tiistaina, kesäkuuta 24, 2014

Vain elämää

 Muutama kuva pihalta 19.06.2014






Allaolevat kuvat lenkiltä 23.06.2014.






”Haikara lentää liihotti
ja nyyttinsä teille tiputti.
Maailmanne on taivaansininen,
mutta nyytti on vaaleanpunainen.”
Onnittelut Piksulle ja Tomille!

Juhannus oli ja meni ilman suurempia juhlimisia, grilliherkkuja syöden. Pekalla oli päällä melkein talvivaatevarustus, kun touhusi grillin äärellä. Hyvä syy kasvattaa kunnon rasvakerrosta vyötärön ympärille talvisten kesäsäiden varalta, sillä Juhannussää oli hyytävän kylmä ja ajoittain vesitihkuinen – kylmin vuosiin (kymmeniin), ainakin täällä. Kunnon vesisadetta saatiin vasta sunnuntaina, on sitä jo odotettu.
Eilen maanantaina kesäsää näytti parhaimman puolensa, oli aurinkoista ja lämmintä – hyvä muistutus kesästä. Tätä se lauha talvi tiesi. No eipäs heitetä vielä kirvestä kaivoon, kesää on vielä jäljellä ja pitkälahkeiset ja – hihaiset vaatteet käsivarrenmitan päässä.
Tänä koleana kesäaamuna on vaikeuksia muistaa, että muutamana päivänä on ollut niin lämmintä, että matot on saanut pestyä ja kuiviksi.
No, asennetta kehiin, paljon vaatetta päälle ja koirien kanssa lenkille, kunhan tämä naputtelu koneen äärellä loppuu.
Varaston raivaus on edelleen vaiheessa, ei ole viittinyt kohmettaa sormia, on ollut mukavampaa istuskella käsityön kanssa sohvan nurkassa ja katsoa Komisario Lewistä, vielä on riittänyt uusia jaksoja katsottavaksi C Morella.
Kyllä tähän laiskuuteen näköjään oppii ja tottuu pikkuhiljaa, mustikoiden kypsymistä odotellessa. Viime vuoden marjasatoa on syöty pakastimesta, tuli uusia marjoja tai ei. En aio säästellä viimevuotisia marjoja siltä varalta, ettei uutta satoa saa säilöttyä.
Partojen ulkoasu on jo siinä vaiheessa, että pitäisi siistiä lipat ja tassut. Pitää odotella hieman lämpimiä säitä, että voisin pestä ne ennen siistimistä. Pyyhekuivauksen jälkeen parroille voi tulla vilu. Ihqu on saanut muutamana päivänä tulehduskipulääkkeen – puolikkaan päiväannoksen ja hyvin näyttää riittävän. Se on touhukas ja pirteä oma itsensä ja päivä kerralla mennään.

Koska elämään kuuluu niin monenlaista tapahtumaa, syntymistä, kuolemista, iloista, surullista ja kaikkea siltä väliltä, omistan ihanan Iken muistolle tämän loppurunon.
”Mikä onkaan tää ihana maa?
Vain metsää, vain rantaa...
Ei hihnaa, ei pantaa...
Mikä onkaan tää ihana maa?”

Ei kommentteja: