maanantaina, kesäkuuta 15, 2009

Riemukas uintireissu














Kuvat: Railinpäivän uintireissu altaalla. Pääosissa enimmäkseen Muskeli-Manta-Uimamaisteri Lisa.

Piksu ja Lisa yllätti iloisesti lauantaina hakemalla meidät uintireissulle. Tietysti vain nelijalkaiset ui, kuka enemmän, kuka vähemmän. Lisa oli elementeissään ja toiset katteli huuli soikeena vesipedon vauhtia ja menoa. Wilma oli ihan selvästi sitä mieltä, että vesi on vielä liian kylmää.
Muuten minulla on mennyt aika rempan parissa. Lauantaiaamuna vietin tunnin Eeron kaupassa, kattelin mitä tarvis ja valitsin maalit ja kattopanelit.
Naapurin Tiina toi panelit peräkärryllä ja iltasella aloin naputella niitä kattoon. Sain sunnuntaiaamuna loput panelit naputeltua ja loppupäivän siivosin seiniä ja lattiaa. Iltasella oli tarkoitus aloittaa maalaaminen, mutta päädyin tekemään päivityksiä ja valitsin blogiin tulevat kuvat.
Eilen tapahtui sellainen ihme, että aamulla satoi reippaasti vajaa puolituntia vettä. Voi että - harvoin olen niin onnellinen vesisateesta, kuin eilen. Iltasella ripsi vähän lisää vettä - liian vähän. Maa on niin kuivaa että saisi tulla vettä vielä paljon lisää. Ei haittaa vaikka minun pihalle pressulla suojaamaat rompeet kastuisi, kunhan vain sataisi.

Koiruudet pääsi tyttöjen kanssa eilen iltapäivällä lenkille. Olivat menneet hevoshaan ohi ja Kikka oli ollut aivan ihastuksissaan hevosesta... olisi pitänyt kuulemma päästä hevosen kanssa aitaukseen.
Sitä mukaan kun minä saan noita pihakömmänöitä siistiksi ja valmiiksi, niin asuinhuoneet muuttuu päivä päivältä huonompaan siivoon. Toivottavasti ennätän ennen Jussia siivoilla vähän, ettei tarvi muuttaa noihin pihakömmänöihin. Viimme päivinä on vain väsyttänyt enemmän. Ruohonleikkuun jälkeen minua on vaivannut ärsyttävä yskä ja päätin että en ainakaan enään tänä kesänä leikkaa ruohoa.
Nyt pitää aloittaa päivä, annan koirielle ruuan ja vien häkkiin ja itse suunnistan maalaushommiin. Ukkosta on ennustettu, joten tempasen johdot pois seinästä. Saan rauhassa touhuta tuolla pihan toisella puolen.
Hyvää Juhannusviikon alkua!

Ei kommentteja: