Vähiin käy, ennen kuin loppuu

Veneilykohteemme ovat yleensä hietikot tai matalat vedenjättömaat Korkian selällä. Ei uskoisi että aikoinaan siellä on tapahtunut puunuittoa. Tänä päivänä se ei onnistuisi veden mataluuden vuoksi. Hyvä että matalapohjaisella veneellä pääsee läpi soutamalla. Saarekkeiden ympärillä voi kahlata pitkiä matkoja hyvällä hiekkapohjalla. Sillä aikaa kun minä nautin, kuvaan ja kahlailen Unskin kanssa ja heitän keppiä sille, Pekka kahlailee ja vetää venettä – vettä on paikoin niin vähän että se on veneellä ainoa etenemismuoto.

Kuvat 23.07. tehdyltä veneilyreissulta Korkian selälle, Unski on Unski vaikka Pekka laittoi sille Ihqun pannan kaulaan.
Iin historian ja paikat tunteva yhdistää venemiesten asennon liittyvän tukinuittoon. Venemiehillä on käsissään keksin sijaan airot. Unski kävi tarkastamassa tilanteen.

Muistona uittohistoriasta. Puominkiinnitysrengas pultattuna isoon kiveen.

 Alla olevat kuvat 25.07.2014.

Totutellaan pikku hiljaa elämään yhden parran huushollissa. Unski on selvästi hämillään ”siskolikan” kadottua elämästä, seisoskelee keskellä pihaa katsellen odottavasti pihapuskiin, josko Ihqu jostain ilmestyisi.
Olemme Ihqun lopetuksen jälkeen satsanneet Unskin aktivointiin ja helpottaneet sen soputumista uuteen tilanteeseen. Reilun vuoden jälkeen pallot ja patukat haettiin esiin, ne olivat karanteenissa Ihqun vuoksi. Unski oli meille tullessaan ns. pallohullu ja vaikka en suosikaan heittoleikkejä koirien kanssa, ovat ne nyt ajankohtaisia ja tarpeen mielen piristykseksi.
Perjantaina olimme vesillä 6h. Pekka ja Eelis veivät Tomin juna-asemalle ja jättivät minut ja Unskin matkan varrella mökille. Lääräsimme vesillä Unskin kanssa pari tuntia kahlaillen ja damia heitellen. Kotiin tultuamme ehdotin Pekalle, että eiköhän lähdetä veneilemään hellettä pakoon. Vetten päällä kovastakin helteestä tulee siedettävä. Otimme eväät, nuotiopuut ja jakkarat mukaan veneeseen ja veneen keula kohti Kantolanlahtea. Suunnistimme Iijokisuulla olevan Pirttikarin saaren vieressä olevalle pienelle saarelle. Jo ennen kuin ennätimme edes rantautua, Unski hyppäsi veneestä veteen ja ui rantaa. Puisteltuaan vedet karvasta, sillä oli kiire pissalle. Teimme pienen nuotion aivan vesirajaan, paistoimme makkaraa ja joimme kahvit. Heittelin Unskille keppiä hetken aikaa. Rannan hiekka oli ruosteen sävyistä, mutta muuten hietikko oli puhdasta, vaikka saaren rannat ovat suosittuja veneretki kohteita.
Kepinheittely on otettu jälleen ohjelmanumeroksi, myös se oli pannassa siitä asti, kun Ihqun polvivamma todettiin. Yleensä parrat hakivat omatoimisesti kepin ja tulivat tarjoamaan sitä heiteltäväksi, mutta en noteerannut elettä ja saivat tyytyä keskenään leikkimään kepillä.
Olen käynyt Unskin kanssa myös pyörälenkeillä myöhään illalla, kun helle on hellittänyt.
Unski on joutunut myös sopeutumaan uuteen ruokailupaikkaan. Aiemmin Ihqu sai ensin ruokakupin eteensä ja vasta sitten Unski. Kun annoin Unskille ruokakupin entiseen paikkaan, ei se alkanut syömään, katsoi vain Ihqun ruokailupaikkaa. Seuraavalla kerralla vaihdoin ruokintapaikkaa ja nyt Unskille on ruoka kelvannut. Pienistä asioista tulee koirille tapa ja kun yksin jäädessä tulee muutoksia rutiineihin, voi tulla ongelmia.

Lumpeet kukkii ja merikasveissa näkyy jo ruskan värejä.

Veneen kyydissä ennättää tallentaa ohikiitäviä kauneuksia. Pysähdellä ei kannata kuvaamisen vuoksi, ettei paarmaparvi hyökkää kimppuun. Vauhdissa niiden määrän saa pidettyä pienempänä. Unskilla on ”paarmakammo” ja ajoittain sen edestakaista poukkoilemista veneessä pitää hillitä kytkemällä se kiinni hihnaan. Paarmakammon oireita ilmeni myös ajoittain Tomilla. Minä ja Pekka suhtaudumme paarmoihin maltilla, ei huidota niitä ja läpsäytetään vain kun tunnetaan purevan... varmin tapa saada ne nitistettyä hengiltä.
Kun viimeksi lähdimme veneilemään, tein paarmakarkoite seoksen ruokaöljystä ja etikasta pieneen suihkepulloon. Suihkutin sitä itselle selkään, käsiin ja jalkoihin. Koska se tepsi, sai Unski muutaman suihkeen ropan takaosaan. Saimme olla jonkin aikaa paarmoilta rauhassa. Karkotteessa oli vain se puute, että vedessä läärääminen vei siitä tehon ja suihkutus piti uusia.

 Harmaalokki poikasen kanssa.

 Mikä lintu lie, mutta komeat on pyrstösulat.

Olisko alla olevissa kuvissa kalatiira?

Alla olevat kuvat ovat heikkolaatuisia, kuvauskohteet olivat 200-300m etäisyydellä. Kanahaukka lensi ensin yksin taivaalla ja katosi puidenlatvojen taakse. Hetken kuluttua näköpiiriin ilmestyi haukka ja parvi haarapääskyjä, jotka häätävät joukolla kanahaukkaa (? korjatkaa ihmeessä jos tunnistatte linnun). Haukka sai ajoittain teräviä iskuja ja joutui pudottautumaan alaspäin. On yllättävää kuinka puolustuskyvytön se oli pikkulintuparven ahdistamana.

 Kurjet Hiastinlahdella.

Varis aterialla.

Yksinäisten aamukahvitteluhetkiin tuli tänä aamuna vaihtelua, kun Unski liittyi seuraani nauttimaan aamuauringosta. Kyllä se tästä lähtee, annetaan Unskille ”laatuaikaa” aikaa ja monipuolisesti aktiviteetteja. Vielä kun saisi Tursakkeelle kerrottua, ettei Ihqu tule takaisin, se etsii ja etsii ja maukuu. Onneksi myyriä on riittänyt pyydystettäväksi ja sillä on myös lukuisia tarkastuskäyntikohteita, parissa naapurissa rakennetaan ja meillä on piharakennuksissa tehty perusteellista siivoamista.
Jokin aika sitten otsasuoneni sai pullistumaan iltapäivälehdessä ollut juttu, jossa kerrottiin että koirille on alettu määräämään ihmisten masennuslääkkeitä. Jutussa esimerkkinä oli tapaus, jossa perheeseen otettiin koiranpentu, jota vanhempi koira ei hyväksynyt. Voi hyvät hyssykät! Lääkefirmat taputtavat pieniä karvaisia käsiä, kun ihmisten maalaisjärki katoaa ja ongelmiin ostetaan tabuja. Koiranomistaja voi löhötä sohvalla, ei tarvitse itse aktivoitua ja tehdä konkreettisesti mitään asian eteen. Riittää kun maksaa el.lääkärille, käy apteekissa, avaa pilleripurkin ja työntää tabletin koiran kurkkuun. Kyllä olisi kirveellä töitä. Jos masennuslääkkeet lisäävät ihmisillä lukuisia sivuvaikutusoireita... muun muassa itsemurhariskiä... siitä ei taida olla koirien kanssa vielä ongelmia, elleivät ne ymmärrä alkaa hyppään tarpeeksi korkealta alas, tajua juosta päin rekkaa tai opi hirttäytymään talutushihnaan.

Hellepäiviä on riittänyt ja pääosin olen nauttinut niistä, välillä pienin huokauksin. Voi sanoa, että olen siinä onnellisessa asemassa, että voin valita mitä teen kuumina päivinä. Jos kotosalla lämpötila käy sietämättömäksi, voimme aina lähteä vesille tai pysytellä varjossa olla tekemättä mitään. Sisäinen tekemisen tarve kuitenkin pakottaa touhuamaan kaikenlaista. Pikkupuoli on käyty läpi vinttiä myöten, puiden kärräämistä liiteriin jatkettu ja koneelta poltettu kuvatiedostoja talteen. Onhan se aivan sama hikoileeko tekemällä jotain, kun kuitenkin hikoilee vaikka sohvalla makaisi.
Seuraava projekti meillä on koirahuonerakennus. Sinne jää vain 1/3 osa tilasta koiraa ja kissoja varten, loput tilasta tehdään varastoksi. Ulkotarhasta tehdään yksi kokonainen iso tarha, poistamme väliverkot.
Olemme odottaneet sadetta – jälleen kerran. Sateet ja ukkoset ovat ohittaneet Päkkikankaan perusteellisesti. Useana päivänä niitä on tälle alueelle ennustettu ja varoitettu, mutta saamme seurata mustanpuhuvien pilvien lipuvan ohitse... tuli ne pilvet sitten mistä suunnasta tahansa. Ukkosen jyrinää saamme kuunnella ja salamoiden vilahtelua katsella jossain kaukaisuudessa. Viimeksi eilen aamulla herätin Pekan jo varhain kaveriksi puiden liiteriin siirtämiseen, ennen ennustettua sadetta. Kissanviikset, jälleen saimme katsella sadepilvien ohimarssia kuivana. Lähin naapuri kertoi eilen, että vettä on satanut heidän sademittariin reilun kolmen kuukauden aikana 30mm.

Viime perjantaina meiltä katkesi nettiyhteys ja maksukanavat lakkasivat näkymästä. Ajattelin kyseessä olevan jokin ohimenevä ongelma jossain. Vähän ennen ilta kahdeksaa naapuri kysyi Pekalta, toimiiko meillä netti. Pekan kerrottua ettei toimi, hän oli kertonut että rakennuksilla ollutta työkonetta lavetille siirrettäessä, meille tuleva puhelinjohto oli vaurioitunut. Konekuski, nuori kaveri oli kuitannut vaurion, että eihän johto mennyt edes poikki. No ei kele menny, mutta piuha venyi muutaman metrin ja jäi roikkumaan useasta kohdasta toisen johdon varassa, kuparilangat paljaana parin metrin matkalta. Jopa minä vanha korppu ja blondi tajuan, että ei hyvä ei hyvä. Konekuskille ei tullut mieleen edes, että olisi edes käynyt meille kertomassa tapahtuneesta. Ei varmaan nuorukaisena tajua, että jollain on vielä kiinteä nettiyhteys.
Illan aikana maksukanavat näkyivät hetkittäin, mutta netti ei toiminut. Yritin tehdä vikailmoitusta Soneralle kännykällä, mutta se ei onnistunut ja puhelinpäivystys oli loppunut klo 20.00. Lauantaiaamuna sain tehtyä vikailmoituksen ja sain puhelimeeni viestin, että vikailmoitus on lähetetty asentajalle. Lauantaina naapurit tulivat vielä kysymään, eikö meillä todellakaan toimi netti ja minä kirosanoja säästelemättä ilmoitin mielipiteeni konekuskin toiminnasta. Naapurin isäntä poistui vähin äänin paikalta ja tuli hetken kuluttua takaisin. Kertoi soittaneensa konekuskille, mitä oli saanut aikaiseksi. No, maanantaiaamuna saapui korjausmies ja vaihtoi kokonaan uuden puhelinjohdon. Eihän nettiyhteyden menettäminen mikään maailmanloppu ole, mutta ehdottomasti olen vieläkin sitä mieltä, että vahingosta olisi pitänyt heti ilmoittaa meille.
Edellä kerrottuun liittyen pistäydyimme Piksun ja Tomin luona iltamyöhäisellä ja olipas virkistävä vierailu. Kun kahdella väsyneellä blondilla välähtää, kaikki on mahdollista. Kiitos Piksu, oli mukava nauraa makeasti moneen päivään.
Sari ja Ira uurastivat + 31 asteen helteessä Haapavedellä lauantaina, eikä turhaan. Pokkasivat PAJÄ aloluokassa ykköstuloksen JEE! Iralta ei virta lopu ja koiran hyvinvoinnista huolehdittiin Sarin lisäksi useamman ihmisen voimin.
Onneksi on keksitty niin ilmaisia, kuin rahalla saatavia viilennyksiä koirille. Pyyhkeitä voi kastella viileään veteen, vääntää enin vesi ja laittaa pyyhkeitä niin koiran alustaksi kuin häkin päälle. Koiratarvikeliikkeistä voi myös ostaa viilentäviä alustoja, huiveja, mantteleita ja liivejä.
Mitä me säälle mahdetaan, otetaan helteestä joko kaikki ilo irti, vetäydytään varjoon, pimennetään ikkunat ja pidetään töissä ylimääräisiä hikisiä taukoja. Vettä pitää muistaa juoda. Meikäläisellä on mennyt ruokahalu, päkytän leipää kera suolakurkun ja soijajogurtin. Viime viikolla pistäydyttiin parina päivänä pitseeriassa ja Autokeitaalla syömässä. Ruokaa en suostu valmistamaan, eikä siihen kukaan edes yritä pakotaa.
Nyt päivän askareisiin hieman viilenneessä säässä, Unskin päiväohjelma on vielä avoin, mutta eiköhän sille jotain mukavaa keskitä.
Oikein mukavaa viikon jatkoa, toivoo alla olevassa kuvassa oleva minä itte.

P.S
Tämä kuva teki minuun suuren vaikutuksen ja oli pienoinen yllätys. Kuvatessa en huomannut, kuinka kauniisti rannan kasvillisuus heijastuu veteen ja vain uintivanassa näkyy vedessä taivaan sinen heijastus.