maanantaina, kesäkuuta 18, 2012

Viikonloppu takana.

 Ihqu uimassa.






Vauhdikas ja pöllyävä lenkin alku.


 Perhonen tiellä, reppana ei päässyt lentoon.
 Sinitoukohärkä.
 Ihqu ja Unski.










 Unski.


Taas on melko vauhdikas viikonloppu takana. Perjantaina sain pestyä Unskin ja kävin sen trimmaamassa Reetun luona. Ei puhettakaan että olisin voinut trimmata kotona pihalla. Tuuli oli kova ja puuskittainen. Ajelin Unskin surutta aivan puliksi jalkakarvoja ja häntää myöten. Nyt Unskilla on sitten syvästi inhoamani piiskahäntä. Onneksi Unskin karva on nopeasti kasvavaa sorttia ja eiköhän se saa snautseri arvokkuutensa nopeasti takaisin. Itikoilta olematon karva ei suojaa ja eilen laitoinkin ruokaöljyä ohuen kerroksen pintaan ettei verenhimoiset itikat päässeet kuppaamaan Unskia. Ihqulla on sen verran vahva ja tiheä karva, että se suojaa paremmin itikoilta.
Lauantaina tuli Sari ja Ira. Meillä oli tarkoitus kalvottaa Sarin auton ikkunat, mutta Sarin mukanaan tuoma kalvo oli sen verran huonolaatuista, että se ei tarttunut lasiin ja päätimme siirtää kalvotuksen myöhemmäksi kun Sari saa hankituksi uuden kalvon. Illissä oli Iin koiraharrastajien järjestämä mätsäri, jonne pyörähdimme Sarin kanssa. Pääsimme sen verran myöhään liikkeelle, että mätsärissä oli just loppuhuipentuma alkamassa. Harmitti aivan vietävästi kun kauempaa paikalle saapunut Tanja ennätti lähteä mätsäristä, eikä ennätetty nähdä. No, toivottavasti nähdään Tanjan kanssa vielä kesän aikana jossain.
Illissä käynnin jälkeen lähdimme altaalle lenkille. Päivä oli tosi lämmin – kunnon kesäpäivä. Vaikka ei tuullut, altaalla ei ollut itikoita kuin muutamassa varjopaikassa. Parrat kävi pari kertaa uimassa lenkin aikana. Ira ei vielä uskaltautunut uimaan, kävi kuitenkin rannassa kastelemassa jalkojaan ja juomassa. Unski myös aluksi vitutteli veteen menon kanssa, liekö vesi tuntunut kylmältä pulikarvan kanssa. Ihqu polskutteli heti täysillä ja ei Unski malttanut kovin kauan rannalta katsella Ihqun uintia, vaan hyppäsi veteen. Lenkillä vierähti reilu kaksi tuntia ja kotona meitä odotti Pekan laittama ruoka. Sen jälkeen kutsui sohva niin partoja kuin minuakin, loppuilta meni rauhallisissa merkeissä.
Sunnuntai valkeni sateisena, välillä tuli tosi kovia sadekuuroja... sadetta oli jo kaivattukin. Kävin levittämässä sateen välissä kalkkia nurmikolle. Sitten laitoin veden laskeutumaan akvaariosta. Kun viimmeksi tilasin akvaarioon ruokia, kasviravinteita ja muita tarvikkeita, valitsin minulle uutta pohjaan laitettavaa kasviravinnetabletteja. Ravinteen laiton jälkeen alkoi pohjakalat kuolemaan, yksi kerrallaan ne nousi kuolleena pintaan. En voinut penkoa tabletteja enää pois pohjasta, sillä ravinnettahan olisi pöllähtänyt vain entistä enemmän veteen. Olimme päättäneet Pekan kanssa, että nyt on hyvä aika lopettaa akvaarioharrastus. Tarvin Pekan mukaan päätökseen, koska itse en olisi voinut lopettaa jäljellä olevia ihania pusukaloja, partamonnia ja tähtimonnista. Laitoin akvaarioon pleksin palasen, jolla sain rajattua kalojen uimatilan sopivan pieneksi, että Pekka saisi haavittua kalat helposti altaasta. Itse lähdin repimään koirien ulkotarhan reunalta nokkosia ja muuta ylimääräistä sinne kasvavaa kasvustoa. Olo oli vähän jopelo ja haikea, mutta päätös oli tehty ja minun ei tarvinnut kauaa ulkona riehua itikat seurana, kun allas oli tyhjä asukeista. Pekka kävi hautaamassa vainajat ja sen jälkeen alkoi hiekan tyhjennys altaasta. Kun allas oli tyhjä, raahasimme sen pihalle ja se päätyy aikanaan jätteiden vientipaikalle. Siinä olisi hyvä iso allas vaikka terraarioksi. Nyt mietimme, miten remppaisimme tämän ”Tomin huoneen”, tälle olisi nyt hyvä tehdä jotain kun allas on pois. Sunnuntai-ilta meni torkkuessa – nukahdin jopa Neiti Marblea katsoessa  pari kertaa – minulla taisi olla henkisesti raskas sunnuntai. Koston ajan sentään pysyin hereillä.
Juhannusviikko aluillaan, kohta päivät lyhenee vaikka tuntuu ettei kesä ole vielä edes alkanut. Pihlaja ja tuomi kukki, syreenissä kukkanuput... kyllä se tästä. Konnat oli pari viikkoa sisällä koleiden säiden vuoksi, nyt ovat päässeet takaisin ulkoaltaaseen nauttimaan Suomen vaihtelevista kesäsäistä.

Perjantaina vapaapäivä, joten tämä on tynkä työviikko. Vielä olisi varmuudella pari viikkoa töitä, mutta en mieti ollenkaan jatkuuko työt vai ei – sen näkee sitten, kun se on ajankohtaista.
Ennen töihin lähtöä ennätän käydä vielä saunassa, Pekka kävi laittamassa just saunan lämpiämään.
Mitä ilmeisemmin tästä viikosta on tulossa ainakin sään perusteella vaihteleva, toivottavasti kuitenkin antoisa ja mukava.

Ei kommentteja: