Olo on jälleen kuin rekan alle jääneellä... aivan rusina. Nyt ei ole kuvaa Blogiin, kun kamera roikkuu repussa auton niskatuesta... enkä jaksa lähteä sitä hakemaan. Pyrin aina pitämään kameraa mukana, eilen olis hieno tilaisuus ollut saada kuva, kun poliisit ajaa yhen auton takana vilkut päällä.... tulivat minua vastaan kun olin juuri pysähtynyt väärälle puolen tietä postilaatikoille. No, poliisit sai auton pysäytettyä ja hetkeä myöhemmin auto oli edelleen siinä mihin se oli pysäytetty.
Olin kotona eilen illalla kaheksan aikaan, Wilma oli sisällä - armon rouva ei halunnut lähteä aamulla häkkiin Ihkun ja Kikan kaveriksi. Anna kävi iltapäivällä ulkoiluttamassa Wilman.
Lehteä jakaessa ennätän ihailla kaikenlaisia jouluvaloja talojen pihoilla, ne ovat tosi kauniita ja pimeydessä ihanaa katsottavaa. Lisäksi huomasin eilen, että minulla on eri tunteita postilaatikkoja kohtaan *naurua*. Ensin inhokit; postilaatikot, joissa on postin laittoaukko aivan välikannen takareunassa ja yleensä niissä on vaikeasti avattava välikansi, pienet vanhanmalliset laatikot... jos niihin on laitettu jo esim. Kaleva... ei sinne suosiolla muuta mahdu. Ja inhokki laatikonmallista riippuen on jos laatikko on kiinnitetty niin, että se on taaksepäin kallellaan ojassa keikkuen ja jotku laatikot on niin matalalla, että jopa minulla henkilöautosta on vaikea laittaa niihin lehteä... varmasti myös postin jakajalla on ongelmia. Postin suositus tai ohje on että laatikot olisivat 110 cm korkeudella. Käsivarsi jää myös lyhyeksi jos laatikon molemmin puolin on laitettu kärrynpyörät... ei voi ajaa laatikon viereen.
Ja sitten ilahduttavat; tilavat laatikot, joissa ei ole välikantta tai postin laittoaukko on välikannen keskiosassa ja aukko on suht tilava... kuten uusissa laatikoissa näyttäisi olevan. Minun jakoalueella on muutama metallinen ihana laatikko, niistä muutama taitaa olla itsetehty, kumisine kannen reunoilleen... tekisi mieli laittaa niihin laatikkoihin kiitoslappu. Lisäksi hyvää mieltä antaa, kauniit/persoonalliset nimikyltit, yhdeksikön renkaaseen piirretty hymynaama, laatikkotelineiden kukkaset, maalaukset, lämpömittarit ja teipattu iso kiitos, kun avaa kannen. Persoonallisin laatikko on vanha metallinen leipälaatikko joka toimii vallan mainiosti postilaatikkona.
Tein ensimmäisen isojaon paljain käsin ja sormet oli verillä, kun uusien muovilaatikoiden reunat on terävät ja tietty sormet oli painomusteesta aivan mustat... kun menin jaon jälkeen kaupaan, ei kassa meinannut iletä ottaa mun kädestä rahaa. Seuraaville jaoille hankin käsineet. Vaikka eilen oli vain 2-3 astetta pakkasta kylmetty minun sormet niin että jopa sormus putosi sormikaaseen, jouduin kesken jaon ottaan sormuksen pois.
Eilen kotiin tultuani ruokin koirat ja kellahin sohvalle kattomaan telkkaria, heräsin siitä kello kahen aikaan yöllä ja aamulla heräsin vasta kahdeksan aikaan, joten on ainaki nukuttu kellon ympäri.... vanhuus ei tule yksin... näin on vaikka Nintendon Wii:n viimeinen testi väittää että olen 28 vuotias.
Aamulla ilahdutti verhoja avatessa naapurin siniset jouluvalot ulkokuusessa... tosi kaunista.
Tälle päivälle on luvattu sankkaa lumisadetta, joten lumityötä tiedossa. Koiruuksien kanssa pitää touhuta jotain ja tehdä rästissä olevia tietsikkahommia, käydä toimituksessa ja viedä vielä muutama lehti.
Suunnitelmiin tuli äkillinen muutos, kun oven taakse ilmestyi kaveri joka kysyi onko minulla kaikki koirat kotona... olihan ne. Kemppaisen mutkassa sakemanni on kuulemma irti ja pelottelee kouluun meneviä lapsia.
Lähdin katsomaan millainen koira siellä on, erään talon pihalla seisoi korkea hontelo ja erittäin laiha harmaa sakemanniuros. Pysäytin auton ja yritin saada sen kyytiin kutsumalla. Koira oli selvästi paniikissa ja lähti luikkimaan pakoon. Ajoin naapuriin ja yhdessä yritimme miettiä kenen koira se on, soittelimme sinne ja tänne. Naapurin Annika oli kävelly oman koiran kanssa Seolle ja koiruus oli pömöillyt jo nelostiellä, omistaja oli paikalla yrittäen saada koiraa autoon, mutta se oli vain paniikissa luikkunut pakoon kohti Haminaa.
Koiruus oli omistajan kera muuttanut vasta vähän aikaa sitten tänne... muistan nähneeni viikko sitten jaon yhteydessä sakemannin istuvan sellaisen talon portailla, jossa en tiennyt aiemmin sakemannia olevan... en vain saa millään päähäni missä se talo on. Hassua, että tuollaisiin asioihin kiinnittää huomion.
No toivottavasti tapahtumalla on onnellinen loppu ja toivon kyllä, että koira saa enemmän tai parempilaatuista ruokaa ... oli se sen verran aliravitun näkönen ettei kauaa henki pihise.
Nyt takaisin päiväjärjestykseen. Mukavaa keskiviikkopäivää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti