Iin Pitkänkarin rannalla ilta-auringon kullassa.
Usva nousee maihin. Kuvattu sunnuntaita vasten yöllä.
Kylä nukkuu ja -tie mutkilla.
07.07.2013 ennätin saada vielä pari kuvaa iltaruskosta.
Kulunut viikko on mennyt vaihtelevissa kesäsäissä, välillä on satanut enemmän - välillä vähän vähemmän ja kaiken kruunasi eilen iltapäivällä aurinkoiseksi muuttunut lämmin sää joka jatkui myös tänään koko sunnuntaipäivän.
Viime viikolla meni muutama päivä mökillä hommatessa sateiden välissä ja kun kaikki valmistelut perjantaina saatiin tehtyä ja ensimmäiset vieraat vastaanotettua, tulin kotiin Pekan jäädessä telttoineen mökille.
Kävin perjantai-iltana partojen kanssa altaalla lenkillä ja se taitaa jäädä vähäksi aikaa pois meidän lenkkimaastoista. Altaan rannoille olivat kalastajat palanneet kokeilemaan kalaonnea, no eihän siinä mitään mutta huomasi penkan reunoilla lukuisia ihmispaskakasoja papereineen. Ymmärrän toki, että jos istuksii, onkii ja syö eväitä muutaman vuorokauden putkeen tulee välillä paskahätä. Sitä en ymmärrä, että on kyykistyttävä ja tehtävä tarpeensa ihan tienlaitapuskaan. Onneksi olin sen verran skarppina, ettei parrat ennättäneet kertaakaan pyörähtämään jätöksissä – saatikka ennättäneet haistella niitä. No, partojen harmiksi niiden lenkkeily eteni suurimmaksi osaksi hihnojen päässä.
Eräs kalastaja huikkasi minulle, että kannattaa pitää koirat kiinni, kun alueella on nähty käärmeitä. Vastasin ystävällisesti, että ei siellä käärmeiden vuoksi ole tarvinnut koiria kiinni pitää vaan ihmispaskakasojen vuoksi. Lauantai päivä valkeni tosi sumuisena ja usvaisena ja ajelin Päivin luona iltapäiväkahvilla. Kotiin palattuani sää oli muuttunut helteiseksi ja aurinkoiseksi.
Illalla kävimme sitten hihnalenkillä Illinsaaren rantamille, jossa parrat pääsivät välillä vilvoittavalle uinnille. Koska parrat eivät päässeet tällä kertaa osallistumaan serkkutapaamiseen, käydään niiden kanssa huomenna mökillä. Pääsevät uimaan ja tutkimaan hajuja, siellä onkin haisteltavaa kun kokoontumiseen osallistui myös kaksi koiraa ja kissa.
Nyt kaikki pihapiirin linnunpöntöt ovat tyhjentyneet. Sain kokea melkoisen yllätyksen, kun aiemmin kirjosiepon häätämä sinitiaispari oli sitkeästi rakentanut uuden pesän. Vaikka kirjosieppo valvoi niiden pesintää ja kävi välillä pöntössä, kaksi sinitiaisen untuvaista poikasta hypähti pöntöstä suureen maailmaan. Siinä sitten seurattiin pari päivää poikasten selviämistä, jota ei yhtään auttanut sateinen ja kova tuulinen sää. Kissat pidettiin pari päivää sisällä ja pääsivät ulos vasta kun poikaset olivat siirtyneet pois pihapiirin puista.
Jotain iloa tästä lisääntyneestä vapaa-ajasta sentään on, kun saa seurailla kaikessa rauhassa luontoa… välillä niskat kenossa, välillä polvillaan.
Vuorokausi on vaihtunut jo maanantaiksi, parrat – Pekka mukaan lukien kuorsaavat. Minun on myös syytä siirtyä untenmaille.
Mukavan kesäistä alkanutta viikkoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti