tiistaina, huhtikuuta 08, 2014

Hurahtamista on monenlaista










Sunnuntaipäivää vietettiin vaihteeksi Praavannokan edustalla olevan Siikaleton tuulelta suojaisalla rannalla.
Linnunpöntöt jäivät mökille vielä laittamatta, kun ylimääräistä touhua aiheutti auton takaluukun jämähtäminen kiinni. Jouduin purkamaan koiraesteen auton sisältä käsin, että saimme koirat pois autosta. Kun sain jo malttamattomasti protestoivat parrat autosta vapauteen, suunnistimme heti potkureilla vastatuulessa kohti Siikalettoa.
Menin partojen kanssa edellä, Pekan ja Eeliksen tullessa perässä. Ihmisiä oli paljon liikkeellä kävellen, hiihdellen, potkutellen ja tietysti pilkkijöitä kökötti useampi. Koirien kera liikkujia oli myös tosi paljon liikkeellä. Praavannokan edustan jäällä oli enemmän karkeaa lunta jään päällä, kuin täällä meidän lähistöllä.
Pääsin noin puoleenväliin, kun puhelimeni soi ja Piksu kysyi että missä olen. Kun kerroin olevani Praavannokan läheisyydessä, Piksu kertoi että he istuvat Praavannokan nuotiopaikalla, olivat nähneet kahden snaku mallisen koiran olevan liikkeellä ja arvanneet, että meistä on kyse. Pyysin heitä tulemaan Siikaleton rantamille meidän kanssa nuotioimaan, tuulelta suojaan ja niin me saatiin lisävahvistusta porukkaan.
Siikaleton rannasta löydettiin suojainen ja aurinkoinen makkaranpaistopaikka ja rannassa riitti kuivaa risukkoa poltettavaksi. Nuotio pääsi välillä kuutamolle, kuivat puut ovat nopeapalosia, eikä hiillosta juuri synny.
Unski sai normaaliin makkarapaistoreissuun mukavaa ohjelmaa, kun Tomi heitteli sille lumipaakkuja. Unskissa on vähän pallohullun vikaa ja se olisi jaksanut pomppia niiden perässä aivan loputtomasti. Ihqu ei osallistunut lumipallojahtiin, touhusi muuten vain mukana.
Piksulle ja Tomille kiitos mukavasta seurasta. Toivottavasti myös Piksu pääsee vielä nauttimaan kevätjäistä auringon paisteessa.
Kotiin tultuamme, lähdin kävellen käymään Martan luona kuulumisia kyselemässä. Sunnuntai kului siis leppoisasti ja parrat kuorsasi tyytyväisinä sohvalla loppuillan. Ihqu on muuten melkoinen uneksia nukkuessaan, tassut vipattaa, korvat liikkuu ja vikisee.

Maanantai oli parroille puolittain vapaapäivä, kierreltiin vain päivittämässä hajumerkkejä lähimetsän poluilla. Illalla paistoin pannarin ja keitin kahvit, pirautin Sarille ja muistutin Game of Thrones:n neljännen tuotantokauden aloitusjaksosta. Hieman Sarin piti miettiä tuleeko katsomaan, sillä töihin on kuitenkin selvittävä pirteänä. Lupasin Sarille, että häädän sen välittömästi sarjan loputtua kotimatkalle ja niin myös tapahtui.

Tänään olemme heränneet aurinkoiseen pakkasaamuun. Päivän ohjelmaksi olemme suunnitelleen potkurireissua Iin Röyttään Iin Röytän toimijat ry. Autolla Praavannokalle ja siitä on hyvä lähteä paljon käytettyä reittiä Röytän saarta kohti. Aurinkorasvaa naamaan, kunnon ja runsaat eväät, kamera ja parroille Happy Dogin Power Plus ravintolisää pulloon muiden herkkujen lisäksi. Reissusta tulee pitkä ja varmasti mielenkiintoinen. En ole koskaan aiemmin käynyt Röytän saaressa, joten odotukset ovat korkealla.
Ei näitä mahtavia kelejä enää montaa päivää kestä, joten joka päivä on käytettävä hyväksi. Huushollihommat saa jäädä toissijaiseksi, antaa auringon ”sotkea ikkunat ja tuoda pölyn huoneisiin”, kun keväthanget kutsuvat! Elämä on elämistä varten.

Vaikka aurinkoiset säät ovat saaneet siunatun hulluuden aikaiseksi, jossain takaraivossa kolkuttaa muistutus lähestyvästä pääsiäisestä. Ennen pääsiäistä pitää pestä ja konetrimmata parrat, siitä se pääsiäisen viettoon valmistautuminen alkaa.

Huikaisevan aurinkoista viikon jatkoa!

Ei kommentteja: