perjantaina, kesäkuuta 15, 2012

Siellä sun täällä

Viime viikolla tein töissä torstaina iltavuoron perään yövuoron. Perjantai-iltana sain puhelinsoiton ja kainon ehdotuksen lähteä Hyvinkäälle Saksanpaimenkoirien erikoisnäyttelyyn. Parin puhelun jälkeen sain järjestettyä koirille hoitajan ja tarvittaessa meidät toivotettiin yökylään Helsingin liepeille. Oli vain muutama tunti lähtöön, joka sovittiin kolmen kieppeille lauantai yönä. Ennätin houkutella unta tunnin sängyssä ja kun ei uni tullut, nousin ylös ja tein matkavalmisteluja.
Kuvia matkalta kohti Hyvinkäätä.






 Tämä pilvi näyttäytyi Jyväskylän ja Heinolan välillä... minusta siinä näkyy vainajan kasvojen sivuprofiili.


Erkkarissa.











Paluumatkalla vaihtelevassa säässä.










Limingan Haarasillalle ei enään pitkä matka..
 Oulua kohti.
No niin, reissu takana. Selvittiin ehjänä ja nopeasti koko reissusta. Oli mukava nähdä "vanhoja" sakemannituttuja ja vaihtaa kuulumisia. Sakemannejakin tuli kuvaamisen lisäksi hieman silmäiltyä. Yövyimme Hyvinkään Rantasipissä ja välittömästi huoneeseen päästyäni kellahdin sängylle josta heräsin puhelimen soittoon, olimme sopineet että lähdemme porukalla syömään. Kävimme syömässä läheisellä ABC-huoltoasemalla, jonka jälkeen taisin kellahtaa jälleen tirsoille – uneton edellinen yö vaati veronsa. Iltasella meillä kävi pari vierasta ja sen jälkeen katsoin telkkarista Komisario Lewis –jakson. Pysyin hereillä jakson loppuun asti vain pureskelemalla karkkia, karkkipussin pihistin matkaseuran pöydältä.
Hyvin nukutun yön jälkeen vietimme päivän erkkarissa ja lähdimme paluumatkalle, kun urosten pääluokka oli kutsuttu kehään... katsoimme tietysti ensin niiden lähtöjärjestyksen.

Tämä kuluva viikko on mennyt vinhaa vauhtia. Mitään mainittavaa en ole saanut aikaiseksi... vain paljon suunnitelmia ja aikomuksia. Töissä iltavuorossa ja viime yönä jatkoimme heti perään yövuorolla. Ei tarvinnut olla ihan kello kuuteen, joten olin kotona kolmen aikaan.

Sää ulkona puolipilvinen ja tuuli on kovapuuskainen. Pitääköhän pukea toppis ja pitkät välihousut pienen tauon jälkeen päälle. Jospa aloittaisin Unskin pesulla ja trimmauksella... sen tehtyä näkisi ainakin saaneensa jotain aikaiseksi.
Olen saanut siirrettyä nettiin jo muutaman kuvagallerian erkkarista. Ensin tietysti Päivin kasvattien kuvia -
Jadovar Yasmin "Ira", Jadovar Yoschie "Josi" ja Jadovar Yucon "Jukkis". Lisää kuvia on tulossa kunhan ennätän niitä laittaa.
Oikein mukavaa, toivottavasti kesäistä viikonloppua!

Ei kommentteja: