Unski herätti minut ja Wilman vikisemällä makkarin oven raossa kello kuusi. Unskia harmittaa, kun se ei pääse makkariin nukkumaan. Tärkeimpänä sillä taitaa silti olla mielessä aamusapuska ja kun laittelin kahvia tippumaan Unski jutteli erilaisilla äänenpainoilla pitkät pätkät, josta minä en valitettavasti ymmärtänyt sanaakaan. Aamukahvin nautin jälleen ulkona koirien käydessä tarpeillaan. Laitoin koirien ruuat likoamaan, tein vähän aikaa hommia tietsikalla ja lähdin Ihqun, Unskin ja Kikan kanssa metsälenkille, Wilman jäädessä katkerana kotiin. Leikkaushaavalle ei tee hyvää jos se joutuu tekemisiin kovan hangen kanssa.
Koirat olivat innoissaan aikaisesta lenkistä. Pääsin kulkemaan metsässä sellaisia reittejä, jossa oli kuljettu jollakin moottorikäyttöisellä vempeleellä. Niiden jäljet olivat ainakin pääsääntöisesti niin kantavat, ettei uponnut ihan joka askeleella. Kikka joutui kulkemaan samoja reittejä mun kanssa, partojen himputellessa hangella - joka ei ihan joka paikassa niitäkään kestänyt. Harmittelin kun ei ollut minkäänlaisia jälkiä meidän lempparipelloille.
Eilen Wilma oli niin virkku lenkin jälkeen, että se päätyi uuden trimmauskoneen sisäänajoon. Siistin Wilman pään, kaulan ja vähän reisiä koneella. Saksin jalkakarvat miltei olemattomiin. Meillä ei kauaa nokka tuhissut, kun Wilma pääsi pöydältä alas ja sai ansaitsemansa makupalat. Wilma näyttäisi olevan valeraskaana, tissit roikkuu alhaalla ja vatsalinjaa on turhaa muotoilla.
Koirat ovat nyt ruokalevolla ja olen laatinut Unskin ja Ihqun päänmenoksi päiväohjelman. Hetken kuluttua Unski pääsee/joutuu pesulle, sitten on Ihqun vuoro ja pääsevät päivällä trimmauspöydälle konekäsittelyyn. Saa nähdä minkä näkösenä Unski poika hyppää alas pöydältä. Jos kehtaan niin otan kuvat todisteeksi.
Kun trimmaukset on tehty, lähden Wilman kanssa päivälenkille - rauhalliselle tielenkille.
Oma olo ei ole vielä paras mahdollinen, mutta enköhän jaksa touhuta kun otan rauhallisesti ja pidän taukoja välillä. Kikan pesun jätän suosiolla myöhäisempään ajankohtaan. Ens viikolla sekin on tehtävä.
Rentouttavaa sunnuntaipäivää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti