lauantaina, heinäkuuta 19, 2008

Kuivaniemi odottaa.....

Kuvat: 18.7.2008 Pitkässäkarissa.

Päivät ja aika kuluu niin nopeasti, että ei meinaa perässä pysyä. Tämä viikonloppu kuluu Kuivaniemen Pitäjämarkkinoilla, nykin olisi tärkeämpääkin tekemistä, lähtövalmisteluja - kuin kirjoitella blogia. Pääsen eka kerran kyseiseen tapahtumaan, vai pitäskö sanoa että menen - ja nytkin aivan työn puitteissa. Tapahtuma on ollut joka vuosi tosi suosittu. Kun viettää melkein kellon ympäri ulkoilmassa, olen takuulla raittiista ilmasta pökerryksissä illalla.

Eilen minulla ilmoitti kone, että muistitila on täys ja suursiivous oli edessä. Kuvia on tullut otettua tuhottomasti ja ne vei muistitilan...sehän oli odotettavissakin. Siirsin kaikki kuvat ulkoiseen asemaan ja muutin kuvanpurkuohjelman asetuksia sellaiseksi, että kuvat purkautuu tästedes suoraan ulkoiseen asemaan. Pitäisi ennättää tutkailla tarkemmin mitä turhaa roinaa koneelta löytyy ja poistaa ne. Minulla tahtoo mennä noi suursiivoukset vain vähän överiksi, poistuu myös paljon sellaista mitä ei sais.
Voi kait sanoa liioittelematta, että joka helkkarin päivä on satanut. Välillä on toki ollut myös lämmintä, mutta johonki aikaan vuorokaudesta on ripauttanut myös enemmän tai vähemmän vettä. Itikoita riittää edelleen ja metsässä ei liiku mielellään ainakaan tuulettomalla säällä.
Sitten takautumiin;
Lisa keisarinleikattiin ja kolme pentua sieltä löytyi - vaikka ultrattiin ennen leikkausta ja näkyi vain kaksi. Leikkauksen suoritti Jaakko Väyrynen - hmmm... siinä on sitte mukava ja komea huumorintajuinen kaveri. Että jos haluatte hyvää palvelua ja silmänruokaa niin ei ku Oulun Kaupungin pieneläinvastaanotolle.
Piksun porukalla on nyt täys työ saada pysymään kakarat laatikossa, on sen verran vauhdikkaita tapauksia. Lisa ja pennut ovat toipuneet operaatiosta hyvin. Lisa hoitaa kakaroita, syö ja ei meinaa lähteä pentujen luota edes tarpeilleen.

Kikan kissansiedätys eteni eilen vaiheeseen, että olivat Tursakkeen kanssa samassa huoneessa. Ensin Kikka haisteli ystävällisesti kuin mitä tahansa koiranpentua, sitten alko tökkiin kuonolla ja ihan selvästi odotti, että Tursake lähtee karkuun ja Kikka pääsee takaa-ajoon. Puutuin siinä vaiheessa asiaan ja komensin Kikan kauemmas.
Yön Tursake vietti olohuoneessa ja Kikka kamarissa esteen takana.
Mut nyt on pakko aloittaa lähtövalmistelut ja syödä jotain. Toivottavasti tästä tulee hyvä päivä ja helkkari - ei tarvis ainakaan sataa.



Ei kommentteja: