lauantaina, maaliskuuta 29, 2014

Pakko päästä jäälle

Makkaranpaistoa ja lenkkeilyä jäällä.










 








 Joutsenet matkalla pohjoiseen.

 Varjoja.


Moottorikelkka havaittu horisontissa.

Kevättalven aurinkoiset säät saavat liikettä selkäytimeen, ei mahda mitään – nuotioimaan saarekkeiden suojaisille rannoille on pakko päästä. Extraa, jos vielä pääsee kulkemaan ja kiertelemään ympäri ja ämpäri – kuten eilen päästiin. Oli täydellinen reissu ja voittaa helposti etelän lomamatkat.
Pakkasimme eväät reppuun ja lähdimme pilvisessä, mutta lämpimässä ja suht’ tuulettomassa säässä merenrantaa kohti. Etsimme väyliltä sopivaa nuotioimispaikka ja kun hyvä paikka löydettiin, pilvet olivat kaikonneet ja aurinko paistoi täydellä terällä.
Merivesi oli vetäytynyt jäältä ja kävimme makkaranpaiston jälkeen vielä pitkällä lenkillä Kantolanlahdella päin. Parroilla oli kevättalven kohokohta, kun horisontissa huristeli moottorikelkka. Unskilla oli etulyöntiasema ja se ennätti juosta melkoisen matkan kelkkaa kohti, Ihqun pinkoessa perässä. Onneksi partojen ja kelkan väliin jäi pajukko ja parrat palasivat tyytyväisenä meidän luo.
Ihqun jalka on kestänyt hyvin pitkät spurttailu, lenkit ja kepinheittelyt, helpottaa varmasti kun ei ole tarvinnut lumessa kahlailla.
Lumenpinnalla olevista jäljistä päättelimme, että jäällä kulkijoita on ollut todella vähän liikkeellä. Nämä poikkeukselliset säät ovat karkottaneet kulkijat jäältä, vaikka siellä on viimeaikaisten yöpakkasten vuoksi todella turvallista liikkua. Potkukelkalla huristelisi hetkessä paikasta toiseen, koska lunta on vain väylien reunoilla.
Minulla oli tarkoitus ostaa Kärkkäisellä olevasta vankilan myymälästä linnunpönttöjä, kun olivat viime vuonna kohtuuhintaisia ja pöntön näköisiä. Pettymys oli melkoinen, kun menin pönttöostoksille, pöntöt olivat todella korkeita kolhoja, oli ruuvia ja naulaa, pohja seinien tasolla - ei upotettu seinien sisään ja hinta yhdellä pöntöllä 10 euroa. Eniten harmitti, kun pönttöjä ei oltu ohjeiden mukaan tehtyjä. Ei auta kuin jatkaa itse pönttöjen värkkäämistä, mökille pitää saada vielä muutama pönttö vietyä vanhojen ja huonokuntoisten pönttöjen tilalle.
Tänään parroilla on lepopäivä, ollaan ja köllitään kotosalla.
Aurinkoista ja mukavaa viikonloppuja ja muistetaan nyt sitten huomenna siirtää kelloja tunti eteenpäin.

Ei kommentteja: