tiistaina, huhtikuuta 15, 2014

Tikkutiistai






 Snakuformulat.







Lauantaina lähdimme mökille kiinnittämään linnunpöntöt. Mökillä oli ennestään neljä vanhaa pönttöä, jotka otin alas ja kiinnitin uudet tilalle. Minä keikuin tikapuilla Pekan ollessa apurina, Eeliksen viritellessä tulta makkaranpaistopaikalle. Satuin olemaan just tikapuilla koivunoksien katveessa, kun yläpuolelle ilmestyi kaartelemaan valtavan suuri merikotka. Kotka kaarteli yläpuolellamme hetken ja katosi sitten näkyvistä. Kotka kaarteli aivan puidenlatvojen korkeudella, kaiken kaikkiaan todella kunnioitusta aiheuttava ilmestys. Manasin autoon jättämääni kameraa, olisi ollut hienoa saada otettua kotkasta kuva.
Merikotka ei ollut ainoa lintu joka nähtiin, myös muutama kurki, joutsen ja hanhi lensivät ylitsemme. Pihapiirissä olen nähnyt kiuruja ja peippoja. Kiurun ääni on kyllä lintumaailman upeimpia, siitä tulee tosi kesäinen fiilis.
Ennen makkaranpaistoa kävimme katsastamassa miltä rannalla näyttää. Merivesi oli paikoin noussut jäälle ja jää oli jo pinnalta alkanut hapertumaan. Pilkkijöitä näkyi Praavannokan ja Röytän edustalla. Ei taida Ihqu olla vielä ihan huononäköinen, kun bongas pilkkijän liikkuvan kaukana ja lähti sitä kohti. Pilkkijät eivät ihan helpolla luovu harrastuksestaan, jäillä kuljetaan viimeiseen asti.

Sunnuntaina pesin parrat ja eilen konetrimmasin ne. Unski on nyt aivan kesälookissa, leikkasin sen puliksi päästä varpaisiin, vain muhkea parta jäi jäljelle. Ihqulta trimmasin koneella pään, tursottavat reisikarvat ja lopuksi saksin jalkakarvat lyhyeksi. Ihqun reisikarvat ovat aina sen verran tiukassa, että katsoin helpommaksi meille molemmille tehdä niille koneella siistimisen. Vaikka Ihqun risat ristisiteet eivät näytä kipuilevan, yritän päästää sen mahdollisimman helpolla turkin hoitotoimenpiteistä. Nyt Ihqu ja Unski ovat äkkiseltään aivan toistensa näköisiä, että vanhakin menee joskus halpaan – kumpi on kumpi.

Tänään minulla on ”Martta päivä”. Martta lupasi odottaa minua tänä aamuna valmiin talkkunapuuron kanssa, sitten lähdemme asioille ja lopuksi teen Martan huusholliin kevyen pääsiäissiivouksen.
Huomenna alamme valmistautumaan pääsiäisen viettoon, joka vietetään jälleen keski-suomessa. Kissoille saatiin kotimies, joten ei kun menoksi. Toivottavasti sää suosii ja voimme nauttia auringosta rannalla vaikka makkaraa paistaen.

Toivotamme kaikille oikein mukavaa, lämmintä ja aurinkoista Pääsiäistä!

Ei kommentteja: