torstaina, maaliskuuta 01, 2012

Aurinko paistaa risukasaan lumipyryn jälkeen

 Kuvat lenkiltä 29.02.2012




















 Tiistai meni lumitöitä tehdessä, useamman tunnin sai kolan kanssa kävellä. Koirille päivä oli lepopäivä.
Eilen kävin ensin Martan kanssa asioilla ja iltapäivällä lähdin koirien kanssa lenkille, tarkoituksena kiertää jälleen Ykspensaannokka. Lumipyryn jälkeen vanhat moottorikelkkojen jäljet oli peittyneet, onneksi muutama kelkka oli ollut eilen liikkeellä, eikä pahemmin tarvinnu lumessa kahlata. Paikoin oli lumetonta jäätä jota kulkemalla pääsimme aika pitkälle merelle päin. Jossain vaiheessa koirat sai hepulin ja formuloivat peräjälkeen laajoja kaaria pitkän aikaa. Snakut ei pärjänny vauhdissa Jolille, paikoin lunta oli reilusti ja se hidasti snakujen vauhtia. Ihqu ei kauaa viittiny juosta ajojahtia - taitaa kehitellä valeraskautta. Unski ja Joli juoksivat todella paljon, pysähtyen välillä pienelle tauolle, jonka jälkeen jatkoivat formulointia.
Meitä onnistaa näin kevät talvella lenkkimaastojen osalta (jos jää- ja lumiolosuhteet ovat hyvät), koirilla on varmasti riittävästi tilaa juosta. Jos minä kävelin eilen n. 13km, niin koirat liikkui ainakin parikymmentä kilometriä lenkin aikana. Kiertelin tarkoituksella saarten reunoja ja saarekkeiden välistä ja ympäri, ettei koirien tarvi himputella vain tylsää jäätä. Paluumatkalla koirat pääsi vielä pari kertaa moottorikelkkajahtiin. Pysähdyimme myös laavulle hetkeksi ja siellä meidät yllätti irtokoira, jonka kohtaaminen meni onneksi ihan rauhanomaisesti. Viihdyimme lenkillä reilu kolme tuntia ja jos kuvittelin että kotiin tultua koirat ovat sippejä, niin erehdyin. Annoin niille vielä potkaluut kaluttavaksi, että minä saan elpyä - tirsojen merkeissä. Loppuilta menikin sitten täydessä hiljaisuudessa, kun koirat vihdoin asettuivat väsyneinä nukkumaan.
Tämä aamu on lähtenyt todella nihkeästi käyntiin. Useampi kahvikupillinen juotu ja edelleen olo on kuin hidastetussa filmissä. Koirat seuraavat tarkasti, olenko lähdössä johonki... olisivat valmiita lenkille. Meillä taitaa mennä pari seuraavaa päivää rauhallisissa merkeissä, koirien ja minun pitää palautua kunnolla.
Päivi ilmoittaa ilmeisesti Jolin Forssan erkkariin, joka on muutaman viikon kuluttua -Joli menee erkkarissa vielä pentuluokkaan 10-12kk. Olen varma, että Jolin nykyinen kunto kestää pidemmänki kehän kiertämisen areenalla. Pikkusen on mietityttäny pesenko Jolin nyt vai kampaanko irtokarvat vain varovasti pois. Pesussa saisin karvan irtoamaan, mutta meneekö se liian puliksi ennen erkkaria - siinäpä pulma. Jos Päivi ja Aleksi pääsee viikonlopulla käymään, pitää varmaan sit miettiä yhdessä mitä tehdään. Tarkoitus olisi pitää näyttelyreeni viikonlopun aikana ja maanantai-iltana Iin paloaseman pihalla on epävirallinen näyttelyreeni, jonne aion Jolin kanssa osallistua - kiitos Tanja vinkistä ja hienoa nähdä pitkästä aikaa.
Mua on alkanu häiritseen Unskin karva - se tursottaa vähän joka suuntaan. Koska sää on nyt lämmenny  taidan ajella Unskin turkin viikonlopun aikana - taidan kysyä pääsiskö Reetun koiranhoitohuoneeseen trimmaushommiin. Viikonlopulla ei taida päästä jäälle lenkille, nyt sataa vettä ja on pilvistä. Aurinkoisia päiviä kuitenki luvattu, joten ulkona tulee varmasti oltua.
Lyytille kysyttiin hoitopaikka ens viikoksi, mutta koska Joli on vielä täällä jouduin kieltäytymään. Mun vointi ei vielä ole ihan entisensä, enkä jaksa paimentaa tällä hetkellä isompaa koiralaumaa. Sitä se laiskuus teettää.
Nyt itteä niskasta kiinni, Unski ja Joli häkkiin luita kaluamaan, Ihqu saa pitää mulle seuraa, kun aloitan huushollihommat. Toivottavasti tämä lorvikatari menee ohi ja saan jotain aikaiseksi.

Ei kommentteja: