. Ajettiin jonnekin Ahmedabadin suhteellisen siistiin kauppakeskukseen, jonka sisäänkäynnillä oli turvatarkastus kuin lentokentällä konsanaan. Sitten menikin tunti erilaisia paitoja vaihdellen keskellä liikettä, samalla kun viisi muuta tyyppiä yrittää naama peruslukemilla sanoa että hyvältä näyttää! Jossain vaiheessa piti ruveta kokeileen myös farkkuja, joiden leikkaus ei kyllä sopinut meikäläisen lihaksikkaille pohkeille ja plösölle mahalle alkuunkaan. Joka kerta pukukoppiin vetäytyessä paikallisten iloinen naururemakka kantautui korviini. Tilanne riistäytyi lopulta käsistä ja oli pakko ottaa stretch-kankaasta tehdyt PILLIFARKUT. "Joo joo näytät laihemmalta hyvältä näyttää!"
Saldoksi jäi kolme tyylikkäintä kauluspaitaa ikinä, ja ehkä siisteimmät pillifarkut ikinä! Hintaa tuli joku 2400 Rupiaa jonka herrasmies-isäntä Kalpesh kuittasi nahkoihinsa. Aurinkolasit ja hattu ei edes käyny mielessäkään.
Seuraavaksi käytiin Kalpeshin kanssa toisessa isossa kauppakeskuksessa, Himalaya ..jotain..
Kalpesh osti iPadiinsa kuoret ja muutenkin vaan palloiltiin paikallisessa "MacMyymälässä" ja "Kodin Anttilassa" Jotain uutta Sonyn 15 Mpix digitaalijärkkärii 1080p HD videol myytiin n. 35000 Rs hintaan eli n. 615e
Seuraavaksi ajettiin taas Virtueinfon toimistolle, jossa oli enää kourallinen kivenkovia koodaajia paikalla. Hengattiin toimistolla jokunen tovi, jonka jälkeen lähdettiin syömään lähistöllä olevaan Gloria-ravintolaan Kalpeshin, Mahendran ja hänen vaimonsa kanssa. Kyseisestä ravintolasta olisi saanut niin meksikolaista kuin italialaista kuin kiinalaistakin safkaa, mutta päädyin valitsemaan vastoin ennakko-odotuksia Intialaista ruokaa.
Sit tuli punjabilaista naan-leipää, Malai kofta, Balti Paneer, ja lassia jossa oli kirsikoita, ja vaikka mitä muuta ihmeteltävää, kuten porkkanasiivuja joiden ympärysmitta oli lähemmäs 30cm. (Salaisuus on kuulemma se, että porkkanat siivutetaan viistoon) Ruoka oli erinomaista, sopivan tulista, sopivan makeaa ja söin itseni ihan täyteen ja sehän paikallisia nauratti.
Ruokailun jälkeen siirryttiin ulos, ilma oli selkeesti viilentynyt, päivällä lämpötila kukkui jossain 40 asteen paremmalla puolella ja kyllä, kyllä, ilman lämpötila oli enää vain 31 astetta! Kuu näytti hassulta, se kun oli kääntynyt 90 astetta kyljelleen ja mollotti suoraan yläpuolella taivasta. Orion löytyi myös, kaupungin valosaasteesta huolimatta.
Käveltiin autolle, ja paikallinen liikenne vaikutti vieläkin henkeäsalpaavalta, vaikka siihen hieman jo onneksi tottuikin. Kaikesta näennäisestä kaaoksesta huolimatta (risteyksessä tulee moottoripyöriä vastaan auton molemmilta puolilta.. korjaan, joka puolelta) Intialaisessa liikenteessä on eräs järki: Kukaan ei nimittäin halua kolaroida! Eli kaikki on valmiina joko a) hidastamaan b) etsimään vaihtoehtoinen ajoreitti c) pysähtymään. Niin ja torvea ei käytetä aggression purkamiseen vaan ylipäätään ilmoittamaan että täällä ollaan täältä tullaan!
Autoiltiin pari korttelia jä päätettiin että käydäänpä syömässä jälkiruaksi vielä vesimeloonit. Ja ei muuta kuin auto parkkiin ja ulos. Ja taas pari sataa silmäparia tuijottamassa.. Nooh, ei ehditty kauan siinä seisoskella, kun Amit tulee vaimonsa kanssa moottoripyörällä paikalle, olivat huomanneet meidät. Kalpesh sitten kysyy vesimeloonien jälkeen, että haluanko käydä ajelemassa moottoripyörällä? Esitän villit vastalauseeni, kunnes hän ehdottaa että "Amit ajaa ja sinä kyytiin?" No sehän vain sopii, vaikka kummallakaan ei ollu kauluspaitaa parempaa turvavarustusta. Tuli kieltämättä aikamoinen katuhaukka olo, 30+ asteen lämmössä vetää vanhalla prätkällä pitkin moottoritietä. Amit pysähtyi pari kertaa erilaisten ylitasoristeysten kohdalla, että ehti nauttia maisemista.
Siellä eräänkin paljaan kadun kulmassa oli majoittuneena Rikshakuski ja hänen vaimonsa ja lapsi. Elämäähän sekin on.
Moottoripyöräretkestä selvittiin noin vartissa. Tämän jälkeen jätettiin hyvästit Amitille ja hänen vaimolleen, ja Mahindra, vaimo ja Kalpesh sekä minä sunnattiin kohti kotia. Jotain olin aiemmin päivällä unohtanu, kun lähdin hissistä täysin väärään suuntaan ja olin tehdä pikavisiitin naapuriin. Ja jottei päivä olisi ollut ihan tylsä, niin ennen tätä kirjoittamista vessasta vastaan käveli ihkaelävä Torakka. Oma reaktioni oli hämmentävä: Toinen aivopuolisko ei voinut olla panikoimatta, kun toinen aivopuolisko halusi vaan nauraa täyttä päätä.
Voitte vaan kuvitella paikallisten repeilyn kun yritin vielä estää Mahindraa myrkyttämästä poloista torakkaa samaan aikaan silminnähtävästi inhonväristyksiä vastaan taistellen.