maanantaina, joulukuuta 17, 2007

uskomattoman nopeasti kuluu päivät...

... aivan huuli pyöreenä katoin, että melkein viikko on mennyt siitä kun viimmeksi kirjoittelin blogia.
Mietin, että mitä ihmettä olen noi kuluneet päivät tehny ja mielessä ei ole mitään ihmeempää... mutta päivät on vain olleet ja menneet.
Annan kanssa olemme tehneet akvaariojutskia, Anna on myös kouluttanut koiruuksia ja muutenki touhunnut niiden kanssa - se on ollu hyvää vaihtelua partanaamoille. Sää on ollu viimme päivät aivan mitä mainioin lenkkeilyyn ja koiruudet ovat päässeet tutuille ja vähän oudoimpiin metsiin tutkimusmatkoille ja formuloimaan.

Yksi yö on jäänyt hyvin mieleen. Nelostiellä Iin pohjoispuolella tapahtui liikenneonnettomuus ja kaikki liikenne ohjattiin tuosta ihan vieressä olevan Kantolantien kautta. Ensinnäki "haavi" oli tovin auki, kun huomasin että rekat jyristelee ohi - ei ole ihan normaalia. Meni hetki ennenkuin tajusin, että jotain on sattunut ja päätie suljettu liikenteeltä. Heti tuli myös mieleen että joillekki voi olla ikävä ylläri, kun huomaavat millaista rallitietä joutuvat ajamaan. Kantolantietä käytetään rallireittinä, tie on jumalattoman huonossa kunnossa, huonosti hoidettu ja mutkainen. Ja niinhän siinä oli käyny, että pari rekkaa oli luisunut ojaan liukkaalla tiellä.
No siitä olin onnellisen tietämätön, mutta uni pätki pahasti aina silloin, kun autoletka huristeli "korvanjuuressa". Liikennettä päästettiin vuorottain pohjoiseen ja etelään, letkojen välillä ennätin nukahtaa, mutta heräsin aina kun uusi letka ohitti mökin.
En varmaan ollut ainoa huonosti nukkunut sinä yönä.

Mutta nyt kello on jo niin paljon, että on pakko kömpiä nukkumaan. Jos sää edelleen suosii, lähdemme koiruuksien kanssa kävellen Haminan reissulle.
Ja se on sitte viikon kuluttua Jouluaatto...
Hyvää yötä ja kauniita unia.

Ei kommentteja: