sunnuntai, kesäkuuta 10, 2007

Sunnuntai aamua...


Kuvat otettu eilen. Kävimme Ihkun kanssa päiväkävelyllä Iin siltojen luona ja Ihku pääsi uimaan Iijokeen. Ihku on innokas uimari, ei tarvitse heittää keppiä - uimaan mennään ihan omatoimisesti. Meillä ei ole sää vielä päässyt tosi helteiseksi, tuuli on pitänyt huolen siitä.
Tällä viikolla ilmesty sitten itikat ja mäkäräiset suurella joukolla. Metsässä ei tarvitse kuin hetkeksi pysähtyä niin valtava itikkaparvi pörisee ympärillä. Koirien mukana sisälle tulleet mäkäräiset lentävät ikkunaan ja kerään ne kaloille herkkuateriaksi - kaikki hyötykäyttöön :D.
Wilman koneella-ajo onnistui vihdoinkin, vielä pitää siistiä korvat saksilla. Siistin Lisan hännän eka kerran koneella ja heti huomasin, että tein virheen. Vaikka en ajanut häntää ns. "ruotoa myöten" häntä näyttää tosi rumalta. Olen aina inhonnut sitä, että koirien häntä ajetaan ruotoa myöten... minusta se on ruman näkönen ja järkyttävää nähdä sellaisia karvattomia häntiä talvella - karvoja ei ole suojaamassa kylmältä. Wilman hännän siistin perinteisesti nyppimällä ja hännänpää siistin saksilla... ja on pikkusen hyvän näkönen.
Snautsereiden rotumääritelmässä häntä kuvataan - luonnollinen.... hmm onko karvaton häntä luonnollinen?

Oma olo on kohentunut huomattavasti. Ylimääräisen kortisoonin syönti lopetettu ja riittää normaali suihkelääke. Tupakkaa tekee tietenki vielä mieli ja joskus on parit henkoset vedettävä, mut siihen se jää. Ruokahalu on järkyttävän hyvä ja olen aloittanut pitempien matkojen kävelyn, nyt kun keuhkot sen sallii. Saan olla kyllä tosi tarkkana, että saan painon pysymään kurissa. On se kumma, että painoa tulee helposti lisää, mutta sitä ei tässä iässä saa yhtä helposti pois.

Eilisessä Erkkarissa oli Wilman -tyttö Jettyspoof's Hot "Zara" ja sijoutus loistavasti VSP-pentu! Wilma on tyttärestään tosi ylpeä ja Ihku mutisee partaansa, oi jospa olisin saanut olla mukana. Onnittelemme kaikki lämpimästi Zaraa ja kotijoukkoja! \o/.

Olen kirjoitellut tulosjulkaisuun tulevia arvosteluja ja pikkusen ottaa pattiin. Osa arvosteluista on kirjoitettu niin ala-arvoisella käsialalla ettei siitä saa selvää - ei sitten millään. Eilen yritin saada selvää epäselvästä käsialasta, ja olen satavarma, että kirjoittaja ei ollut pysynyt tuomarin sanelun mukana. Kirjaimet epäselvät ja melkein joka helkkarin sana oli lyhennetty mielivaltaisesti... mieti siinä sitten mitä tuomari on tarkoittanut. Lisäksi sanat oli tosi koomisia esim. lause "seista tukevammin takar. takaraajat voimakkaam" tai "jalat voisivat olla viistommat, muuten hyvät kulmaukset" tai "Vielä kehittymätön runko. Melko kapeat ja tehot karva voisi olla hieman k" tai "Voisi edesta parem kulmautunut" ja "kookas vahva uros, johon toiv ripaukse jaloutta, hyvä pää pituu" tai "sinat pyöreät" tai "Erinom. kokoin. kaunislinj. fem jolle toivoi hieman vahv."
Onneksi en tiedä kuka on ollut arvosteluja kirjoittamassa, antaisin palautetta ja se takuulla ei olisi fixua ja onneksi mulla ei ole pyssyä!
Minun skannerin johdot on irti viimmeisen mööpleerauksen jäljiltä. Kunhan saan piuhat kiinni laitan myöhemmin blokiin käsialanäytteen noista arvosteluista.
Kyseiset arvostelut olivat mustien snautsereiden, tuomarina suomalainen paljon arvosteleva erikoistuomari. Uutta oli minulle useissa arvosteluissa maininta "kinner saisi aueta paremmin" ja tuon näyttelyn perusteella mustilla snakuilla on suuret pyöreät silmät, liian korkea otsapenger, kallo pitäisi olla litteämpi tai liian syvä kallo tai pitäisi olla lisää temperamenttia.

Koiruudet ovat odottaneet rauhallisin aamuruokaa, mutta nyt levottomuus lisääntyy joten Hyvää Sunnuntaipäivän jatkoa!

Ei kommentteja: