lauantaina, maaliskuuta 09, 2013

Pakkasia pidellään aurinkoisessa säässä

 Tuuli pudottaa lunta puista
 Rantamökin aitaa
 Ihqu vauhdissa
 Mitäs nyt?
 Tutkailuja

 Unski menee, tulee ja seisoo


Ihqu ruokalevolla 09.03.2013
 Tursake aamupesulla 09.03.2013


Ii: Auringonnousu tänään 7:00. Auringonlasku tänään 18:00. Päivän pituus on 11 h.

Viikko vilahtanut vauhdilla, välillä meinattu hukkua lumeen - välillä melkein palelluttu hyytävään tuuleen ja pakkaseen, mutta kevätaurinko paistaessaan lämmittää jo kohmeisia jäseniä. Kun saimme tehtyä Pekan kanssa lumityöt lumipyryn jäljiltä keskiviikkona, olemme lenkkeilleet partojen kanssa kävelemällä kylän pintaan Martan luo. Lumipyräkän jälkeen ei ollut asiaa jäälle tai metsäteille. Piti odottaa muutama päivä, että muitakin kulkijoita on ensin liikkeellä ettei tarvis kahlata lumessa.
Perjantai aamuna istuin ensin hammaslääkärin tuolissa reilun tunnin suu auki ja kotiin tultuamme lähdimme Hiastinväylälle lenkille. Jää oli hyvässä kunnossa kävellä, joten tänään lähdemme sinne lenkille Pirjon ja Iken kanssa.
Tänä aamuna herätessä pakkanen paukkui -25 asteessa, nyt auringon lämmittäessä pakkasta n.-10... joten ei ku partoja pukemaan ja jäälle lenkille! Otan kameran mukaan ja toivottavasti saan aurinkoisia formulakuvia.
Aurinkoista viikonloppua!

Ei kommentteja: