... vai onko?
No suru ja kaikenlaiset ajatukset pyörii mielessä Annelin poismenon johdosta - mut sehän on ihan "normaalia". Hautajaisreissu on edessä vajaan viikon kuluttua.
Olen ollu lentsussa jo muutaman päivän; nuhaa, kurkkukipua, "luita särkee". Odottelen just, että särkylääke alkaa vaikuttaan - tämäkin menee ihan normi juttuihin.
Tomi toi entisen tietsikkansa ja sen "ylösnostaminen" on vielä kesken. Toivottavasti en kadottanut mitään "tärkeää" - tässä riittää vielä hommaa pitkäksi aikaa.
Ihku on edelleen maailman positiivisin koira, sen mieltä ei järkytä juuri mikään. Heti aamun ensimmäisellä ulkoilureissulla se pomppii risun tai kävyn kanssa - sen mielestä elämä on elämistä varten ja jokaisesta hetkestä pitää nauttia. Anna on vihdoin parantunut lentsusta ja tuli eilen käymään. Ihku ei meinannut pysyä nahoissaan, pomppi huonekalujen päällä ja formuloi matot kasaan joka huoneesta - vaikka tuli just Wilman ja Pekan kanssa lenkiltä. Ihkun ilo purkaantuu kuin tulivuori.
Wilma kasvattaa masuaan ja on ihan selvästi sitä mieltä, että saa ruokaa liian vähän - kerjäämisestä ja vaihtokaupasta ei meinaa tulla loppua. Pahoinvointijakso on takanapäin, se ei ole ollu Wilmalla koskaan kovin voimakas. Nostan Wilman ruoka-annoksen määrää pikkuhiljaa ja Wilman kuntoa tarkkaillen, ettei pääse ainakaan liian lihavaksi.
Oikein mukavaa lauantaipäivää, nyt luusärky on hieman helpottanut ja voi lähteä lehden hakuun.
Katjalle ja Ramsekselle:
Wilma kiittää ihanasta Ystävänpäiväkortista - Ramses on herrasmies :)!
Saat kohta emailin, Tomi on tulkkina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti