IhQu jäi kotiin viettämään lepopäivää suuren potkaluun kanssa, kuvittelin että Ihqu haluaisi mukaan, mutta ei pelkoa... Ihqu ei nähnyt kuin pakasteesta otetun potkaluun.
Hitsi, että talvipäivä voi olla harmaa, sunnuntaina näkyi vain kaikki harmaat sävyt. Jäällä liikkujia ei ollut lähellekään niin paljon kuin lauantaina, johtui varmaan tosi harmaasta säästä. Mökkirannasta suuntasimme Praavan edustalla olevaa Selkäletto saarta kohti. Jäällä oli vaihtelevasti lunta ja kahlasimme umpihangessa, kun moottorikelkan jälkiä ei ollut meidän reitin varrella. Lumi ei niinkään haitannut, mutta ajoittain lumen alle jään päälle oli noussut vesi ja siinä piti vanhankin juosta, ettei kengät hörpi vettä. Kiersimme Selkäleton toiselle puolelle ja pysähdyimme kahvittelemaan ja syömään voileipiä. Hitsi, että kuuma kahvi maistui hyvälle hikisen taipaleen välissä. Unski sai ainoana partana yhden voileivän välipalaksi ja se osasi selvästi arvostaa herkkupalaa. Kuvittelin, että nyt kun Unski on ainoana mukana, se pysyy vielä varmemmin lähistöllä... mitä vielä. Ei tarvinnut kuin kaukana taivaanrannalla huristeleva moottorikelkka, niin Unski otti varmasti spurtit kelkkaa kohti. Ja se saikin juosta sitten sielunsa kyllyydestä, sillä tilaa ja lääniä oli, kun harvat jalkaisin liikkujat olivat poistuneet jäältä.
Kahvittelun jälkeen lähdimme Praavannokkaa kohti, sillä olimme kahvitellessa päättäneet että menemme takaisin sitä kautta mökkitien luona olevalle autolle. Pääsisimme varmimmin kuivin jaloin takaisin. Paluureitillä oli pöperöistä irtonaista lunta moottorikelkan jäljellä... ja se taitaa olla pahinta kävellä. Onneksi lumessa oli yhdet selvät jalanjäljet, joille astumalla matka eteni suht sujuvasti. Hiki ei päässyt kuivumaan ja Unski sai tehdä pitkiä lenkkejä tavoittamattoman kaukana kiitävien kelkkojen perään. Meillä ei ollut Unskille talutushihnaa, mutta eipä sille ollut tarvetta – Praavan- ja Pitkänniementiellä ei kohdattu ainuttakaan liikkujaa.
Oli sen verran raskas lenkki, että koko loppu ilta meni torkkuessa – käväsin vain hakemassa naapurista parroille säkillisen Happy Dogia.
Vieläkin roppa tuntuu hieman jäykältä, mutta eiköhän se hieman helpota kun käyn potkuroimassa pienen lenkin. Parroilla on tänään vapaapäivä, jota viettävät ulkotarhassa – kylläkin makoillen koirahuoneessa. En ota partoja potkuroimaan, kun en jaksa nyt varautua vauhtiin ja vaarallisiin tilanteisiin. Eiköhän huomenna saada lenkkeilyseuraksi pari sakemannia ja vauhtia riittää.
Telkkarin töllöttely ja sohvalla istuskelu on tullut käytettyä hyödyksi, olen saanut reilussa viikossa valmiiksi kolmet löppöset... ei ku töppöset ja kaulahuivin jäämälangoista. Nyt pitäisi penkoa eri jäämälangat tarkemmin ja viritellä niistä vielä jotain.
Kun viime torstaina tein inkiväärimehua, otin raastetun inkiväärin talteen ja kuivatin. Pekka hienonsi kuivatun inkiväärin ja nyt meillä on omasta takaa inkivääriä myös mausteeksi ja muuhun käyttöön.
Parrat saava näillä näkymillä seuraa ens kuussa, kun Lyyti on tulossa hoitoon reiluksi viikoksi. Toivotaan hyviä lenkkeilysäitä, jotta voisimme retkeillä Saikanväylällä partojen kanssa.
Pääsiäisen viettoon alustavia suunnitelmia tehty ja toivottavasti se vietetään edelleen hyvässä seurassa ja cityssä jossakin päin suomea.
Hyppään nyt potkurin jalaksille ennen pimeän tuloa ja toivotan hyvää alkanutta viikkoa!
P.S
Kavereiden koirat menesty hienosti Kajaanin KV näyttelyssä; Onnittelut Vielä Tanjalle ja Sarille! Mimmille myös Josin menestyksetä!!!
Sama
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti