Hengenlähtö lähellä

Alla olevat "tasasen harmaata" kuvat kuvattu 28.1.2016

Valoa harmauteen kuvattu 30.1.2016. 

Martsan pakkaspäiväpuuhteena on ollut katkoa tuoksuvatukan oksat lyhyiksi. Meiltä oli ihan turhaa työtä oli katkoa oksia syksyllä, kun Martsa hoitaa homman.

Sydäntalvi on jäänyt mieleen vaihtelevine säineen ja enimmäkseen tasaisen harmaana. Muutama viikko saatiin ”nauttia” kunnon pakkasistakin. Auringosta ei viikkoihin ollut kuin muisto.

30.12. meinas Unskista tulla muisto. Kävin aamupäivällä asioilla ja päätin kotiin tultuani, että koska valoisaa aikaa on vain vähän jäljellä, lähden Martsan ja Unskin kanssa yhteislenkille. Lyyti oli tulossa hoitoon iltapäivällä.

Alkumatka metsälenkillä meni sulassa sovussa, ilman ongelmia. Jossain vaiheessa koirat terävöityivät haistelemaan jotain hajuja ja olivat ohittamassa minua vastakkain, kun Martsa hyökkäs ilman varoitusta kiinni Unskiin. Sain Martsan takajaloista kiinni, jolloin se irrotti heti otteensa ja Unski siirtyi hieman sivummalle. Kytkin Martsan kiinni puuhun tulikiven katkuisesti sadatellen – mokoma oli heti täysin rauhallinen ja ilman aggressiota.

Tarkastin Unskin vauriot kaulan sivuilta, enkä löytänyt kuin yhden pienen hampaanjäljen takaraivosta.

Hetken mietin, jätänkö Martsan puuhun kiinni ja lähden viemään Unskin kotiin. Koirat olivat täysin rauhallisia ja kaikki vaikutti olevan ok, joten Unski sai olla vapaana ja Martsa hihnassa, kun jatkoimme lenkkiä. Koko loppu matkalla en huomannut kummankaan koiran käytöksessä mitään poikkeavaa, himputtelivat Kantolantie osuudenkin vierekkäin, ihan entiseen tapaan.

Kotiin tultuani puhdistin Unskin takaraivossa olleen pikku reijän ja istahdin tekemään palapeliä. Hetken kuluttua kiinnitin huomiota siihen, että Unski kuului nuolevan useasti huuliaan – ihan kuin pahoinvointisena. Katsahdin Unskiin, joka samalla hetkellä käänsi päätä niin, että näin sen kurkussa sormen mentäviä reikiä.

Yhtään liioittelematta sain melkoisen paskahalvauksen ja varmaan sinkoilin sinne tänne kuin päätön kana, että missä mun kännykkä. Onneksi minulla on Iin eläinlääkäreiden numerot tallennettuna kännykkään. Sain el.lääkärin heti kiinni ja hän käski tuoda Unskin heti vastaanotolle… joo perjantai ja klo 15.55. Oli kuitenkin pakko yrittää käyttäytyä Unskin vuoksi rauhallisesti, vaikka korvienvälissä kävi melkoinen myllerrys – paremminkin koko ropassa.

Eläinlääkäri tutki vaurioita, pisti nukutuspiikin ja Unskin uinahtamista odotellessa jutteli, että toinen osapuoli on ihan tappotarkoituksessa ottanut kiinni. Kuulemma vajaan sentin päässä verisuonesta, siihen kun olisi osunut, niin henki olisi lähtenyt reilussa minuutissa. Unski olisi vuotanut metsässä kuiviin, eikä sille olisi voinut mitään tehdä.

Nukutusainetta jouduttiin pistämään toinen piikki, ennen kuin Unski nukahti ja minut el.lääkäri passitti kotiin operaation ajaksi.

Puoli kuuden aikaan hain Unskin, jonka reiät oli puhdistettu ja ommeltu, se oli saanut myös lukemattomia piikkejä antibiootteja ja kipulääkettä. Koira oli ihan pihalla! Kun se oli herännyt sen verran, että kehotin lähtemään ovea kohti, Unski nousi ylös suht´ reippaasti, mutta lähti ihan eri suuntaan kuin minä. Kävin siirtämässä auton lähelle ulko-ovea ja el.lääkäri paimensi Unskia ulko-ovea kohti kuin olen nähnyt sikaa paimentavan tekevän. El.lääkäri Meelis Reimaa kertoi, että Martsan hampaat eivät olleet tehneet vaurioita lihaksiin eikä verisuoniin. Kotihoitona kipu- ja antibioottilääkitys ja vaurioalueen suihkuttaminen Terramycinillä (jota sain mukaan el.lääkäriltä). Unskilla pidettiin tikinpoistoon asti kangaskauluria (aikoinaan Wilmalle kudottua).

Kun Unski selvisi lääkerapulasta illan aikana, se jatkoi elämää kuin ei mitään olisi tapahtunut - toisin kuin minä. Meni muutama viikko ennen kuin sain asian käsiteltyä - johtuu varmaan niistä vain muutamasta harmaasolusta korvien välissä.

Lyyti oli tuotu hoitoon ja kävimme snakujen kanssa lenkillä päivittäin.

Minulle on iskostunut selkäytimeen, että koiratappelussa pitää koirat erottaa ottamalla kiinni takajaloista ja hyvä olisi vielä jos saisi nostettua niitä jalkoja ylös maasta. Ja se perustuu siihen, että kun ottaa takajaloista kiinni ja nostaa, koira irrottaa leuat. Jos menet tappelevia koiria kättä pidemmällä muksimaan, ne saattavat vain innostua entistä enemmän tappelusta, sillä ne eivät erota mistä iskuista tuleva kipu johtuu. Leukojen irroittaminen on tärkeää sen vuoksi, että vaurioita tulisi vähemmän. Meneppä repimään pannasta, siinä saattaa tulla myös mukana se toinen osapuoli. 
Veden kaataminen tappelevien koirien päälle, voi myös tepsiä… mutta vettä ei aina ole saatavilla. Kun minä nappasin Martsaa jaloista kiinni, menetin tasapainoni ja kellahdin liukkaalle metsäpolulle pitkin pituuttani. Toisen käden ote irtosi jalasta, mutta toisesta jalasta sain pidettyä kiinni, kuin henkeni hädässä. Jos tilanne olisi ollut sellainen, että molemmat koirat ovat aggressiivisesti toisissaan kiinni, pitäisi molemmille koirille olla jalkoihin tarttujat. Muutenhan toinen pystyy jatkamaan tappelua.

Eläinlääkäri kysyi, että eikö hyökkäävä koira purrut minua, sanoin että ei ja jos olisi purrut, niin olisin nostanut sen roikkumaan pannasta ja hihnasta tukevaan oksaan roikkumaan.

Piti ihan jälkeenpäin tarkastaa Unskin leveästä pannasta, joka el.lääkärin mielestä ehkä pelasti sen hengen, onko siihen imeytynyt paljon verta. Ei ollut, ja minusta tuntuu edelleen uskomattomalta että purema rei’istä ei valunut verta.

Vaikka tapahtumasta selvittiin säikähdyksellä ja el.lääkärin laskulla, piti minun miettiä tapahtuma moneen kertaan pikku pämmyssäni olevilla muutamilla harmaasoluilla. Toisaalta oli hyvä, että lenkki jatkui ja molemmat koirat käyttäytyivät ns. normaalisti. Ei minkäänlaista pullistelua tai merkkejä kaunasta – tilanne ei siis jäänyt tappeluun.

Sitten mietin Martsan jatkoa meidän laumassa, sillä se luotto joka minulla Martsaan oli, se oli auttamattomasti pudonnut korkealta ja kovaa pyrstölleen. Se että Martsa sai jatkaa meidän laumassa, johtuu kai siitä että se ei osoita minua kohtaan aggressiota. On vain elettävä sen kanssa, että Martsa ei pidä toisista koirista ja sehän oli toki myös minulla tiedossa.

Vaikka olen panostanut siihen, että Martsa tarhakoirana saa mahdollisimman paljon minun kanssa yhteistä aikaa ja pääsee useita kertoja päivittäisten lenkkien lisäksi pihalle touhuamaan minun valvonnassa. Olen lisännyt sen kanssa kävelytielenkkejä eri vuorokauden aikoihin metsälenkkien lisäksi ja pihalla otetaan leikin lomassa tottis sulkeisia. Nyt kun vihdoin ovat säät suosineet, olemme päässeet kunnon lenkeille myös jäälle.

Unski toipui tapahtumasta ainakin sitä seuranneena, tosi hyvin, vain lääketokkuran väsyttämänä.

Se ei menettänyt oman arvonsa tuntoa, häntä törröllään touhuaa pihalla. Viime sunnuntaina olimme yhteislenkillä, molemmat koiruudet hihnassa ja pidimme pientä välimatkaa koirien välillä. Molemmat koirat näyttivät olevan tietoisia toisistaan, mutta toisistaan välittämättä. Laavulla istuskellessamme, Martsa oli puuhun kytkettynä ja Unski sai tepastella vapaana.

Se mikä oli se haju, joka silloin lenkillä sai molemmat koirat terävöitymään on minulle arvoitus. Myöhemmin samalla alueella, jäljistä päätellen jokin iso koiraeläin oli saanut metsäkauriit liikkeelle. Jäljet lumessa oli todella vaikuttavat ja kauriiden rauha oli järkytetty perinpohjaisesti. Ne olivat hajaantuneet hiastin jäälle asti.
P.S
Martsa, Marsa, nykyisin myös "musta surma".
sama