Vaikka Wilma oli vanhin koiruus huushollissa, nyt huomaa kuinka paljon se hallitsi meidän elämää. Nyt vaikuttaa siltä ettei meillä ole enään yhtään koiraa, vaikka kaksi vilperttiä viilettää edelleen. Koska Wilma ymmärsi paljon puhetta, sen kanssa tuli juteltua koko ajan, se sai toimia kartanlukijana yksinoikeudella autossa ja matkusti usein etupenkillä, se tiesi sanomisen perusteella mistä Pekka milloinki haetaan tai minne viedään, se tiesi minne mennään kylään tai missä käydään, se muistutti ruoka-ajoista, se komensi päästämään sisälle, kun oltiin pihalla, se tahtoi valita mitä polkuja kuljetaan lenkillä, se herätti aamuisin ja ilmaisi milloin pitäisi siirtyä makkariin illalla... puhumattakaan armottomasta kerjäämisestä tai vaihtokaupoista, se myös ilmas selvästi mikä sitä ei kiinnosta tai huvita. Loppuun asti se hyppäs olohuoneen pöydälle katsomaan ikkunasta milloin tulen kotiin, halusi hypätä itse sänkyyn ja kun pari kertaa nostin sen, se ilmas selvästi paheksuntansa - kyllä minä itte pääsen... ja pääsikin.
Ei Ihqu tai Unski mitään tyhmiä ole Wilmaan verrattuna, ne ei vaan ole saaneet sitä huomiota pennusta asti kuin Wilma ekana snakuna sai. Sen vuoksi niistä ei ole voinut kehittyä niin suuria persoonia kuin Wilma oli... eikä niistä enään voi tulla sellaisia.
Viikko mennyt väikkyessä, lentsu pyrkinyt pinnalle - joka toinen päivä kohtuullinen - joka toinen mennyt nukkuessa.
Viimme maanantaina kävimme Piksun ja Lisan kanssa lenkillä ja nuotioimassa. Teimme koirille ison makkararuudun, ennustin että sieltä tullaan pois järjestyksessä Unski, Ihqu ja Lisa. Pikkusen meni ennustukseni vikaan, ensin luovutti Ihqu, sitten Unski ja viimeisenä Lisa. Ahneilta koirilta riitti mielenkiintoa vielä myös meidän nuotiomakkaroihin. Lisa on nyt sitten vanhin koiruus "meidän laumassa".
Ihqulle ja Unskille on alkanut "uusi" vaihe elämässä. Olen panostanut niiden kouluttamiseen ja esim. puuttunut Unskin autossa käyttäytymiseen. Unski on ollut erittäin rauhaton autossa, pomppii takatilassa, vinkuu ja haukkuu. Nyt siitä on tehty loppu, mikään ei voi raivostuttaa enempää kuin levoton vinkuva koira autossa. Ihqu ja Unski ovat päässeet nyt aiempaa useammin mukaan, kun käyn asioilla. Unskille koulutuskaulain kaulaan ja siitä hihna, jonka pää on vänkärin penkillä. Aina tarvittaessa hihnasta nykäisy ja ei komento. Jo ensimäisellä reissulla Haukiputaalle Unskista tuli asiallisesti autossa matkustava koiruus, joka ei edes haukkunut autossa vaikka olin kyläilemässä.
Vaikka Unski on jästipäinen, siltä löytyy miellyttämisenhalua ja se pitää hyvin kontaktia. Ihqua ei juuri meikäläinen kiinnosta pätkääkään, jos sitä kiinnostava kohde on lähistöllä - näin varsinki silloin kun olemme hihnalenkillä ja toinen koira tulee vastaan, Ihqu aloittaa inhottavan piipaamisen. Jos olemme lenkillä ja koirat on irti, toisen koiran lähestyessä saan omat koirat tulemaan luo kytkettäväksi ilman ongelmia.
Olen nyt systemaattisesti panostanut Ihqun ja Unskin tottikseen niin lenkillä kuin pihalla... työmaata tulee riittämään, sillä ovat päässeet vähän hanskasta irti, kun olen keskittynyt Wilmaan.
Ihqu on päässyt jo muutaman kerran jäljelle, edellistä reeneistä taitaa olla muutama vuosi aikaa. Ihqulla on hyvä motivaatio jäljelle - jäljestämistä ei ole haitannut edes lähistöllä seisovat porot tai hirvi. Kun tein Unskille ekan makkarajäljen, sen ajo piti keskeyttää neljännelle kepille kun vierestä karautti neljä poroa, jotka jäi seuraamaan meidän touhuja. Unski sekos täysin ja ei auttanut kuin lähteä takaisin autolle - helkkarin riistavietti. Olin tehnyt myös Ihqulle jäljen ja poroista huolimatta otin risin ja lähdin Ihqun kanssa jäljelle. Porot ei Ihqua hidastaneet - tais kerran pysähtyä katsomaan poroja ja jatkoi jäljen ajoa loppuun asti. Kävin Ihqun kanssa ajamassa myös Unskin kesken jääneen jäljen loppuun ja Ihqu nosti sinne jääneet kepit.
Tällä viikolla on jäljestetty kerran ja ens viikolla reenit pitäisi jatkua Raahen ympäristössä. Menemme reenaamaan Päivin kanssa.
En ole varma viittinkö satsata hirveästi Unskin kanssa jäljestämiseen, jos se toistuvasti osoittaa enemmän mielenkiintoa riistaan, kuin jäljestämiseen.
Näillä mennään pikkuhiljaa eteenpäin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti