torstaina, kesäkuuta 14, 2007

pallosalaman jälkikö..



Oltiin eilen Pekan ja snakujen kanssa lenkillä ja löysimme maassa olevia hassuja palojälkiä. Ensimmäisen jälki oli puunrungon pituinen, ajattelimme että siinä on poltettu runko (en ottanut edes kuvaa siitä). Seuraava jälki olikin sitten j-mallinen ja n. reilu 20m pitkä. "Jokin" oli kyntänyt niin, ettei jäljellä ollut kuin multaa, muuten oli maata, tuhkaa ja hiillosta. Tulimme siihen tulokseen, että pallosalama on jäljet tehny... mut varmojahan emme voi olla.
Harmittaa muuten valtavasti, kun näyttäisi siltä että ihana lenkkeily- ja jälkireenimetsä ollaan laittamassa sileäksi :(.

Nyt loppu paikallislehdessä koiranpaska ja muut koiriin liittyvät keskustelut. Eilen saimme iloksemme lukea lehdestä ja kuulla alueuutisissa, että Ii on yhtenä vaihtoehtona seuraavan ydinvoimalan sijoituspaikaksi. Ei ole epäselvää mikä aihe on nyt täällä kuumin, moni on sitä mieltä että sijoituspaikka olisi vuodenvaihteessa Iihin liitetty Kuivaniemi. On se helkkarin kiva, että meillä on noin aktiivinen Kunnanjohtaja. Ois vaan kele laitettu yhdistetyn kunnan nimeksi Iik, sen verran kauhua on ilmassa.
Muorit ovat olleet vähän jäykässä kunnossa, joten niillä on nyt muutaman päivän lepojakso. Toivottavasti voinnit kohenee. "Trimmaus" paljasti Wilman ja Lisan hieman tukevaksi, joten naisille niin tyypillinen laihdutuskuuri on ajankohtainen - ihan ruokaa vähentämällä ja liikuntaa lisäämällä. Eikös se ole niin että omistaja tuppaa muistuttamaan koiriaan... tai päinvastoin.
Sitten päivän kevennykseksi, seuraava ilmoitus oli paikallislehdessä:
"HUOMIO! Suur-Iin ympäristökuntien rosvot ja huumehörhöt! Veikon veneessä on jälleen Honda (jo viides)"

Sitä vaan ihmettelen tuossa ilmoituksessa, että eikö muka Suur-Iin kunnassa ole rosvoja ja huumehörhöjä?



Ei kommentteja: