Minun aamukahvittelu tuokiot pihalla ovat muuttuneet tosi tylsäksi ja yksinäiseksi. Unski on enimmäkseen aamu-uninen, eikä lähde minun seuraksi ulos ja jos lähtee, niin seisoa jöpöttää paikallaan katsellen ja kuunnellen mitä kylällä tapahtuu.
Tomin huoneen remonttista saattaa tulla oletettua isompi ja nyt on vahva tunne, että roikun löysässä hirressä. Elämän piristäjäksi tarvittaisiin nyt Ihqudaata, joka porskutti vauhdilla päivästä toiseen, keksien jatkuvasti uusia kujeita ja äksöniä eikä kangistunut kaavoihin.
Onneksi minulla on sentään iloiset ja vauhdikkaat naapurin mustat sakemmanit lenkkiseurana. Kun niiden kanssa höpöttää metsäpolkuja kulkien, ei tarvi ajatella mitään. Unski on jäyhempi ja eleettömämpi jöpöttäjä, jos keppiä ei heittele, se etenee tasaisen tappavaa vauhtia, eikä sitä kiinnosta edes metsäpolkujen reunamille jätetyt hajuviestit.
Ehkä oli sittenkin virhe poistattaa Unskilta pallit, vaikka toimenpiteellä helpotti yhteiselämää IhQudaan kanssa, niin sen mukana hävisi myös suuri osa Unskin persoonaa. Ja jos ennen pallien poistoa Unski pullisteli vain uroskoirille, nyt on aivan sama onko uros vai narttu kyseessä, kohtaamistilanteessa kaikki on yhtä ällöttäviä.
Kun viime tiistai-iltana kotiuduin Raahesta, huomasin heti että kissan kuivanappulakuppi on tyhjä, ja se ei ole ollenkaan normaalia meillä. IhQun lopetuksen jälkeen mööpleerasin ja kissojen ruokintapaikka laskeutui Unskin ulottuville. Koska Unski antoi kuppien sisällöt olla rauhassa, ajattelin että hyvä, ei tarvi kissojen enää keittiöjakkaran kautta hypätä ruokailemaan.
Päättelin heti tyhjästä nappulakupista, että Unski on alkanut popsimaan kissannappulat ja se myös selittäisi osaltaan Unskin vankistuneen vyötärön. Pekka ei ollut asiaan kiinnittänyt minkäänlaista huomiota, oli vain kiltisti täyttänyt toistuvasti tyhjää kuppia ja minun laskujen mukaan aika useasti, sillä kissannappuloiden säilytyspurkissa olisi pitänyt riittää vielä pariksi viikoksi.
Pikainen mööpleeraus palautti kissojen ruokintapaikan jälleen Unskin ulottumattomiin ja Unskilla alkoi laihdutuskuuri. No, sainpahan reilun kuukauden nauttia ajatuksesta, että Unski ei koske kissanruokiin, koska sitä on kielletty niin tekemästä. Olen nauttinut ajatuksesta koko rahan edestä.
Kuin myös siitä, että IhQun lopetuksen jälkeen Unski näytti sisäistäneen vihdoinkin mitä ei saa tehdä ja saa tehdä. Moneen viikkoon ei tarvinnut sulkea sisäpihan porttia, sillä Unski ei juossut pihalle ajavia autoja vastaan, ei rähissyt aidan takana ohikulkevia koiria ja ihmisiä, ei mennyt raivokkaasti haukkuen tulijoita ovelle vastaan, ei pullistellut kaikille lenkillä vastaantuleville koirille ja jne. Ennätin kehua jo kavereille, että en ole turhaan vuosikausia takonut partojen päähän käytöstapoja, sillä Unski osaa nyt käyttäytyä toivotulla tavalla. Olen varmaan nauttinut liian paljon ja pullistellut rintaani hyvin käyttäytyvästä Unskista, sillä siitä tunteesta on nyt pudottu kovaa ja lujaa perslihakset kipeänä asvalttiin. Sama painiminen parran kanssa jatkuu ja päätä (omaa) saa hakata seinään.
Myrskyisten syyssateiden jälkeen olemme saaneet nauttia myös osittain aurinkoisista ja lämpimistä päivistä. Jos Tarja (kennel Raappavuoren) iloitsi blogissaan siitä, että säät sallivat ikkunoiden pesun siirtämistä (mahdollisimman kauas eteenpäin – sanon minä) niin ihan samat ajatukset ovat olleet myös minun mielessä ja tietysti olen nauttinut siitä ihan täysillä. Mutta minkä taakseen jättää sen edestä löytää ja ehkä pitää orientoitua edes ikkuna kerrallaan tulevaan talveen.
Vielä viime viikolla ajattelin positiivisesti, että ennätän viikonlopulla trimmata Unskin, no sohvalla pötköttelee edelleen tursake-Unski turkki kukkien ja silmät lipan takana piilossa.
Tänään pitäisi saada ainakin aloitettua trimmaus, sillä minulla olisi tarkoitus lähteä huomen illalla Raaheen Josia ja pentuja katsomaan.
No, pitää keskittyä olennaiseen ja nauttia satana auringon pilkahduksista ja syksyisestä luonnosta. Talven puolukat pitäisi käydä keräämässä, näen jo itseni istumassa kannon nokassa kahvia hörppien ja auringosta nauttien. Toivottavasti ei käy niin kuin erälle, joka lähti koiran kanssa metsään ja joutui tyytymään veteen ja leipään, kun repussa helisi vain rikkoutunut termospullo – kahvi oli kyllä tuoksunut vahvasti.
Auringon pilkahduksia tulevaan viikkoon pienistä asioista nauttien, ei kannata tuhlata hyvää energiaa asioista murehtimiseen. Olisi myös tosi terapeuttista oppia erottamaan mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä ja mitkä ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti