"Viikonlopun kuluessa kylmä sää alkaa lauhtua".. sanottiin just aamu-uutisissa, näinköhän koska samalla tuulen voimakkuus kasvaa..
No, kesällä on sitten niitä lämpimiä päiviä pakkasten edestä.
Piti herätä tänään jo klo 6.00, varmuuden vuoksi jos kissat innostuvat jatkamaan aamuaskareitaan.. Eilen aamulla kun olin siivoamassa kissojen vessaa kuului räsähdys ja vaikka heti säntäsin olohuoneeseen kattomaan mitä tapahtui, en nähnyt kuin vastaan tulevat kissat ja Ihku niiden perässä. Katsoin hölmönä ettei mitään ole tapahtunut, Ihkudaa hyppäs sohvalle ja katsoin tarkemmin, että vettä on vähän joka paikassa.
Olin laittanut edellisenä iltana kapeat lasikannet akvan päälle, kissa tai kissat oli hypänny lasin päälle joka oli pettänyt. En tiedä kumpi kissoista oli lumpsahtanut, molemmat oli märkiä ja äkkiä olivat kuitenki loikanneet turvaan koska en ennättänyt nähdä koko tapausta.
Lasikansi oli neljässä siistissä osassa akvaarion pohjalla. Ei ole kissat sen jälkeen hypänneet akvan päälle.
Ulkona pakkasta -27 ja satelee pakkaslunta. Olen lämmittänyt leivinuunia, koneellinen pyykkiä pyörinyt koneessa, koirat ulkoilutettu ja syötetty - se on aina ekana ohjelmassa joka aamu -, kissat ruokittu, leikitty Ihkun kanssa, tehty päivityshommia ja nyt odottelen valojen syttymistä akvaarioihin, jolloin ruokin kala, pitäs syödä itsekkin jotain ja lähtä kävelemään töihin. Aamulla ennättää saada jotain aikaiseksi, illalla olen a i n a todella laiska.
Olen päättänyt, että tänään käyn töiden jälkeen kaupassa ja tulen kotiin taksilla, siinä menee päivän tienesti mutta eipä tarvi raahata kantamuksia ja onhan viikonloppu edessä.
Pitää vielä mainita, että nykyisessä "työpaikassa" on muuten mahtavat työkaverit. Tänään tilaamme jättipitsan porukalla.
Ihkudaan sanomalehet on pysyneet jo viikon siistinä. Selvä muutos on tapahtunut, aiemmin ulospäästyään oli kaikkea muuta mukavaa mielessä eikä malttanu tehdä tarpeita. Nyt tekee tarpeet ja sitten on kaiken muun mielenkiintoisen vuoro.
Toivottavasti viikonlopulla olisi hyvät lenkkeilyilmat, koirat turhaantuu sisällä... kissoista puhumattakaan :).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti