perjantaina, helmikuuta 16, 2007

perjantai klo 0.02


Yritän saada liitettyä tähän kuvasarjan akvaariosta, ensimmäisessä kuvassa vesipinta on täys pintakasvia, toisessa kuvassa siivous tehty ja nyt näkyy jo pohjaakin, kolmannessa ämpärillinen poistettuja kasveja ja Ihku-rohmu, neljännessä Ihkudaa popsii kasveja,,, valitettavasti ei ole videokuva, sillä Ihku antoi niin kyytiä kasveille, että rajaamattomassa kuvassa kasveja lentelee ympäri huonetta.

Wilma ja Lisa ovat luovuttaneet rengin hommat Ihkulle ja sillä on vielä hieman oppimista noissa apurin hommissa.
En tiedä mikä nyt vaikuttaa noiden kasvien kasvamiseen, en laita edes lannoitetta, pintakasveja saa raivata joka viikko... hyvä näin. Ensin tuskittelin, kun kasvit ei oikein kasvaneet vasta perustetussa akvaariossa :).

Taas on ollu kunnon pakkaspäiviä, eikä olla päästy lenkille. Viikonlopuksi lupas lauhtuvaa ja lumisadetta, pääsee lenkille ja saa / joutuu tekemään lumitöitä.
Tänään olen opetellut ottamaan akvaarioista kuvia, joitakin onnistuneita kuvia ja päivän paras oli kun Mustapleko tuli esiin ja sain siitä ensimmäiset hyvät kuvat. Kuva on Akvaariogalleriassa.

Ihkudaa on nyt 5kk ikäinen, ja vanhenemisen kunniaksi lattialla olevat sanomalehdet ovat olleet kolme päivää puhtaina... ei nuolasta ennenkuin tipahtaa mut jotain edistystä on tapahtunut.

Päivä on jatkunut paljon, olen valmistautunut pikkuhiljaa heräämään aikaisin, ettei tule yllätyksenä maanataiaamun herätys ja lähtö. Aamulenkit voi tehdä jo ilman otsalamppua ja vilkkupantoja tai heijastinliiviä.

Kun viimmeksi käytiin Haukiputaan Mustissa & Misrrissä, hiplasin aivan ihania ... olikohan ne Hurtta pantoja, joissa oli heijastin ja "turkis" vuori.. hitsi, että oli hienon näkösiä. Lyhytkarvaisille koirille varmasti tosi tervetullut pantamalli talvella.

Nyt nukkumaan ja toivottavasti huomisesta päivästä tulee niin lauha, että pääsee lenkille toivoopi tl joka kohta kömpii nukkumaan... oliskohan nyt Wilman vuoro tulla sänkyyn... tästä se taas lähtee :).. sleep well




Ei kommentteja: