Syyskuun ensimmäinen

 Variksenmarjoja.

Surkea kännykkäkuva, Unski vartioi marjametsässä.

Syyskuun ensimmäisen päivän aamu on valjennut aurinkoisena, lämpömittarin näyttäessä vain muutamaa astetta plussan puolella.
Blogi kirjoittelussa luvattoman pitkä tauko, johon ei ole oikein pätevää syytä… ellei siihen lueta laiskuutta istuskella koneen äärellä.
Loppukesän säät ovat olleet niin hyvät, että reipasta ulkona oloa ja lenkkeilyä harrastettu innokkaasti. No, kerran jäimme Mairen kanssa kaatosateen alle, että kotiin päästyäni olin sananmukaisesti läpimärkä. Sateen alkaessa olimme n. 3km päässä kotoa ja koko paluumatkan satoi kaatamalla. Maire ei ollut moksiskaan sateesta, vaan rillutteli iloisena keppi suussa metsässä, kun minä kahlasin tulvivilla metsäpoluilla nilkkojani myöten vedessä.
Syksyn satoa on kerätty ja säilötty pitkää talvea varten. Saimme kutsun mennä poimimaan punaisia viinimarjoja Sanginjoen rantamaisemiin ”onnellisen koiran” pihapiiriin. Mehukkaita marjoja keräsimme pari ämpärillistä, joista valmistin sitruunahapolla tuoremehua ja pienen osan marjoista pakastin sellaisenaan (syyskakkua varten).
Emäntä ei päästänyt meitä kotimatkalle ilman kahvittelua, kahvipöydässä oli tarjolla muun muassa syyskakkua, jossa oli päällä paksu kerros punaisia viinimarjoja. Kakkua oli pakko santsata ja jos olisin kehdannut, olisin santsannut useamman kerran :). Syyskakun ohje lopussa.
Punaisia viinimarjoja ajatellessa tulee ensimmäisenä mieleen marjojen kirpeys, mutta kirpeydestä ei ollut mitään tietoa näissä marjoissa. En tiedä mitä lajiketta marjat olivat, mutta kun vein marjoista maistiaisia vanhalle Martta ystävälleni, niin hän myöhemmin sanoi että ei ole koskaan syönyt niin hyviä punaisia viinimarjoja… lupasin hänelle, että selvitän mitä lajiketta olivat.
Saimme kotiin tuomisiksi vielä kasvihuoneesta kerättyä tomaattia useita eri lajikkeita ja kurkkua.

Pakastin on täyttynyt punaisista viinimarjoista tehdyllä mehulla, variksenmarjamehulla ja pienissä erissä kerätyistä mustikoista ja sienistä.
Pekka känkkäsee edelleen selkä kierossa (menee tänään jälleen lääkäriin). Lähimetsän runsas herkkutattisato on saanut Pekan raahautumaan Unski kaverinaan sieniretkelle. Herkkutatit on kuivattu ja kangasrouskut ryöpätty ja suolattu. Nyt elää pieni toivonkipinä, että kun saamme syysvieraan tällä viikolla, niin hän tuo tullessaan ämpärillisen kantarelleja, silloin sienitaivas olisi täydellinen.

Loppukesän päivät ovat siis kuluneet monipuolisesti satoa keräillessä ja säilöessä. Ensimmäiset punaiset puolukatkin on kerätty ja myyty. Puolukkareissuilla minulla on ollut mukana Unski ja naapurin Laku sakemanni. Olen ottanut puolukoiden poimimisen rauhallisesti ja valikoiden, rohmupoimuriin on ruopastu vain punaisimmat ja suurimmat puolukat. Vaikka olen mustikoiden ylin ystävä, en voi sietää niitä poimurissa puolukoiden seassa. Suurin osa puolukkasadosta on jäänyt keräämättä, koska kylkiäisenä saisi melkein saman verran mustikkaa. Tutuilla hakkuaukioilla kasvava puolukka on tänä kesänä kuivunut, joten olen marjastanut sekametsissä, joista löytyy pieniä metsäaukeita. Niissä puolukka ja mustikka kasvavat rintarinnan ja kummallakin on ruhtinaallinen sato. Pitää varmaan odottaa, että mustikka varisee tai muuten katoaa – toivossa on hyvä elää.
Päiväohjelmaani kuuluu edelleen Unskin, Lakun ja Mairen lenkitykset. Lakun ja Mairen kanssa lenkkeilen vain joka toinen päivä. Laku on Unskin ohella mainio marjastuskaveri, kirmailee keppi suussa tai makoilee tyytyväisenä mättäiden välissä, pysytellen lähellä. Unski hoitaa marjastusreissuilla vartioinnin, välillä mustikoita popsien. Ensimmäisillä mustikkareissuilla ilman IhQua, Unski ei suostunut mustikoita syömään, seisoi vain jännittyneenä ja hievahtamatta paikoillaan päätä käännellen ja ympäristöä tarkkaillen. Onneksi se vaihe on taakse jäänyttä. Koirat marjastusreissuilla ovat siitä mukavia, että on joku jolle välillä pitää jutella ja kukaan ei pääse lähelle ilman että koirat eivät huomaisi. ”Hauskin” metsässä tapaamani marjastaja on vanhempi mies, joka oli kova juttelemaan, eikä pelännyt Unskia. Mies sanoi keräävänsä variksenmarjoja ja kertoi että silloin kun Suomessa järjestettiin suuri ETY kokous vuonna 1973, Urho Kekkonen oli halunnut kerättävän 5000kg variksenmarjoja eli kaarnikka. Mies oli ollut siihen aikaan lapissa ja oli itsekin osallistunut marjastukseen, johon oli osallistunut myös muun muassa myös metsurit. 5000kg marjakiintiö oli saatu nopeasti kerättyä. Huomasin melko pian, että mies ei kuullut sanaakaan mitä minä sanoin tai kommentoin miehen puhetta. Hän oli kova puhumaan, mutta kuulokoje oli tainnut unohtua kotiin.
Maire on sen verran virtaisa ja vauhdikas lenkkikaveri, että se ei sovellu marjastuskaveriksi. Taitas Mairen kanssa puolukat päätyä aivan muualle kuin poimuriin. Mairen tehtäväksi on jäänyt minun liikkuminen pystysuorassa asennossa ja se on erittäin tärkeä tehtävä, että selkäni pysyy hyvässä kunnossa.

Nyt palaan ”onnellinen koira” aiheeseen. Kun Heli ilmoitti, että Siru on siirtynyt muistoihin, tuli heti mieleeni, että Siru sai elää onnellisen koiran elämää. Siru eli pitkän elämän maalaisympäristössä ison lauman ympäröimänä ja rakastamana. Vaikka Sirulla oli vapautta ja reviiriä runsaasti, sillä oli kuitenkin koiralle oikea asema laumassa ja selvät pelisäännöt. Pohtiessani pitkään ”onnellinen koira” aihetta – joka ei ole yksiselitteinen ja kiveen kirjoitettu – mieleeni tuli muutama tärkeä perusasia, riippumatta siitä onko kyseessä kaupunkilais- vai maalisympäristössä elävä,
- koira ei ole täysin eristetty ihmislaumasta ja se hyväksytty laumanjäsen,
– mitä iloa tai järkeä on häkkiin (ulko/sisä-) pennusta asti suljetusta koirasta, jos ainoa kontakti siihen on, kun sille viedään kerran päivässä ruoka ja siinäkin tilanteessa komennetaan koira häkin nurkkaan odottamaan ruokaa.
- sillä on oikeudenmukainen laumanjohtaja ja alempi asema lauman hierarkiassa – annetaan koiran olla koira,
– koiralla ei ole henkisiä edellytyksiä toimia ihmislauman johtajana ja asiat on todella huonosti jos omistaja pelkää koiraansa.
- se on saa ns. kotikasvatuksen (siltä vaaditaan asioita pelkästään esim. koulutuskentällä ja se saa päättää asioista kotioloissa),
– koulutus ja kasvatus pitäisi aloittaa kotiympäristössä ja tehdä pelisäännöt selväksi, sillä kotona vietetään suurin osa elämästä.
- koiran perustarpeista huolehditaan (ravinto, terveys, liikunta ja rotukohtaiset taipumukset, elinympäristön puhtaus),
– Koiran lyhyempi ja nopeampi ruuansulatus tarvitsee helposti sulavaa ja erittäin energiapitoista ruokaa, jotta koira saisi ruuasta kaiken tarvitsemansa ja rasva on koiran ensisijainen energianlähde. Ravinnon määrä tulisi huomioida koiran elinympäristön mukaan, ympärivuoden sisäkoirina elävät/vähän aktiviteettia – tarvitsevat vähemmän ruokaa kuin ulkotarhassa ympärivuoden elävät ja paljon aktiviteettia saavat koirat.
– koira ei saa päättää omaa terveyttä koskevista toimenpiteistä, korvat on puhdistettava, kynnet leikattava, leikkaushaavojen tai haavojen tai tulehtuneiden alueiden nuoleminen estettävä, madotukset ja lääkkeet on saatava koiran kurkusta alas.
– koiran ikään ja persoonaan (laiska/vilkas) suhteutettu monipuolinen aktiviteetti. Nuorelle tai laiskalle koiralle voidaan antaa monipuolista, virikkeellistä aktiviteettia ja kokemuksia. Vilkkaan koiran aktiviteetin tyydyttämiseen joutuu satsaamaan enemmän, mutta monipuolisen liikunnan lisäksi koiralle kuin koiralle pitäisi järjestää myös ns. aivojumppaa (temppujen opettaminen, makupalojen tai lelun etsimistä). Lenkit eri maastopohjissa ja ympäristöissä antavat koirille tervetullutta vaihtelua (kaupunkilaiskoirat maastolenkille ja maaliskoirat lähiölenkeille). Useinkaan ei tarvita pitkää siirtymistä esim. autolla/pyörällä paikasta toiseen ja koirille aukeaa uusi ja mielenkiintoinen maailma. Omistajan arvokkain ominaisuus näissä asioissa on mielikuvitus, tarvitaan myös hieman viitseliäisyyttä ja vähemmän selittelyjä miksi ei jotakin voi tehdä.
– ”puhtaus on puoliruokaa”, mutta ”kohtuus kaikessa”. Paskan keskellä elävä ja haiseva koira ei ainakaan lisää omistajaansa halua lähikontaktiin koiransa kanssa. Moni koira on luontaisesti siisti, tekisivät mieluiten tarpeensa elinympäristönsä ulkopuolelle. Liiallinen pesu ja pesuaineiden käyttö ei taas aina ole koiran turkille ja iholle ihan paras vaihtoehto.

Joopa joo, saa kait sitä miettiä ja pohtia näitä asioita, mutta tulipahan nyt selväksi mistä ”onnellinen koira” teema tuli ajankohtaiseksi. Rilla jatkaa nyt Sirun tassunjäljissä ja toivon sille yhtä pitkää ja hyvää elämää kuin Siru sai elää.
P.S
käyttäisin ehkä mieluimmin ”onnellinen koira” määritystä muodossa ”tyytyväinen koira”.

Pekka varmaan toivoisi, että käyttäisin vähintäänkin yhtä paljon aikaa ”onnellinen koira” teeman sijaan pohtiessani ”onnellinen puoliso” teemaa… laitetaan mietintään... ainahan toivoa voi.

Makeaksi lopuksi Syyskakun ohje.

Syyskakku
Pohja
2 munaa
2 dl sokeria, vatkataan
100g sulattua voita / margariiniä
1 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja, 2tl leivinjauhetta, 2 tl vanilliinisokeria
Pellille ja uuniin 225 astetta... paista niin kauan että on kypsä.

Suklaapäällinen
250 g tomusokeria
2 tl vanilliinisokeria
kaakaojauhetta oman maun mukaan ( 1rkl on jo aika tumma setti)
5 rkl kahvia
2 rkl voita (voi sulaa kätevästi tuossa kahvissa, jos se on kuumaa)
Jos ei meinaa sokeri sekoittua, niin lisää kahvia tai voita oman maun mukaan.
Levitetään massan ollessa lämmintä, mutta pohjan ollessa jähtynyt.

Pohjapalasten väliin voi laittaa jotain hilloa ja sitten suklaasetti päälle
ja marjat päälle.