sunnuntaina, toukokuuta 27, 2007

Sunnuntaiaamu...

Heräsin viiden aikaan yskiin keuhkoja pihalle, tiputin kupin kahvia keittimellä ja koiruuksien kanssa nautittiin kahvi ulkona auringon paisteessa.
Tänään pitäisi olla lämmin sää ja ajatuksena olisi pestä Ihkun talvella kusemia mattoja painepesurilla.
Eilen oli jo hieman parempi olotila, yskiminen vähentynyt. Tein akvaarioihin viikkovedenvaihdon ja pikkuse töpeksin ekan akvan kanssa... kaikki meni pieleen mutta lopulta sain homman päätökseen, ilman suurempia vahinkoja. On vielä sellainen voimaton olo, mut pitää pikkuhiljaa touhuilla.


Olen miettinyt aikani kuluksi, mitä hyvää seuraa siitä kun tupakanpoltto jää, seuraava lista koottu pilkettä silmäkulmassa;
  • iho nuortuu ainakin 10v ja rypyt vähenee, koska muutama kilo tulee lisää koska turpoan,
  • ääni kirkastuu takaisin naisimmeisen ääneksi (toivottavasti kiroaminenkin loppuu),
  • alan jälleen lenkkeileen koirien kanssa "aseman lenkkiä" (n. 13km) varhain sunnuntaiaamuisin,
  • muutun energiseksi työhulluksi ja huusholli on a i n a tiptop,
  • verenkierto paranee ja jalat muuttuu lämpimiksi, mutta "kylmät kädet lämmin sydän" vaihtaa paikkaa,
  • hajuaisti paranee ja huomaan asuvani haisevan koiralauman kanssa samaa huushollia ja minäki haisen,
  • rahaa säästyy aivan älyttömästi, enkä tiedä minne sitä sijoittaisin,
  • mielikuvitukseni joutuu tiukille, kun pitää toistuvasti miettiä mitä hyvää saan ostaa itselleni palkioksi siitä etten polta.
  • saan hirveästi aikaa vaikka ja mitä koska ei tarvitse pitää tupakkataukoja,
  • puhelinlasku pienenee, koksa en osaa puhua puhelimessa ilman tupakkaa...

... tässä näin aluksi. Listaan seuraavaksi niitä "huonoja puolia" .).

Koirarintamalla on tapahtunut sellainen muutos, että Lisan narttupentu Tiffany "Fany" on muuttanut uuteen kotiin lapsen koira-allergian vuoksi. Tervetuloa Johanna mustien snakujen onnellisten omistajien joukkoon :)! Ja Sarille kiitos Fanyn hyvästä hoidosta ja "mukavasta yhteisestä taipaleestamme". Oikein hyvää jatkoa koko perheelle.

Nyt on aika tiputtaa toinen kupillinen kahvia - Pekka nukkuu vielä, sille nousi uudelleen kuume - aurinko paistaa ja toivottavasti tästä tulee hyvä ja lämmin päivä.
Valokuvat on jääny ottamatta, mutta jospa tänään.. lehdet on kasvanu kohinalla puihin ja pensaisiin... eläköön lämpö.

Ei kommentteja: