sunnuntaina, huhtikuuta 06, 2014

Merellä ja kirppiksillä











 Perjantaina pakattiin eväät reppuun, potkuri auton katolle ja suunnistettiin Hietakarin nokalle, jonne jätettiin auto. Jäälle päästyämme lähdimme kiertämään Pirttikari ja suunnistettiin Käyränlettoa kohti. Kiersimme Käyränleton ja istahdimme kahvittelemaan suojaiselle puolen saarta. Meidän ei tarvinnut olla ihan yksin liikkeellä. Merenjäällä kaukana horisontissa näkyi pilkkijöitä, kävelijöitä ja hiihtäjiä, vaikka sää oli pilvinen.
Kahvittelun jälkeen suunnistimme takaisinpäin kohti Käyränkaria edelliselle nuotioimispaikalle, jossa paistoimme makkaraa ja parrat saivat etsiä hangelle heitettyjä makupaloja.
Nuotiolla istuessamme pilvet väistyivät ja huikaiseva auringonpaiste sai minut levottomaksi. Ei, ei voinut jäädä istuskelemaan, vaan päätin lähteä Unskin kanssa kiertämään Keelinväylän kautta takaisin Saikankahloa kohti, Pekan ja Ihqun jäädessä nuotiopaikalle.
Eilen lauantaina partojen viettäessä lepopäivää, lähdimme kera appiukon katsastamaan Kiimingin kirpputoreja. Kävimme ensin Kiimingin keskustassa Heka-kirppiksellä, joka oli oikein siisti paikka ja jossa oli ystävällinen palvelu, mutta en löytänyt sieltä mitään mielenkiintoista. Pekka löysi Miika Nousiaisen kirjan. Ennen poislähtöä joimme siellä voipullakahvit ja täytyy sanoa, että harvoin olen niin hyvää tuoretta pullaa syönyt.
Seuraavaksi lähdimme tutustumaan Kuusamontien varressa olevaan Kirpputori tukkumyynti kirppikseen. Se oli edellistä suuremmissa tiloissa, mutta hyllyjen välit olivat jo ahtaammat ja myytävänä oli toimistokalusteista vaatteisiin. Ostin yhden neuletakin, joka sattui olemaan just’ ”niin sikaihana minun värisen vihreän”, eihän sitä voinut sinne jättää, kun hintakin oli kohdillaan ja melkein kuin uusi. Lisäksi ostin kesää ajatellen edullisen ja hyvälaatuisen paitapuseron.
Niin se vain näyttää olevan, että vaikka ikää tulee lisää niin suosikkivärit ja malli vaatteissa ei muutu ainakaan minun kohdalla. Olen niin jumittunut muutamiin väreihin, että on vaikea edes nähdä tai kiinnostua muun värisistä vaatteista.
Tänään olisi tarkoitus pakata runsaasti eväitä reppuun, nostaa potkurit autonkatolle (meillä on nyt useampi potkuri – jee) ja lähteä mökille. Ensin siellä pitää kiinnittää linnunpöntöt puihin ja sitten suunnistetaan merelle, kierretään saaria ja tietysti paistetaan makkaraa ja hörpitään kahvia. Jospa saisimme vielä appiukkokin mukaan, nauttimaan aurinkoisesta säästä meren jäällä.
Nyt autoa lastaamaan, eväiden ostoon ja nauttimaan aurinkoisesta päivästä huikaiseville hangille ja jäälle.
Oikein mukavaa sunnuntaipäivän jatkoa!

2 kommenttia:

Tanja kirjoitti...

Mahtavat kelit!

-Tanja

Tuula Lalli kirjoitti...

Kyllä kyllä, tämä on täydellistä kevättalvea säiden puolesta -JEE! :D
Terkkuja sinne vähän alemmas